Koska olen innokas parrtiolainen (partioikää jo yli 20 vuotta), ei harrastusta osaa lapsen synnyttyäkään täysin jättää. Otso onkin ollut jo 1,5 kuukauden ikäisenä päivän laavuretkellä, tosin hän nukkui melkein koko matkan vaunuissaan nauttiessaan raikkaasta ulkoilmasta. Marraskuun lopussa olimme lauantaista sunnuntaihin sudenpentuleirillä ja joulukuussa joulujuhlassa. Lisäksi Otso on ollut muutaman kerran mukana kun olen ollut pitämässä kokouksia varamiehenä, kun ryhmän oikea johtaja ei ole päässyt paikalle.
Tammi-helmikuun vaihteessa oli Kemissä piirin suurin vuosittainen tapahtuma Partiotahti, joka tänä vuonna kantoi nimeä IHIME. Sinne lähdimme lippukunnan kanssa bussilla. Aivan valtavan hyvin matka jälleen meni. Onneksi mukana oli vanhempia jotka kiersivät tehtäväpisteissä lasten kanssa. Kyllä me Otson kanssakin kierrettiin, mutta pystyi menemään Otson ehdoilla eikä vaunuilla joka paikkaan edes päässyt.
Lauantai-ilta päättyi soihtukulkueeseen ja kirkkoon. Kulkueessakin Otso oli mukana, marssittiin aivan etunenässä, Ode vaunuissa ja minä kävelin kelloa kilistellen. Olin nimittäin edellisena vuonna saanut kiertopalkninnon "Toimiva lappilainen partiojohtaja" ja sain pitää siitä merkkinä kovasti kilisevää ja kolisevaa poronkelloa kaulassani vielä tämän tapahtuman ajan. Kirkossa oli tosi tunnelmallista kun Otso alkoi olla jo unissaan ja lepäsi sylissäni kun lauloin kauniita partiomessun lauluja (sekä teki kahdesti kakat :D ).
Oli kivaa nähdä partiokavereita ympäri Lappia ja sylejä Otsolle riitti. Alla olevassa kuvassa Ode on päättäjäisissä Marin sylissä. Ompelin Otsolle omanpienen partiohuivin, mutta tuossa on ihan oikea iso huivi, sudarityyliin vähän vinossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti