AARNI 1 vuotta!

Tällä kertaa saatte kuvareportaasin Aarnin 1-vuotissynttäreiltä! Tänään vielä jatketaan juhlintaa kun kummit Rovaniemeltä tulevat kylään. Ja huomenna saadaan tänne sitten ämmi! Ja vanhenee täällä joku toinekin tänään. Yhtä juhlaa siis!

Sankari aamiaisella, tässä vaiheessa vuosi on tullut jo täyteen, sillä Aarni syntyi aamuyöllä kello 4.20

1-vuotias syö tietenkin ITSE, en edes yritä tarjota apua...





Päivällä vielä vähän valmistelin juhlia Aarnin nukkuessa ja herättyään pieni hurmuri oli valmiina juhliin!



Vieraita riittikin koko päivän, olin laittanut kutsuun että ovet on avoinna kello 12 jälkeen iltaan asti. Se olikin hyvä ratkaisu, ei tullut suuria ruuhkia ja Aarnin toisien unien ajaksi (15-17) oli vieraistakin pieni tauko.

Ensimmäisinä vieraina Aarnia kävivät onnittelemassa Niila, Hilla ja Henna. Tässä Hilla & Aarni pinnasängyssä, Hilla täyttääkin tänään 2v. Aarni voittaa pituudessa, Hilla iässä :) Molemmat ovat pikkuisia apinoita, kovia kiipeilemään ja kuopuksia...


Milja-neiti kävi myös juhlimassa aäitinsä ja pikkupikkusiskonsa kanssa uusissa juhlakengissään.


Saimme myös yllätysvieraan kun Otso-Rauli (Suuri Seikkailu) oli Levillä lomalla ja tuli moikkaamaan pikku-Otsoa sekä sankaria. Rauli oli sitä mieltä, ettei 1-vuotias voi olla noin iso kuin Aarni on :D Rauli jäi kuvaamatta kun iskä oli sillä aikaa työkeikalla.

Hymypojan hymykakku ja yksi kynttilä


Vieraat odottavat malttamattomina kakun kimppuun pääsemistä


Isommat pojat auttavat kynttilöiden puhaltamisessa


Ja eikun syömään!




Kaisa-kummikin kävi onnittelemassa


Sekä Otson Elina-kummi


Pakateista paljastui mm. kettu-käsinukke, sammakko-käsinukke, dubloja, kirjoja, rekka, sormivärit ja huhuileva pöllö.


Otso halusi välttämättä keskiviikkona "askalela pinsessaluunun" ja me sitten askarreltiin kun hän sitä niin moneen kertaan pyysi. Leikkasin kartongista kruunun ja Otso koristeli tarroilla, joita menikin koko arkki. Yhdessä vielä leikattiin kultapaperista muutama timantti (Otson sanoin manetti) ja liimattiin nekin siihen. Tällä hetkellä luunua on jo hieman teipattu versio kun Aarni pääsi siihen käsiksi. Olisitte nähneet ne kyyneleet ja surun määrän, kun Otso huomasi kruununsa revittynä lattialla. Onneksi teippi pelasti. Otso muutenkin tykkäisi kovasti askarrella kaikenlaista :)


Yksivuotiskylpyjen jälkimainingeissa


Isoveljen kanssa lahjarekkaa tutkimassa





Juhlapäivä otti voimille ja eiku nukkumaan!

Aarni-apina osa 2

Kyllä voi lapset olla erilaisia keskenään, vaikka toisaalta samanlaisia. Otso oli lapsena hyvinkin rauhallinen ja harkitsevainen eikä niin innovatiivinen että olisin joutunut hiuksiani repimään. Ihmettelin kun kaverit kertoivat että niiden vauvat kiipeävät pöydille ja availevat keittiön laatikoita (no okei, meidän vanhan asunnon keittiönlaatikot olivat 70-luvun mallia ja niin tiukat että sai itekin kiskoa kunnolla jotta ne aukesi, mutta eipähän tarvinnu lapsilukkoja). Nyt osaan samaistua näihin kertomuksiin. Pöydälle Aarni ei ole vielä kiivennyt. Vasta saunan lauteille, sohvalle, Otson sänkyyn, Otson syöttötuoliin, rappusiin, keittiön tuoleille, jakkaralle (tai kaikkiin tuoleihin joita tästä taloudesta löytyy), kirjaston kirjahyllyyn, kirjaston tietokonepöydän alatasolle, kirjastossa lastenkirjoja sisältäneeseen laatikkoon, kenkätelineelle...hmmm....mihinhän vielä.

TOSIN, aivan hasardiyksilö aarni ei ole, sillä hän osaa tulla alaskin! Ainakin jos saa touhuta rauhassa eikä mitään ulkopuolelta tuleva, odottamattomissa oleva tekijä (=Otso) puutu peliin, sillä pienikin tönäisy saattaa horjuttaa tasapainon. Lisäksi Aarni monesti tajuaa, jos ei tule selviytymään tilanteesta yksin ja alkaa huudella apua (HÖÖ! HÖÖ!) Kerrankin kun yläkerran portti oli jäänyt auki, Aarni oli lähtövalmiina mutta huuteli vain HÖÖ! HÖÖ! Kun tulin näkyviin, valtava virnistys + naurunhörähdys ja sitten lähdettiin kohti yläkertaa. Ja aika hyvin se hoksaa milloin ollaan vaarallisilla vesillä. Kerrankin se oli saanut heilautettua hyllystä jonkun laatikon, joka oli tippumassa mutta piti vielä siitä kädellään tukea. Ja taaws kuului hätääntynyt HÖÖHÖÖ, aika hyvin että tajusi laatikon olevan putoamassa jos otteensa siitä irrottaa.

No, eilen sattui sitten Aarnille ensimmäinen pahempi tapaturma. Lapset olivat lastenhuoneessa ja laitoin oven siksi aikaa kiinni kun imuroin eteisen. Aarni olikin päättänyt tulla huoneesta pois, mutta ei yltänyt kahvaan, joten oli raahannut lasten tuolin oven eteen, kiivennyt sille ja kurotti kahvaa. Ainut vaan että ovi aukeaa siihen suuntaan, suunnitelma ei siis onnistunut. Aarni ei ehtinyt tuolilta alas enkä minä tiennyt suunnitelmista. Menin lastenhuoneeseen ja avasin oven, jonka seurauksena Aarni sekä tuoli lensivät mukkelismakkelis. Aarni makasi lattialla ja suupielet valuivat verta :( :/ Ensiavuksi tutti suuhun ja sitten vaurioita tutkimaan. Ylähuulen alla, yläetuhampaiden yläpuolella oleva jänne oli katkennut, siinä oli vain kaksi riekaletta. Sille ei kuulemma kuitenkaan tehdä mitään eikä se haittaa! Eikä se edes kauaa vuotanut. Mutta Aarnille jäi nyt pysyvä muisto kiipeilystään. Kultaraukkapieni!

Keittiön laatikoita ei ole haluttu lukita. Aarnilla on muutama suosikkilaatikko, aina kielletään ja sitten tietysti itketään. Jos ei itketä kieltämisen vuoksi (äiti ei ole huomannut), sitten itketään kun sormet jäävät laatikon väliin. Onneksi niissä on hidastus, vaikka kyllä se varmasti silti sattuu.

Huomaa myös miten joukossa tyhmyys tiivistyy. Toinen keksii jotain ja toinen on täysillä mukana. Esimerkiksi kun saimme eilen viimein kaivatun uuden ruokapöydän, niin sillä aikaa kun Miikan kanssa availimme tuoleja paketeista, voimakaksikko oli löytänyt ihania styroxlevyjä ja tehneet niistä selvää jälkeä. Ah mikä luminen maisema olohuoneessa vallitsikaan, aivan kuin olisi joutunut hölskytettävän joulupallon sisään. Eikä muuten mennyt kauaa sen maiseman luomiseen näiltä veljeksiltä.

Mutta siksi päivät ovatkin niin ihania. Kaksi erilaista poikaa täynnä luovuutta ja energiaa. Jota voisi joskus olla vähän vähemmän tai sen voisi suunnata toisin!

Vaikka äidin auttamiseen ruokailujen jälkeen...


Vaan kas, siellähän "apulaisen" jalat jo näkyivätkin ja rikkaimuri käynnistyi. aina tarvitaan silti myös oikeaa imuria tai ainakin harjaa.



Aarni ruokailee


Tässäpä sitten muutama kuva meijän ulkoiluista. Eilen oli lumipallokeli ja tehtiin Otson kanssa pari lumiukkoa pihaa vartioimaan. Tänään toinen oli jo luhistunut "Oho, kato äiti! Lumiukko on vähän...vähän väsyny"! Näin sanoi Otso. Mutta näissä kuvissa vielä hyvin terhakoita, toisin kuin lapset, joilla taitoi aurinko paistaa silmiin kun lasit ovat taas kateissa. Tai olivat tuolloin, nyt ovat jo löytyneet.







Viime viikolla käytiin yhtenä päivänä testaamassa Ylläksen lastenmaailma. Siellä oli hauska mattohissi pulkkailijoille (Parempi kuin Levin naruhissi) ja karuselli, josta Otso varsinkin tykkäsi on on sitä monta kertaa myöhemminkin muistellut.


Niin, ja Aarnillakin näyttää hiukset kihartuvan. Kylvyn jälkeen varsinkin meillä on kaksi käkkäräpäätä. Otson hiukset saavat vielä liehua vapaina, ovat ne niin ihanat.






Tässä vielä video Aarnin etenemistyylistä eteisen matolla ilman housuja. Ilmeisesti matto kutittaa sen verran, että konttaus muuttuu aina maton kohdalla karhukävelyksi.
Videolla kommentaattorina ja taustanaurajana Otso :)



Tässä vaiheessa iltaa lyö pää jo niin tyhjää, etten muista enää ollenkaan mitä hauskaa tai mainitsemisen arvoista on tapahtunut. Otso on ainaki alkanut viihtyä paremmin ulkona, ennen sitä sai houkutella olemaan ja nyt saa houkutella sisälle.

Aarnin synttäreihin valmistaudutaan, torstaina juhlitaan ja kohta ei ole enää talossa alle 1-vuotiasta. YHYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYY

Ja sellaisenkin jutun tajusin, että pari viikkoa sitten kun lopetin imettämisen, oli ensimmäinen kerta reiluun KOLMEEN VUOTEEN, etten ole raskaana enkä imetä! Tämä tuli mieleen migreenikohtauksesta, että saisin syödä taas muutakin pastillia kuin buranaa. Kaikki lääkkeet on kyllä tainneet jo vanhentua.

Aarni-apina

Aarnista on tullut ihan apina. Se kiipeilee koko ajan ja joka paikkaan. Portaat yläkertaan menevät jo ihan kevyesti ylös, mutta kuitenkin niin riskialttiisti, etten halua nähdä kuinka Aarni pääsee kipuamaan ne ilman valvontaa. Portti pysyy siis tiukasti kiinni, sillä portaat houkuttavat. Sekin päivä varmaan tulee kun löydän apinan yläkerrasta.

Eräänä päivänä kävi myös hasarditilanne. Olin levittämässä pyykkiä ja Aarni oli kylpyhuoneessa lattialla leikkimässä kylpyleluilla. Minun piti päästä vessaan ja pöntöllä istuessani tajusin, että Aarni on saattanut livahtaa saunaan. Ja siellähän se keikkui keskilauteella ylimmästä lauteesta kiinni pitäen. Matkalla oli uittanut molemmat hihansa löylyämpärissä. Saunaan pääsee nimittäin kätevästi oven alta, saunan ovi kun ei ole aivan lattiaan asti. Säikähdin kyllä tosi paljon, sieltä ei olisi ollut mukavaa pudota kivilattialle. Pidetään siis kylpyhuoneen ja mieluiten vielä kodinhoitohuoneenkin ovi kiinni. Mietimme Miikan kanssa, että pitäisikö pasuhuoneen ovi laittaa ihan lukkoon, sen saa ulkopuoleltakin ruuvimeisselillä, sillä Otso saa oven muuten auki. Ja myös Otson mielestä sauna on kiva paikka, vaikka sinne onkin kielletty menemästä. Ja on aika varmaa, että jos Otso kiipeeää lauteille, mitä tekee Aarni. Ei ainakaan jää sivuun seuraamaan vaan suunta on selvä.

Suurta riemua Aarni koki joskus viikko sitten, kun onnistui kiipeämään Otson sänkyyn. Se onkin nykyisin Aarnin lempipaikka ja aina kauhea naurunkäkätys kun löydän sen sieltä.



Olohuoneen tuolille ja sohvalle pääseminen vaatii ähistelyä, mutta onnistuu sekin.

Mikä parasta, useimmiten myös alastulo onnistuu ilman kuhmuja. En ole liikaa suojellut, olen aatellu että sillä tavalla se varmaan oppii tulemaan itte alas kun ei ole koko ajan auttamassa. Kunhan ei sinnesaunan ylälauteelle kiipeä. Muut paikat ovat turvallisen korkuisia tulla alas vaikka sitten vähän huonommassakin asennossa.

Sukkien repiminen jalasta on myös hauskaa. niin hauska että kikatuttaa niin maan mahottomasti kun äiti näkee mitä pikkuviikari on tehnyt.

Tosi hauskaa on myös avata eteisen liukuovikomero ja valita joku (tai kaikki) pipohanskakoreista sekä tietenkin tyhjentää sisältö lattialle.

On meillä sellanen apina muuttanut taloon että oksat pois. Ja käkätikäkäti vaan mennessään kikattelee :D

Tiikeripojat Teijalta tulleissa uusissa yöpuvuissa


Sitten olen tuskaillut kun tuntuu ettei Aarni syö oikein mitään. Nykyisin ei mene enää hedelmäsoseetkaan, lusikka on kirosana. Maito maistuu tuttipullosta mutta muuta minä en saa antaa. sillä lailla jotain ehkä menee, että Aarni saa myös itse pitää lusikasta kiinni.

No, mietin että ehkä se sitten haluaa syödä itse. Leipäähän se söisikin vaikka kuinka. Yhtenä päivänä tein sitten siskonmakkarakeittoa ja laitoin sitä Aarnillekin lautaselle, vuorasin ylävartalon ruokalapulla ja sanoin että syöppä sitten itte samaa mitä mekin. Ja se poika SÖI! Ensin eka lautasellinen, koura täyteen ruokaa, suuhun ja maiskutus. Piti antaa toinen lautasellinen. Kaikki meni. Annoin vielä vähän santsia.

Eli Aarnia ei sitten enää syötetä. Hedelmäsoseita ei osteta, hedelmät syödään paloina ITTE, ruuat ITTE ja samaa ruokaa minulle kuin teillekin kiitos. Ja jos puuron saan syödä kourilla niin voidaan neuvotella asiasta. aarni on myös todella kiinnostunut lusikan käytöstä, se osuu jo suuhun, mutta ruuat eivät aina pysy koko matkaa mukana.

Tällä viikolla ollaan puuhailtu kaikenlaista kivaa. Käöytiin Lveilläkin yksi kokonainen päivä viettämässä, siellä oli hiihtolomatuttuja. Käytiin maanantaina laskiaismäessä, tiistaina kirjaston satutunnilla ja kaikenlaista muutakin mukavaa.

