lauantai 7. maaliskuuta 2009

Keinuilua!

Kävimme eilen nukkumaan meille tosi aikaisin, jo kymmeneltä! Ajattelin että tuleekin pitkä yö nukkua, mutta Otso piti huolen ettei niin käynytkään :) Otso sai puoli yhdentoista aikaan yövillikohtauksen (juuri kun olimme Miikan kanssa lähes nukahtaneet) Se vain mesosi pinnasängyssä ja heitteli tuttia. Viimein (n 40 minuutin päästä) se sitten suostui vähän ottamaan maitoa ja rauhoittui siihen. Mutta viideltä alkoi uusi kohtaus. Varmaan taas vajaan tunnin resusi sängyssään. Ei se varsinaisesti itkenyt, mutta kaipasi silti seuraa. Otson pinnasänky oli onneksi ihan meidän sängyn vieressä, minun ei tarvinnut nousta ylös vaan pystyin kaltereiden välistä makuuasennnosta laittamaan tuttia suuhun ja silittelemään. Jossakin välissä Otso oli onneksi nukahtanut ja kahdeksalta heräsimme koko perhe. Minulla oli vielä silloin käsi pinnojen välistä Otson sängyssä :D

Sen lisäksi, että Otso on oppinut ryömimään, hän on myös oppinut vähän istumaan. Varmistajan tarvitsee, koska välillä se kellahtaa mihin suutnaan milloinkin, mutta pysyy myös hyvän aikaan itsekseen istuma-asennossa. Tätä taitoa esitellessämme mummu tai ukko sai idean, että innostuisikohan Otso keinusta joka heillä on. Ja arvatkaa vaan innostuiko! Otsolla olisi ollut melkeinpä jo uniaika, mutta väsymyksestä ei ollut tietoakaan kun keinu ripustettiin tuvan kattohirteen ja Otso laitettiin siihen istumaan!







Keinuttelun jälkeen laitoimmekin tavarat autoon ja lähdimme kohti kotia. Saimme myös keinun mukaan. Kotimatkalla kävimme yhdellä minun partiotutulla ja saimme häneltä lapsenkuljetusahkion lainaan. Siis sellaisen jossa olen Otsoa hiihtoretkillä vetänyt. Aivan mahtavan huippua! Se nimittäin maksaa aina 25,50 euroa kun sen Leviltä vuokraa ja nyt ei tarvitse edes Leville mennä hiihtämään vaan aivan minne vain, vaikka tuohon takapihalta lähtevälle valaistulle ladulle. Oli kyllä NIIN huippujuttu tämä, että ahkion saimme!

Kotona ihmekeiju ei ollut käynyt siivoamassa vaan karu totuus paljastui: Samat sotkut jotka sinne torstaina lähtiessäni jäi + läjä postia kynnysmatolla. Naapurin Ulla oli tullut kotiin parin viikon reissulta. Heti ei malttanut aloittaa siivoamista millään. Reippaasti sitten kuitenkin laitoimme kodin kuntoon, Miika hoiteli matot, kaupassakäynnin ja Otson, mie muut. Kyllä huomaa siivouspäivinä varsinkin keittiön ympärsitästä, että talossa on vauva :) Tässä "ihana" autenttinen kuva syöttöuolin vierestä. Otsolle on aina hyvä antaa esim. joku keittiöväline jota se saa ruokailun aikana tutkia niin ruuan saa paremmin perille suuhun. Usein ne kuitenkin tippuvat maahan ja välillä niitä on kertynyt sinne aika läjä. Lisäksi tällä kertaa näytti löytyvän myös pari maissinaksun jämää sekä se lehti, jonka kannesta Otso onnistui jyrsimään osan.


Semmoista tällä kertaa. Otsolla oli tänään kylpypäivä. Miikan kanssa katsoimme videolta Jali ja suklaatehdas -elokuvan. Mie se vain Miikasta tykkään :) Huomenna on naistenpäivä. Saapi nähdä muistaako Miika...

1 kommentti:

  1. Tätä siun blogia on ihana lukea.
    Mukava seurata Otson touhuja ja verrata niitä täällä meillä touhuavaan pörriäiseen :D
    Aina tulee hyvälle tuulelle!
    ..ja häätouhujakin siellä touhuillaan - romanttista ;)

    Lämpimin terkuin Milla ja Emma-neiti

    VastaaPoista