torstai 20. joulukuuta 2012
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Joulun odotusta
Yön pimeinä tunteina huomasin kauhukseni, että viimeisin päivitys on kahden kuukauden takaa. Siispä ennen pahimpia joulukiireitä muutamia jouluisia ajatuksia. Tosin tänä viikonloppuna olen saanut vaikka mitä ehtyä, pojat ovat olleet NELJÄ yötä Kätkäsuvannossa Miikan kanssa!!! Minä YKSIN kotona! Kohta he saapuvat tänne halittavaksi, ikävä ei ole kyllä vaivannut ja ihanaa onb ollut saada puuhata rästihommia.
On se kyllä somaa odottaa joulua lasten kanssa. Kaikki tarinat tontuista menee läpi ja jokainen uusi joulukoristeesta, joka jonnekin laitetaan, huomataan. Aamulla herääminen on helppoa, kun sanoo taikasanan: joulukalenteri! Otsolla se on mallia Lego ja Aarnilla Muumi. Ovatkin tosi kivat kalanterit. Sitten on vielä epämääräinen kasa muita kalentereita, joita availlaan pitkin päivää. Otso on oppinut tunnistamaan numeroita kun pitää saada tietää, mikä luukku avataan. Viime viikolla oli hoitopaikan pikkujoulut, joissa kävi joulupukki ja ensi viikolla partion.
Kävimme tapaamassa ihan oikeaa joulupukkiakin Napapiirillä! Vaikka oli vasta marraskuun puoliväli. tuisteja oli jo paljon ja pukin luo sai jonottaa melkein tunin. Onneksi siellä oli niin paljon imeteltävää, että se meni hyvin. Olisi vierailun voinut jättää väliinkin, mutta Otsolla oli pukille tärkeää asiaa. Hän oli edellisenä iltana kirjoittanut kirjeen ja se piti saada perille! Sanelin kirjaimia ja mietimme niitä myös yhdessä. Otso kuulee jo aika hyvin, millä kirjaimella sanat alkavat ja mihin ne loppvat. Välillä tuli vähän huonoja kirjaimia, niiden päälle piirrettiin kukkia. Otso sanoi itsekin: "Tuli vähän huono. No ei haittaa, laitetaan kukka."
Ninjat ovat nyt siis toivelistan kärjessä, jotakin ihmeellisiä pieniä legoukkelleita, jotka pyörivät hyrrän päällä ja joilla on miekkoja... Ja tietenkin mitä ihmeellisemmän nimisiä kuten Lloyd XZ tai Shlitraa ja niitä vhreitä ninjojakin on aika monta erilaista, tai siis ninjoja ovat vaan ne joilla on huivi ja muut taistelevat ninjoja vastaan ja sen vihreän ninjan täytyy olla juuri se tietynlainen. Huh kun vaikeaa!!! Ja juuri SEN vihreän ninjan löytäminen meinasikin olla melkosen hankalaa! Menin tietenkin googleen ja se näkyikin monessa pukin pajan sivukonttroissa, mutta kapas: sold out ja loppuunmyyty. Onneksi viimein onnistuin huutonetin kautta.. Joulu pelastettu!
Lista vietiin joulupukille ja pukkia ainakaan nämä pojat eivät pelkää. Otettiin heistä siellä kuvakin :)
Joulupukkivierailun jälkeen oli vuorossa TitititititititititititiNALLET! Olimme bussireissulla, ajoilma olikin aika vetinen ja kauhea, mutta kyydissä istuen meni rennosti. titnallet esittivät "Hei me lennetään" -shown ja lentokoneen matkassa mentiin ympäri maapalloa. Lopuksi sai vielä halata nalleja.
Jäähallissa oli esillä myös mönkijä joka keräsi yhtä paljon ihastusta kuin nallet. Ja näin se menee, isoveli määrää minne mennään, pikkuveljen paikka on perällä (vaikka se vähän risoo joskus, miettii Aarni)
Jotenkin tuntuu, että tänä syksynä olemme harrastaneet paljon muodikasta KOTOILUA. Kauhean vähän on tullut kylästeltyä eikä meilläkään kauheasti ole vieraita käynyt juhlia lukuunottamatta ja naapurin Valtteria. Mutta niin se vain menee, että kun 16 aikaan haen lapset, 16.30 ollaan kotona, 17 jälkeen syödään ja kello 18 olisimme valmiita lähtemään, jos johonkin haluaa mennä... niin ei sitä sitten enää halua/jaksa mennä. Ja varsinkin Otso kaipaa sitä, että saa illalla leikkiä omilla leluilla. Hän herää aamuisin niin myöhään ettei silloinkaan ehdi ja kotona on kuumella paremmat lelut kuin hoidossa. Otsolla on tiistaisin Tarzan-kerho kello 17-18 ja joka toinen keskiviikko on tenavapartio kello 18. Siinä on ihan kylliksi ohjelmaa.
Kotona voi leikkiä, leipoa tai vaikka kylpeä. Tässä kuvassa Aarni 2 v. 8 kk (24.11.)
Pipareitakin leivottiin eka satsi, sen verran mitä Miika jätti taikinaa syömättä. Kovin paljon ei varsinaisia pipareita tullut, kun teimme piparitalon. Oson mielestä siitä tuli mahtava ja "Äiti on paras, kun teki meille piparkakkutalon!". Joka aamu kun he heräävät, juostaan katsomaan, onko piparkakkutalo tallella, ja vieraitakin muistutellaan, että sitä ei saa syödä. Saapa nähdä miten tänä jouluna käy, viime jouluna ranskanpastillit katosivat aika näppärästi katolta...
Teimme vielä toisenkin reissun Rovaniemelle, kävimme teatterissa katsomassa esityksen Viiru ja Pesonen. Se oli aivan ihana! Mieleenpainuvin kohta oli se, kun Viiru säikähti pihalla mäyrää ja meni tynnyriin piiloon. Sitten Pesonen tuli etsimään häntä ja lapset alkoivat neuvoa: Se on tynnyrissä!!! Pesosraukalle oli kuitenkin käsikirjoitettu sen jälkeen vielä viisi minuuttia repliikkejä ja hänen piti etsiä Viirua ullakolta, katolta, sängystä ja vaikka mistä. Lapset karjuvat minkä kurkusta lähtee: "Se on TYNNYRISSÄ!!!" Pesosen pitää vain sulkea korvansa ja etsiä sitä muualta. Joku lapsi huusikin: "Ekkö sie kuule, se on tynnyrissä!" Ja siihen joku toinen tosi: "Ei se kuule."
Molemmat reissut menivät tosi hyvin, ei tarvinnt hermoja kiristellä. Pojat istuivat bussissa paikallaan ja meillä oli tosi hauskaa. Myös Sodankylässä käytiin yksi retki, siellä oli merirosvoteatteria. Kulttuuria on ainakin nautiskeltu. Ja juuri kun puhui, että olemme kotoilleet. No, viikonloppuisin olemme aina jossakin käyneet :)
Töissä alkaa loppukiri, onneksi tänä vuonna meillä ei ole joulujuhlavuoroa vaan itsenäisyysjuhlat. Jää aikaa enemmän korjata kokeita ja kirjoittaa todistuksia...
Mutta, nyt vielä tekemään muutama homma, enneku porukka saapuu tänne!
On se kyllä somaa odottaa joulua lasten kanssa. Kaikki tarinat tontuista menee läpi ja jokainen uusi joulukoristeesta, joka jonnekin laitetaan, huomataan. Aamulla herääminen on helppoa, kun sanoo taikasanan: joulukalenteri! Otsolla se on mallia Lego ja Aarnilla Muumi. Ovatkin tosi kivat kalanterit. Sitten on vielä epämääräinen kasa muita kalentereita, joita availlaan pitkin päivää. Otso on oppinut tunnistamaan numeroita kun pitää saada tietää, mikä luukku avataan. Viime viikolla oli hoitopaikan pikkujoulut, joissa kävi joulupukki ja ensi viikolla partion.
