Aamu valkeni jälleen aurinkoisena. Lämpömittarikin oli näytti hieman alkuviikkoa kauniimpia lukemia joten saatoimme pitää suunnitelmamme hiihtoretkestä voimassa. Ennen puoltapäivää lähdimme kohti Leviä. Haimme Otsolle ahkion vuokraamosta ja ajelimme takaisin etelärinteille. Ensimmäinen määränpää oli Levin Lapinkylä. Nolottaa myöntää, mutta tämä oli minun ensimmäinen kerta suksilla tänä talvena! Hiihto maistui sitäkin nautinnollisemmalta. Ihanat lumiset puut reunustivat latuja. Otso köllötteli ahkiossa tyytyväisenä. Siinä oli pohjalla makuualusta & lampaantalja ja niiden päällä Otso oli lämpöpussissa ja makuupussissa. Tuulilasi suojasi hyvin kasvot ja välillä aina joku kävi kurkkaamassa että kaikki oli hyvin. Aivan ihanaa oli viilettää pitkin lumista metsää. Olin ihan fiiliksissä :)
Lapinkylässä Otso heräsi ja pääsi nuuskuttelemaan nuotion tuoksua. Me paistoimme makkarat ja kävimme sisällä syömässä munkit kaakaon kera. Otsolle tarjosin porkkanaperunasosetta, mutta pää pyöri kuin tuuliviiri kun oli niin paljon katseltavaa. Kätevää se, että tosi monessa paikassa on syöttötuoli. Siinä Otso rakastaa istua kun näkee ympärilleen.
Alla olevassa kuvassa Otso on laavulla Omppu-kummin kanssa. Sen verran vilpoinen oli, että hengistys höyrysi ja sai naaman näyttämään valkoiselta :)
Lapinkylästä suuntasimme Sammun tuvalle. Siellä pidimme vain lyhyen tauon ettei pimeä yllättäisi. Sammun tuvalta jatkoimme takaisin kohti etelärinteitä. Ehdimmekin sinne juuri ennen pimeää kuuden aikoihin. Matkaa retkellä kertyi reilut 16 km ja aikaa meni 6 tuntia. Juuri sopivasti. Väsynyt matkustaja nukkui tyytyväisenä.
Takaisin Levikeskukseen, pulkan palautus ja SYÖMÄÄN! Taas kävi hyvä tuuri. Menimme aasialaiseen ravintolaan, jossa oli melkein kaikkiin pöytiin tehty pöytävaraus. Meille löytyi kuitenkin pöytä, meidän jälkeemme tulleelle porukalle ei enää riittänyt. Otso oli elämänsä vauhdissa kun oli melkein koko päivän nukkunut ja pääsi nyt touhottamaan. Huomatkaa märkä paidanetumus. Muunlaisia kuin edestä märkiä paitoja ei Otson päällä nykyisin näe :)
Ravintolan jälkeen kotiin ja saunaan. Koris jäi tältä illalta väliin kuin myös suunnitelmat käydä katsomassa Levin yöelämää. Sänky kutsuu, mutta kiva päivä oli!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti