
Kauheaa vauhtia siellä suksittiinkin numerolaput rinnassa ja kuuluttajakin eläytyi hyvin tehtäväänsä. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua. Mitalit ja Tupla-patukat kruunasivat kisat :)

Hiihtoikisoihin lähtö oli myös oiva keino välttää tai siirtää väistämättömästi edessä olevaa kodin siivousta. Sotku oli kuitenkin paikallaan kun retkeltä palasimme. Tein porokeittoa ja yritin tsempata itteäni aloittamaan siivousta. Hain kellarista pienen pullon simaa siivousjuomaksi ja se vähän auttoi. Otsokin auttoi minua käymällä päiväunille. Unet kestivät kuitenkin vain puoli tuntia, mutta kun hain sen sisälle, silmät olivat vielä ihan lurpallaan. Mietin, että jätän sen vielä vähäksi aikaa kantokopassa meidän sängyn päälle ja avaan ikkunan, saa samalla tuuletettua. Otso nukkui siinä sängyn päällä vielä 2 (!) tuntia! Siinä ajassa oli Miikakin ehtinyt tulla kotiin ja siivosimme yhdessä loppuun. Nyt lattiat kiiltää, puisteltiin kaikki matot, pestiin lattiat, tuuletettiin jopa vuodevaatteet. On nyt kiva aloittaa viikonloppu!
Illalla kävin vielä pelaamassa korista. Koriksen jälkeen alkoi houkutella ajatus saunasta ennen puhtaisiin lakanoihin siirtymistä. Joku naapureista olikin lämmittänyt saunan sopivasti (tai siis oli käynyt siellä juuri) ja ihanainen Ulla tuli katsomaan kympin uutiset sohvallemme valvoen samalla nukkuvaa Otsoa. Ja me pääsimme saunaan!
Kohta muskariin ja sitä rataa kohti viikonloppua!
Jesta! Onko teilläkin yhtä toimeton imuri kuin meillä ettei se liiku itsekseen?! ;)
VastaaPoista-Teija-
Joo ei ole automaatti-imuria, mutta automaattisotkijoita kyllä riittää :)
VastaaPoista