Ja viikollahan on ollut aivan loistava päätös. Miika lähti lasten kanssa aamulla Kätkäsuvantoon ja tulee vasta huomenna. Minä saan olla huomiseen asti YKSIN kotona! Siis yksin! En olekaan sitä herkkua yli VUOTEEN kokenut, aina on ollut ainakin jompikumpi lapsista seurana eli Aarni. Arvatkaa vaan olenko nauttinut :) Huomenna ajattelin mennä kokeilemaan, osaanko enää lumilautailla.

Miikallakin on ollu poikien kanssa kivaa mummukkolassa. Täytyy ottaa taas joskus uusiksi. Kyllä sitä ainakin kerran vuodessa tarvitsee yhden yksinäisen vuorokauden...

Hiihtolomailua

Heippa taas!
Toinenkin satsi hiihtolomalaisia on palannut kotikoloihinsa. Oli tosi mukavaa ja piristävää saada rakkaita ihmisiä vieraaksi. Jaksavat ajella ja matkustaa halki Suomen, aivan mahtavaa. Mutta onneksi Lappi näytti heille hyvät puolensakin, oli ihania aurinkoisia päiviä sopivalla pakkasella höystettynä. Jokainen sai lomaltaan mitä halusi Fintelligenssin keikasta hiihtokilometreihin ja huskyajeluita. Me sitten pörrättiin turistin tavoin mukana ja oltiin vähän lomalla itsekin. Kaiken kruunasi mahtavat revontulet. Meillähän Miika intoilee revontulista minunkin puolesta. Joskus Miika on houkutellut ulos katsomaan hienoja "reiskoja", mutta jos olen sohvalla mukavasti peiton alla, en jaksa yleensä kiinnostua niistä niin paljon, että luopuisin viltistä. Nyt Miika on ollut viime viikot ihan pistoksissa, sillä auringossa on tapahtunut joku ultimegalomaanisen suuri räjähdys, jonka johdosta revontuliaktiivisuus on huipussaan.

Miika on muuten perustanut Timon kanssa blogin, jossa on kerrottu ja kuvattu muunmuassa...ylläripylläri REVONTULIA! Täältä voi käydä kurkkimassa.

Niin, mutta jopa minäkin innostuin lähtemään revontulia lähisuolle katselemaan. Ja olihan ne kyllä hienoja!

Tiistaina päätettiin lähteä Ompun kanssa hiihtoretkelle lasten kanssa. Lapset ahkioon ja ladulle! Kävin vuokraamassa meille menopelin ja kävi hyvä tuuri, sillä se olikin viimeinen. Lastenkiskonta näkyy olevan suosittua :)
Kun pakkasin jälkikasvuani yhden hengen ahkioon, turisteja keräästyi puolikaareksi ympärille ja he halusivat ottaa kuvia. Itse en kuitenkaan vielä siinä vaiheessa tajunnut, että hullunhommiahan tässä taidetaan tehdä. Hiihtämisestä ei ainakaan voi oikein puhua tuollaisen lastin kanssa. Sanonta "on kuin kivirekeä vetäisi" oli muutaman kerran mielessä ja kielessä. Mutta urheilusta se kyllä kävi! Ensin vastatuulessa Immeljärven poikki ja sitten ylämäkeä kilometrin verran pitkin Kätkän sivustaa. Lisää tsemppiä ei antanut se, kun koko ajan samaa mäkeä laski alas iloisia ihmisiä sauvat kainaloissa. Välillä otin suksetkin pois, tuntui että sama se on kävellä monoilla välillä kuin suksillakin. MUTTA, aurinko paistoi, lapset olivat tyytyväisiä (Otsokin otti Aarnin kiltisti syliinsä, tuumasi varmaan että paras olla kiukuttelematta tässä asiassa tai joudin kävelemään), seura mahtavaa ja harvinaista ja tuon ylämäen jälkeen alkoi vähän inhimillisemmät latuosuudet.





