sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Hiihdetty on :)

Nyt saatte loppuraportin hiihtolomasta :) Ja tämä on muuten 200. teksti tässä blogissa. Sen kunniaksi saatte pullakahvit, jos teillä on pullaa ja kahvia kaapissa.

Viikko oli mukava. Sain leikkiä kotiäitiä ja muistella, millaista elämä oli vuosi sitten tähän aikaan. Muistin, mikä siinä oli mukavaa ja mikä ikävää :) Mukavaa oli se, että sai aamuisin herätä rauhassa, ehti tehdä kotitöitä, tavata ystäviä ja nauttia kevätauringosta sekä lasten seurasta. Ikävää oli se, että loi itselleen paineita, kuten "Aamupäivällä on pakko mennä ulos.", "Kello on jo puoli kymmenen ja meillä on yöpuvut päällä, kauheaa!" sekä potea huonoa omaatuntoa, kun lapset olivat iloissaan siitä, että äiti on kotona, mutta sitten joutui viljelemään näitä jokaäidin top 10-repliikkejä, kuten: "Ihan kohta otetaan vesivärit esille." "Äiti tulee rakentamaan duploja kun saa keittiön siivottua." "Joo, äiti näkee miten hienosti sinä ajat mopolla, mutta nyt minun pitää laittaa näitä pyykkejä".
Tosi paljon ehdimme tehdäkin kaikenlaista yhdessä ja varsinkin Aarni nautti sylitelystä ja kotona olemisesta, kyllä Otsokin.

Alkuviikosta oli tosi ihanat aurinkoilmatkin. Kävimme lähiladulla hiihtämässä "huiman" matkan, mutta molemmat hiihtivät itse. Aarni halusi, etä häntä pidetään kädestä kiinni. Aika hidasta eteneminen oli Aarnin takia, Otso olisi päässyt kovempaakin. Siitä se lähtee!


...ja sitten tietenkin evästauko.


Yhtenä päivänä kävimme vierailulla paloasemalla. Siitä oli se hyöty, että sen jälkeen Otso on saanut ulkohaalarin tavallista reippaammin päälle, sillä palomies kertoi, että heidän täytyy osata pukea kaikki vaatteet tosi nopeasti päälle ja tietää missä ne ovat. Että jos palomieheksi haluaa, tätä kannattaa harjoitella.

Toisen päivän vierailukohde oli kirjasto. Lainasin taas muutamia kirjoja optimistisena ja päässäni illuusio sitä, miten luen niitä sohvan nurkkaan käpertyneenä. Totuus on kuitenkin se, että palautan ne lukemattomina 1,5 kuukauden päästä maksaen pari euroa myöhästymismaksuja. Vaikka itseään tässäkin voi sen verran syyttää, että jos esim. tietokoneella tekisi vain kaiken välttämättömimmän tehokkaasti eikä avaisi telkkaria, kirjojakin ehtisi lukea enemmän. Pojatkin löysivät taas uutta luettavaa. Puuhapetejen ja Salamamcqueenien lisäksi Otso lainasi ihmiskirjan. Häntä kiinnostaa nyt paljon ihmiseen liittyvät asiat, kuten :"Onko minullakin tuollaisia?" (verisuonia) ja tutkii niitä itsessään. Tänään hän tenttasi: "Mitä luita minussa on?" Miika sitten sanoi joitakin luita, mm. häntäluun. "Eikä, nyt sinä höpötät, eihän minulla ole häntää!" Yritimme selvittää, että häntäluu kuitenkin on ja näytin missä se tuntuukin, mutta se oli Otsosta tosi hassu ajatus :D

Muutamana päivänä meillä kävi myös vieraita. Suvi lapsiensa Emmin ja Einon kanssa:


Sekä Mirella & Milja. Sain tarjota heille ruokaakin, ja olin otettu, kun Milja totesi nakikeiton olevan "suussasulavaa". Kommentin arvoa nosti se, että Mirella kertoi Miljan arvostelleen myös hänen ruokansa tällä viikolla, ja arvio oli ollut: ällöttävää. Nakkisopalla kävivät myös kameranlainausreissulla olleet julkkis-Peltsi ja pohjoiskarjalainen kameramies. Vitsi että mie keräsin Hyvä Emäntä -pointseja kun oli nakkisoppaa sattumalta koko porukalle ja olimme vielä samana aamupäivänä leiponeet pullaakin!