Kävimme tapaamassa ihan oikeaa joulupukkiakin Napapiirillä! Vaikka oli vasta marraskuun puoliväli. tuisteja oli jo paljon ja pukin luo sai jonottaa melkein tunin. Onneksi siellä oli niin paljon imeteltävää, että se meni hyvin. Olisi vierailun voinut jättää väliinkin, mutta Otsolla oli pukille tärkeää asiaa. Hän oli edellisenä iltana kirjoittanut kirjeen ja se piti saada perille! Sanelin kirjaimia ja mietimme niitä myös yhdessä. Otso kuulee jo aika hyvin, millä kirjaimella sanat alkavat ja mihin ne loppvat. Välillä tuli vähän huonoja kirjaimia, niiden päälle piirrettiin kukkia. Otso sanoi itsekin: "Tuli vähän huono. No ei haittaa, laitetaan kukka."
Ninjat ovat nyt siis toivelistan kärjessä, jotakin ihmeellisiä pieniä legoukkelleita, jotka pyörivät hyrrän päällä ja joilla on miekkoja... Ja tietenkin mitä ihmeellisemmän nimisiä kuten Lloyd XZ tai Shlitraa ja niitä vhreitä ninjojakin on aika monta erilaista, tai siis ninjoja ovat vaan ne joilla on huivi ja muut taistelevat ninjoja vastaan ja sen vihreän ninjan täytyy olla juuri se tietynlainen. Huh kun vaikeaa!!! Ja juuri SEN vihreän ninjan löytäminen meinasikin olla melkosen hankalaa! Menin tietenkin googleen ja se näkyikin monessa pukin pajan sivukonttroissa, mutta kapas: sold out ja loppuunmyyty. Onneksi viimein onnistuin huutonetin kautta.. Joulu pelastettu!
Lista vietiin joulupukille ja pukkia ainakaan nämä pojat eivät pelkää. Otettiin heistä siellä kuvakin :)
Kotona voi leikkiä, leipoa tai vaikka kylpeä. Tässä kuvassa Aarni 2 v. 8 kk (24.11.)
Pipareitakin leivottiin eka satsi, sen verran mitä Miika jätti taikinaa syömättä. Kovin paljon ei varsinaisia pipareita tullut, kun teimme piparitalon. Oson mielestä siitä tuli mahtava ja "Äiti on paras, kun teki meille piparkakkutalon!". Joka aamu kun he heräävät, juostaan katsomaan, onko piparkakkutalo tallella, ja vieraitakin muistutellaan, että sitä ei saa syödä. Saapa nähdä miten tänä jouluna käy, viime jouluna ranskanpastillit katosivat aika näppärästi katolta...
Teimme vielä toisenkin reissun Rovaniemelle, kävimme teatterissa katsomassa esityksen Viiru ja Pesonen. Se oli aivan ihana! Mieleenpainuvin kohta oli se, kun Viiru säikähti pihalla mäyrää ja meni tynnyriin piiloon. Sitten Pesonen tuli etsimään häntä ja lapset alkoivat neuvoa: Se on tynnyrissä!!! Pesosraukalle oli kuitenkin käsikirjoitettu sen jälkeen vielä viisi minuuttia repliikkejä ja hänen piti etsiä Viirua ullakolta, katolta, sängystä ja vaikka mistä. Lapset karjuvat minkä kurkusta lähtee: "Se on TYNNYRISSÄ!!!" Pesosen pitää vain sulkea korvansa ja etsiä sitä muualta. Joku lapsi huusikin: "Ekkö sie kuule, se on tynnyrissä!" Ja siihen joku toinen tosi: "Ei se kuule."
Molemmat reissut menivät tosi hyvin, ei tarvinnt hermoja kiristellä. Pojat istuivat bussissa paikallaan ja meillä oli tosi hauskaa. Myös Sodankylässä käytiin yksi retki, siellä oli merirosvoteatteria. Kulttuuria on ainakin nautiskeltu. Ja juuri kun puhui, että olemme kotoilleet. No, viikonloppuisin olemme aina jossakin käyneet :)
Töissä alkaa loppukiri, onneksi tänä vuonna meillä ei ole joulujuhlavuoroa vaan itsenäisyysjuhlat. Jää aikaa enemmän korjata kokeita ja kirjoittaa todistuksia...