Pääsimme määränpäähämme Kätkäjärvelle ja pidettiin vähän evästaukoa. Sieltä suunnattiin kohti etelärinnettä, josta matkustimme suksibussilla takaisin Levikeskukseen. Tämä oli Otson mielestä reissun paras osuus :)



Keskiviikon ohjelmassa kävimme sitten Huskytilalla. Siellä oli myös pussaava poro ja Omppu-niminen koira. Otso oli vähän väsähtänyt, mutta jaksoi silti kiinnostua vähän koirista ja varsinkin porosta. Suurin elämys taisi olla kuitenkin Kasimirille, joka pääsi ajelemaankin huskyilla.





Otsolla riitti leikittäjiä ja lukijoita. Ja minullekin lautapeliseuraa.


Tehtiin laskaispullia vähän ennakkoon. Hyvältä maistui ja sen kyllä huomasi :)


Torstai-aamuna Kouvolanvieraat lähtivät, Omppu vielä jäi. Torstaina oli tosi tuulinen päivä, melkien jo mietimme uskallammeko edes lähteä ajamaan autolla. Lähdimme kuitenkin, kun tarjoutui mahtava tilaisuus hiihtoretkeen ilman lapsia. Miika oli menosa yöksi töihin poliisin matkaan juttua tekemään ja pääsi tulemaan puoliltapäivin lapsenvahdiksi. Me hiihdimme tuulta uhmaten Luvattumaahan vai Luvattuunmaahan, nämä taivutukset ovat aina yhtä mutkikkaita. Tuuli ei juurikaan ollut ongelma, enemmänkin se, että puista oli lentänyt laduille tosi plajon roskia. Itsekin lensin pari kertaa nurin aivan suoralla pätkällä, kun suksi tökkäsi kiinni. Hiihtoretken kruunasi kylpylä <3 Pojat olivat täällä käyneet pulkkailemassa ja syöneet jäätelöä :)



Poikien nukkumaanmenot sujuvat nykyisin tosi hyvin kun Otso ei nuku päivällä. Aivan ihana hetki on se, kun on saanut ne molemmat nukkumaan, lelut raivattua ja iltateen kuppiin. Kaiken kruunaa se, kun käy vielä kerran kurkkaamssa kullannuppuja. Se, miten ihana rennoissa ja levollisissa asennoissa he aina nukkuvat, on suloista. Joskus on aina joku huvittavakin asento, kuten tämä Aarnin sammakko :D

Aarni-sammakko nukkuu


Viikonloppua ollaanki sitten vietetty vai oman perheen kesken. Tänään Miika kävi pilkillä, tuli kyllä anomaansa aikaansa aiemmin takaisin. Ol itullu niin pieniä kaloja, ettei olisi kuulemma isompaa määrä jaksanut nylkeä. Me olimme just lähiladulla hiihtelemässä kun Miika tuli ja kävipä hän sitten meitä kuvailemassa. Olemme Otson kanssa vähän treenanneet hiihtoa, pikkumatkoja jaksaa jo mennä, mutta tosi pikkuisia.

Kieli keskellä suuta


Aarni pääsee vielä rinkan kyydissä




Kääntöpaikalla odotti palkinto, pillimehu!




Tähän loppuun vielä lasten juttuja. Aarnin jutut on nopeasti kuitattu:
TÖ! TÖ! TÖ! Mutta se voi tarkoittaa hyvin montaa asiaa :) Ja Aarni osaa jo ilmaista aika hyvin mitä tahtoo. Pitää vain osata tulkita "TÖ" oikein.

Aarni osaa myös vilkuttaa! Varsinkin Miikalla vilkuttelee iloisesti. Kerran mie olin lähdössä jonnekin, niin aarni ei meinannut käydä millään vilkuttamaan. Sitten se kiipesi jalkaa vasten niin, että otin Aarnin vielä syliin. Syliin päästyään se alkoi ihan hulluna vilkuttaa kaikille joita ympärillä näkyi. Kaikki voi nyt lähteä kun minä olen päässyt äidin syliin.

Mutta nykyään Aarni vilkuttaa jo minullekin. Minimaalinen eroahdistus joka sitä vaivasi, alkaa olla nyt taaksejäänyttä elämää.

Imetyskin on nyt loppunut ja Aarni lutkuttaa tuttipullosta päivä- ja yöunimaitonsa.

Aarni osaa myös tanssia ja taputtaa. Suosikkilelut ovat pallo ja soiva puhelin, johon on hyvä huudella...mitäpä muutkaan kuin TÖ! TÖ! TÖ!

Potalla Aarni ei suostu istumaan. Joskus kun on ollut kuiva vaippa, olen yrittänyt istuttaa sitä potalle, mutta aina tulee kauheaa huutoa. Ei, vaikka Aarni näkee miten Otso siinä aina istuskelee. Ehkä ei ole vielä aika.

Niin, ja kaikista suurinta hupia Aarnille on nyt repiä omia sukkia jalastaan. Se naurattaa mahdottomasti.

Ja...TADAA! On yksi uusi taitokin. Aarni on oppinut kävelemään taaperokärryn kanssa!


Otsolla juttuja riittää enemmänkin. Otso on alkanut puhua karjalan murretta!!! Otso ei enää läheskään aina sano enää että Otso sitä ja Otso tätä vaan MIE syön puuloa, MIE ajan mopolla. Ja mikä mahtavibta näin karjalaisen näkökulmasta, Otso on omaksunut itselleen karjalanmurteen. Miulle ja siulle vilahtelevat puheessa tämän tästä. Ne ovqt huvittavan kuuloisia Otson suusta. Miikakin kyseli minulta ihan ihmeissään että "puhutko sie oikeeesti noin oudosti, mistä se on oppinut?" Ja mie tietysti ylpeänä kerron, että kyl se on kuule iha aitokarjalaa!

Sitten Otson suosikkikommentteja

Karkkipaperin tai edes minimaalisen palan karkkipussia löytäessään:

Kuka tään on syöny?
Mitä tässä on ollu eilen? Ostetaan kaupasta uutta!
Otsolle tätä!

Siten kun on paha haju:
Kuka haistaa? (=Mikä täällä haisee?)

Uusi leikki on että sanon Otsolle: Otso on pierumoottori! Otso vastaa: Ei, Otso on Otso
Sitten Otso tykkää kun kysyn:
Arvaa mikä Otso on? Sen jälkeen sanon jotain hassua kuten "Otso on banaaninkuori!" Otso nauraa ja sanoo: En ole panaaninkuoli, Otso on Otso! Äiti sanoo alvaa mikä Otso on!

Pikkuveljestä huolehditaan. Otso tuo tuttia jos Aarni itkee ja yrittää hellsäti aina ohjata. "Aani kato nyt, ei saa Aani." Mutta usein Otso silittää Aarnia kun sanoo tämän. Se on tosi söpöä. Välillä Otso myös yrittää syöttää Aarnia.

Otso osaa jo aika hyvin pukea. Joskus ei vaan itse jaksa antaa hänen pukea vaan menen helpoimman kautta ja puen itse. Mutta nykyisin Otso pukee yleensä aina itse. Vähän tarvitsee ohjausta etteivät jalat mene samaan lahkeeseen ja samalla kun pukeminen alkaa, Otso aloittaa tuskaisen ähinän, vaikka mitään vaikeutta pukemisessa ei olisikaan.

Sellaistapa oli mielessä nyt. Pitääpä taas kirjoitella ja painaa muistiin lapsosten juttuja. Nyt nukkumaan, sillä tämä mamma oli eilen oikein viihteellä. Piti päästä Areenalle katsomaan YÖ:tä, kerran talvessa se on nähtävä!