Itsekin ehdimme käydä kylästelemässä ja vauvaperhettä onnittelemassa <3 Kylätelyt jäävät arkena niin vähiin.

Otoson kanssa olemme harjoitelleet myös vähän kirjaimia, hän tunnistaa jo A, Ä, O, T, L, H, U, I, P ja E sekä osaa kirjoittaakin näistä suurimman osan. Sitten olemme tehneet helmikoruja, leiponeet, hoidelleet asioita kylällä ja leikkineet :) Sehän se parasta on.

Viikonloppukin vietettiin ihan kotosalla. Kävimme molempina päivinä lähiladulla hiihtämässä. Lauantaina ihan pikkulenkki, Otso hiihti itse menomatkan, joka oli ehkä puoli kilometriä. Meillä oli mukana myös ahkio. Tänään kävimme sitten pidemmän lenkin. Lähistölle, tai noin 6 kilometrin päähän, on rakennettu uusi laavu. Menimme sinne paistamaan makkaraa. Aarnille emme ottaneet suksia mukaan, mutta Otsolla oli. Otso yllätti meidät molemmat reippaidellaan, miten hienosti jaksoi hiihtää. Ei nyt ihan koko matkaa, mutta pitkästi toista kilometriä. Sitten vielä lopussa laski mäkeä alas. Ja tykkäsi! Se oli mukava huomata, koska hiihto on meistä mukava ulkoilumuoto.

Tässä Otson tyylinäytettä:
video

Makkara maistui!


Paluumatkalle laitoimme molemmat ahkion ja ajattelimme, että varmaan nukahtavat. Aarni ei olisi ilmeisesti halunnut lähteä kodalta pois ollenkaan. Hän ei halunnut pulkan kyytiin, vaan venkoili sieltä aina pois. Laitoin hänet väkisin siihen ja sanoin Miikalle, että nyt kaasua. Vauhtikaan ei haitannut Aarnia, vaan hän aina kiemurteli pois ja pudottautui ladulle. Olipa huippua olla siellä kuuden kilometrin päässä kotona yksivuotiaan kanssa, joka ei suostu ahkion kyytiin. Oma äitini sai taas vähän sympatiapisteitä, ja pystyn jälleen hieman paremmin ymmärtämään, millainen olin itse 2-vuotiaana. Matkanteosta ei tullut yksinkertaisesti mitään, sillä Aarni vain karjui, KARJUI ja karjui sekä vengotteli ahkiosta pois (miksi emme ottaneet videota...?). Yritimme laittaa heidät suojapussin sisään ja sieltä olikin vähän hankalampi päästä pois. Siispä Aarni keksi uuden kikan. Hän otti suullaan rukkaset pois ja heitti ne menemään. Stten hän laahasi kädellään maata, hieroi lunta kasvoihin ja huusi sitäkin. Sitten lähti päästä hattu. Otso otti yllättävän rauhallisesti pikkuveljensä raivarin, hän vain makoili rentona ja yritti nukkua. Ehkä sekin raivostutti Aarnia, sillä hän päätti alkaa myös kiskoa Otson päästä aurinkolaseja ja hattua. Siis mikä super-hyper-MEGA-idyllinen koko perheen hiihtoretki!!! Pysähdyttiin ja yritin rauhoitellaa Aarnia sylissä, mutta hän vain alkoi puristella naamaani ja lähti konttaamaan takaisin kohti kotaa. Eikä meillä ollut Jari Sinkkosen eikä Anna Wahlgrenin kirjoja mukana eikä neuvolassakaan ollut puhelinpäivystystä :D No, hetki vieä kuunneltiin huutoa ja hiihdettiin, sitten alkoi väsy vaivata pientä raivoajaa. Otettiin sylittelytaktiikka uudelleen käyttöön.


