lauantai 21. maaliskuuta 2009

Kyllä meitä nyt koetellaan :(

Minuun iski tosiaan torstai-iltana aivan kamala kuumeinen oksennustauti ja ihan yllättäen (=ilmeisesti norovirus). Illalla sanoin Miikalle että vatsa on vähän kipeä. Iltapala kuitenkin maistui ja kävin nukkumaan. Heti kun pääsin sänkyyn, tuntui siltä että oksennusämpäri on syytä ottaa viereen, eikä kauaa mennytkään kun ensimmäinen satsi tuli ulos. Sen jälkeen oksentelinkin kello neljään tasaisin väliajoin. Joka oksennuksen jälkeen join vähän vettä ja ne olivat sitten aina seuraavassa ämpärissä saaliina.

Miika jotain eilisestä päivästä kirjoittikin. Olin ihan vuoteen omana. Tänäänkin olin vielä aika puolikuntoinen, en paljon sohvalta ylös päässyt. Paitsi illalla alkoi olo viimein helpottua. Ja sitten tapahtui se, mitä eniten pelkäsimme. Olin soittamassa urkuja Otson kanssa ja Otso yskäisi. Samalla lensi kaaressa päivällä syöty vihannesose. Otso oli saanut saman taudin. Kävin vähän imettämässä ettei raukka aivan kuivu. Kun otin Otson syliin syötön jälkeen, maidot lensivät välittömästi ulos. Illalla kokeilimme antaa vielä puuroa. Puurot tulivat heti oksennuksena pöydälle. Nyt laitoimme Otson nukkumaan, imetin ennen nukkumaanmenoa: jälleen tuli oksennus. Mitään emme ole siis saaneet kestämään sisällä. Tässä nyt arvotaan lähdetäänkö päivystykseen, joka onneksi on tänä viikonloppuna Kittilässä. Ainut vaan että Kittilässä ei osata tehdä oikein mitään tällaisille vauvatapauksille ja päivystyksessä käynti tietää erittäin varmasti lähtöä Rovaniemelle. Otso on kyllä ollut ihan virkeä, mutta eihän tästä mitään tule jos mikään ei kestä sisällä. Seurataan nyt vielä pari tuntia, mutta saattaa olla sairaalakeikka jälleen tiedossa :/ Voi kurjuuksien kurjuus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti