tiistai 24. helmikuuta 2009

Laskiaistiistain touhuja

Laskiaistiistai alkoi meillä aurinkoisena. Niinpä anoin Miikalta hiihtolomaa Otson nukahdettua ensimmäisille päiväunille. Vaatevalinta oli kuitenkin hieman epäonnistunut ja ahdistava kuumuus vei vähän nautintoa hiihdosta. Kävin vain n. 7 km:n lenkin. Otso nukkui vielä palattuani hiihtoreissulta. Aloimme odotella että Otso herää, sillä aioimme mennä seurakunnan järjestämään ulkoilutapahtumaan. Se olisi alkanut yhdeltä vaan ei raaskittu herättää karhunpentua unilta keskenkaiken. Otson herättyä siirsimme poitsun rattaisiin ja lähdimme kävelemään kirkolle. Siellä olikin paljon perheitä. Otso pääsi elämänsä ensimmäiselle mäenlaskulle ensin äidin ja sitten iskän kanssa. Paistoimme vielä makkaraa ja syötiin laskiaispullia.

Äidin vauhdissa



Isän sylissä (Miikan jalat näyttää valtavan pitkiltä)





Pulkassa pötköllään



Kotona laitoin nakkikeiton kiehumaan ja annoin Otsolle sosetta. Hyvin maistuikin ulkoilun jälkeen kuin myös keitto vanhemmille :) Otsoa kiinnosti valtavasti MAITOPURKKI. Tuijotti sitä ja mietti miten pääsisi käsiksi. Yritti kurottaa ja kurottaa, mutta ei onnistunut. Sitten kun me annoimme koskea siihen, Otso intoili suu pyöreänä. Meitä nauratti kun otimme maitopurkeista kiinni ja kuljetimme niitä Miikan kansa pitkin pöydän pintaa, niin Otso oli ihan tohkeissaan kun ei tiennyt kumpaa purkkia seuraisi ja yrittäisi havitella.

Illalla kuudelta oli taas pirskeet. Tällä kertaa Oriflame-esittely äidin kaverilla. Sinne siis. Otso nukahti vaunuihin sinne kävellessämme ja nukkuikin ulkona reilun tunnin niin, että äiti sai rauhassa tehdä tilauksen ja herkutella. Vähän ehti Otsokin kuitenkin naistenkutsujen tunnelmaa haistella.

Illalla maistui puuro hyvin. Otsokin siitä innostui kun äiti vielä oikein taputti ja kehui suoritusta.




Otso testailee nykyään ahkerasti lelujensa iskunkestävyyttä ym. ominaisuuksia. Tässä on käsittelyssä lintu.


Puuron jälkeen iskä kylvetti ja äiti imetti (näin päin se menee jouhevammin). Sen jälkeen pikkukaveri olikin taas aikalailla valmis unille, mitä nyt vähän piti vielä kokeilla millainen ääni lähtee jos tutilla hakkaa pinnasängyn reunoja...

2 kommenttia:

  1. Voi Otsoa! Ihana vesseli!

    VastaaPoista
  2. :) Hauskoja videoita, joita on täällä katsottu yksin, kaksin ja kolmisin :)
    -Teija-

    VastaaPoista