Tällä kertaa se tuotti toivotun lopputuloksen:


Otso oli nukahtanut jo aiemmin:


Loppumatka menikin sitten paremmin :)


Hieman meille jäi arvoitukseksi raivarin lopullinen syy, ainakin Aarni kovasti kodalle päin näytti hokien TUO, TUO! Viihtyi laavulla liian hyvin? Otsokin kysyi muuten illalla, että "Koska lähdetään taas hiihtoretkelle?"
Ehkä meille Miikan kanssa jäi pienet traumat, mutta kaipa tästä selvitään ja otetaan seuraavalla kerralla ahkioon Ergo-kantoreppu varmuuden vuoksi...


Loppuun vielä poikien luovuudenosoitus. Kun leikkikeittiöstä poistaa tiskialtaan ja hellan, sinne voi mennä itse sisälle. Jeesjees, mitähän seuraavaksi.



sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lomatunnelmissa!

Nyt on kuulkaa niin, että minulla alkoi loma!
Oikeastaan olen ollut lomatunnelmissa jo kaksi viikkoa, kun meillä on ollut nonstoppina hiihtolomavieraita. Minä kyllä tykkään, että on porukkaa ja tärkeät, rakkaat ihmiset jaksavat matkustaa tänne asti. Toisaalta se on vähän normielämää rankempaa, kun yrittää samaan aikaan käydä töissä, hoitaa kodin & lapset ja olla lomalainen. Jostakin on pakko tinkiä, ehkä se eniten on kotitöistä, mutta sitten sekin kiukuttaa jos kotona on kauhean sotkuista (...eli vieraille esitettävä illuusio "meillä on aina siistiä" särkyy...). Mutta eipähän tule makoiltua sohvalla, ainakaan niin paljon kuin yleensä, vaikka on sitä sohvallakin tullut makoiltua pikku hetki töiden jälkeen. Pystyyhän siinäkin kuulumisia päivittämään :)

Aloitetaanpa tämä päivitys videolla, jota en ole muistanut aiemmin laittaa. Kyllä lapsilla täytyy käytöstavat olla, ja jos sanon Otsolle ja Aarnille, että "pyytäkää nätisti", he tekevät näin. Söpöä.
video

Tänään Otsolla oli purkkapurkki ja Aarnikin halusi purkan siitä. Otso sanoi Aarnille: Kumarra! :D

Ensimmäinen vieras oli etelän hiihtolomalainen Anna, joka edellisvuosien tapaan valloitti tuntureita murtsikoillaan kaiken valoisan ajan, illat saimme viettää yhdessä kotona. Leikittiin lasten kanssa ja pelattiin lautapelejä. Mietin vaan, että minusta ei niille reissuille olisi. Olenko sitten saanut katsella jo tarpeeksi tuntureita, vai onko minusta tullut laiska & mukavuudenhaluinen? Sunnuntaina, Annan kotiinlähtöpäivänä, minäkin nappasin sukset kainaloon ja lähdimme Levin laduille. Kun mukana ei ollut ahkiota täynnä lapsia, päätettiin ottaa sellainen reitti, jota ei ahkion kanssa mentäisi. Matkaan sisältyi lähes 2 kilometrin jyrkkä ylämäki ja saman pituinen lasku :)

Annan jälkeen tänne tuli ex-kittiläläinen Heidi kahden lapsensa kanssa ja heti heidän jälkeen Omppu-kummi. Omppu-kummikin käytti päivät hiihdellen ja rentoutuen, iltaisin saimme viettää aikaa yhdessä. Perjantaina pidettiin Levipäivä, minunkin lomanaloituksen kunniaksi. Haimme matkalla lapset hoidosta ja jatketiiin siitä suoraan Leville. Otso olikin höpötellyt hoitotädeille koko päivän, että on menossa kylpylään. Ennen kylpylää menimme hakemaan hikea "Kylpylähoplopista", sitten söimme ja suuntasimme altaisiin. Ompun kanssa mietimme, että jos kylpylään menisi niin, että lapset olisivat juuri syöneet eikä iltaunien aika vielä olisi, kuinkakohan monta tuntia lapset jaksaisivat siellä olla? Nyt olimme lähes kolme tuntia, se ei riittänyt. Silti lapset on onneksi helppo saada sieltä pois kun sanoo, että mennään kahvilaan ostamaan pillimehut ja pullat, mutta oma-aloitteisesti kumpikaan ei sanonut, että "mennään jo kotiin". Laitoimme molemmille käsikellukkeet. Otsolla kesti hetken muistaa, että osaa uida. Mutta loppuajasta oli jos sitä mieltä. että "en mie halua lasten altaaseen, mie haluan aikuisten altaaseen!" Aarni kaipasi kellukkeiden kanssa vielä vähän tukea, mutta tosi rohkeasti oli vedessä ja polskutteli & läiskytteli.
Aarni tykkäsi paljon isosta vesiliukumäestä, osoitteli sinne "tuo! tuo!"

Oli helppo olla lasten kanssa sielä, tottelivat hyvin ja jaksoivat olla meidän kanssa saunassakin. Tosin välillä makasivat lattialla oven edessä ja anelivat "mennään jo", mutta odottivat sitten hiljaa kun sanoimme, että vähän aikaa vielä saunotaan. Pointsit kylpylän suunnittelijalle, että lastenaltaan viereen on tehty poreallas, jossa istuen lastenaltaan näkee mainiosti. Molemmat pojat osaavat jo laskea lastenaltaan vesiliukumäkeä, joten osaksemme jäi vain ottaa poreita vastaan ja katsella kun pojat laskivat mäkeä.




Lauantaina, ennen Ompun lähtöä, lähdimme kahdestaan lumikenkäilemään. Otimme suunnaksi Aakenuksen. Samalla suunnalla kävin Annan kanssa viime talvena. Mie en usko/muista/ymmärrä vieläkään, että TUNTURISSA TUULEE A I N A, niinpä tuli vähän ikävä pitkiä kalsareita ja pipoa huipulla. Ja kyllä juu, minun retkivarustukseeni ei näitä kuulunut. Minähän olen tunnettu siitä, että pitkiä kalsareita ei turhaan käytetä. arkikäytössä pitää olla sellainen 25 asteen pakkanen, että laitan ne farkkujen alle, vaikka siis kuljen työmatkat pyörällä. Hiihtäessä en käytä yleensä koskaan ja rinnasti lumikenkäilyn hiihtoon. Eikä jaloilla nyt kovin kylmä ollutkaan. Mutta päähän olisi kaivannut muuta kuin hadin. Onneksi Ompulla oli mukana vararukkaset ja niinpä laitoin omat rukkaset hadiin vuoreksi :D



Oli tosi TOSI kaunista! Erityisesti meitä sykähdytti lumen verhoamat puut, jotka muistuttivat mikä mitäkin. Teimme musteläikkätestien tyyppisiä "mitä tuo puu tuo mieleesi" -testejä. Parempi ja luovuutta vaativampi lumiveistospaikka kuin Levin ICIUM.







Tulomatkalla meinasi usko loppua, kun lähdimme eri reittiä takaisin toivossa "jos tännepäin lähdetään, meidän pitäisi jossain vaiheessa tulla polulle". Ja LOPULTA tulimmekin.

Olli ja Nelly lähtivät illan päätteeksi käymään Lainion lumikylässä ja poikien meno alkoi näyttää sen verran villiltä, että lähdin heidän kanssaan vielä ulos. Kävimme taas jäähallilla. Nyt on Aarnillekin luistimet kun Otso sai uudet isommat. Taisimme mennä tällä kertaa vähän liian myöhään, Otso oli jo liian väsynyt innostumaan lajista. Tulipahan kokeiltua.


Tänään sunnuntaina saimmekin viettää aikaa Olli-enon ja Nellyn kanssa. Olli lähti jatkamaan Levin latujen valloitusta ja me jäimme varsinkin Aarnin iloksi katselemaan koiria, sillä Levillä oli koiranäyttely. Otso ilmoitti kotona, että hän tykkää kyllä kissoista ja haluaa mennä katsomaan kissoja sisälle :)
Tässä kertaa toteutui kuitenkin Aarnin toive. Otsokin tietää sen, että Aarni tykkää koirista ja Aarni bongaa kaikki koirat sanoen HAU HAU HAU! Tänään ravintolassa oli jonkun hylyyn päällä pehmokoira ja Otso sanoi: "Aarni tule katsomaan, täällä on koira. Miun pittää näyttää Aarnille tuo koira"

Näyttelyssä Aarni sai koirilta monta ihanaa märkää pusua. Itse esityksiä pojat eivät oikein jaksaneet seurata/ymmärtäneet, mutta karvamaskotti herätti heidän mielenkiintonsa sekä vuoroaan odottavat koirat, joita sai käydä silittelemässä.



Koirien hyvästelyn jälkeen lähdimme huipulle gondolin kyydillä.


Aarnia taisi vähän jännittää, Otsosta oli mukavaa. Huipulla joimme kaakaot ja söimme munkit. Ja totesimme jälleen, että "TUNTURISSA TUULEE A I N A". Kahvila oli kuitenkin vain saunan kokoinen, joten menimme suosiolla ulos.



Ilman tuulta terassisää olisikin ollut mitä mainioin. Kaakao ja munkki maistui silti.

Nelly ja pojat huipulla


Nyt aloitellaan sitten lomaviikkoa ihan vain omalla porukalla. Saan nostalgisen muisteluhetken siihen, millaista oli olla äitiyslomalla. On minulla projektilistalla myös kaappien siivousta, valokuvahommia ja kaikenlaista vauvakirjojen täyttämisestä lähtien. Saapa nähdä mitkä siirtyvät kesälomalle :D

Lasten juttuja, jotka ovat jääneet mieleen.

Istuimme ruokapöydässä. Yritän aina viritellä keskustelua siitä, mitä kukakin on tehnyt. Se alkaa ilmeisesti tuottaa tulosta, sillä Otso avasi keskustelun pöydässä: "Äiti, miten sinun työpäivä meni?"
Se oli aika ihana kommentti <3

Äitiyden huippuhetkiä tällä viikolla on ollut myös se (tai oikeastaan NE), kun Otsolle on tullut jostain paha mieli tai on satuttanut itsensä, Aarni on rientänyt veljensä luo, puhaltanut ja halannut. Joskus on myös antanut jonkun lelun, jonka Otso olisi halunnut, että saa veljensö iloiseksi. Taitaa isoveikka olla aika rakas, vaikka Aarni välillä hampaanjälkensäkin on Otsoon jättänyt. Niin ja siitäkin huomaa, miten tärkeä Otso on, kun Aarni aina herää ennen Otsoa ja on minun kanssa olohuoneessa. Mutta samantien kun lastenhuoneesta kuuluu pienikin örähdys, Aarni jähmettyy ja lähtee sitten juoskujalkaa kohti lastenhuonetta.

Jonakin päivänä kysyin Otsolta: Menetkö sie Otso joskus naimisiin?
"Meen, ja otan siut ja iskän ja Aarnin mukaan sinne."

Aarni ei käytä enää vaippoja! Meijän Aarni 1v. joka ei osaa edes pissaa sanoa, ei tarttee enää vaippoja(!) Joskus käy nioin, että tulee housut nilkoissa minun luo ja siitä tiedän, että vessaan on asiaa. Joskus vessasta vain alkaa kuulua potan kolinaa ja räminää, sitten vessanpöntän lorinaa ja herra on hoitanut asiansa potan tyhjnnystä myöten. Ainut merkki opnnistuneesta suorituksesta on vessasta housut polvissa tuleva käsiään yhteen taputtava, hangonkeksinä hymyilevä pellavapää.

Tässä vielä video siitä, kun Otso sai 2 kuukautta hartaasi, joka päivä toivomansa Salama McQueen laivan yllärinä postissa. Voi tuota lapsen onnea :)

video