Mutta, nyt vielä tekemään muutama homma, enneku porukka saapuu tänne!
maanantai 8. lokakuuta 2012
Syysretkiä ja -hetkiä
Arki on alkanut meillä hienosti. Meillähän aamut menevät aina niin, että mie lähden kahdeksan aikaan töihin ja Miika vie omalla työmatkallaan lapset perhepäivähoitajalle kello 8.30-9.00. Otso polkee omalla pyörällä, Aarnikin potkuttelee joskus osan matkasta ja Miikalla on peräkärry pyörän perässä. Se sitten jätetään hoitolan pihalle ja mie nappaan lapset kello 16 aikaan kotiin. Hoidossa on mennyt pääsääntöisesti ihan hyvin, Otsolla on välillä aamuisin raivareita ettei halua mennä hoitoon, Aarnilla harvemmin, mutta joskus hänelläkin.Otso haluaisi aina jäädä leikkimään pikkulegoilla, jotka ovat nyt suurinta hittiä. "Salama-mäk-kviinit" ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
Minä tai Aarni herätään aina ensimmäisinä, mutta Otso on unikekojen kuningas. Tänään hänet herätettiin puoli yksitoista, tosin edellisenä iltana oli mennytkin vähän pidempään, kun luimme ihan urakalla iltasatuja ja halusi lukea vielä omassakin sängyssä. Hänet saa aina aamulla kantaa puolihorroksessa sohvalle ja yrittää saada silmät auki lastenohjelmien voimalla. Onneksi raivarit laantuvat siinä vaiheessa, kun päästään hoitoon. Pojat tykkäävät hoitotädistään Arjasta, hänen tekemästään ruuasta ja muista hoitolapsista siellä. Kaikki on siis hyvin ja Arja jaksaa käydä hoidokkiensa kanssa myös kerhossa, satutunnilla, likuntakerhossa ja muissakin tapahtumissa, joita kunta tarjoaa.
Blogin päivittäminen on taas jäänyt, nyt ollaan kuitenkin jo syksyssä ja laitan jotakin hetkiä syksyn varrelta.
Elokuussa teimme yhden yön reissun Rovaniemelle, kun Aarni-pikkuisen sydäntä tutkittiin. Hänellähän kuului pieni sivuääni heti syntymän jälkeen ja nyt sitä katsotiin taas uudestaan. Sivuääni on vieläkin kuultavissa, mutta ei kuulemma haittaa ollenkaan elämää.
Yhdistimme sairaalareissuun hauskoja juttuja ja kävimme mm. tapaamassa joulupukkia Napapiirillä ja kyläilimme Veli-sedän luonna serkkuja moikkaamassa sekä Sanna & Petrus -kummin luona viimeistä kertaa heidän vanhassa kodissaan. Vähän myös shoppailimme ja Aarni sai reippauspalkinnoksi valitsemansa "ison piippaa-auton". Oli sen kyllä ansainnutkin, sen verran hienosti ja paikallaan oli kaikki tutkimukset ja teki työtä käskettyä. Eikä hermostunut, vaikka aina kesken leikin piti lähteä seuraavaan tutkimukseen. Otsokin jaksoi odottaa leikkihuoneessa.
Huippuhetki taisi olla Sanna- ja Petrus-kummin luona, kun siellä oli koira :D
Elokuun lopussa mie kävin muutaman yön reissun Helsingissä kouluttautumassa. Hotelliöitä, mukavaa seuraa, ravintolaruokaa ja lentomatka, siinä luksusta äidille arjen keskelle :) Tapasin oman äidinkin <3 nbsp="nbsp" p="p">Pojat olivat tietenkin pärjänneet täällä hyvin, käyneet laavuretkelläkin.
Tuliaiseksi toin löytöjä pilailukaupasta, mm. kakkapökäleen ja karkkirasian, josta hyppää vieteri :D Sekä Batman-naamarin ja ompelin siihen vielä molemmille viitatkin.
Meillä oli myös sadonkorjuujuhlat! Perunoita tuli jonkunlainen laari, vaikka Miika luuli jo eräänä epätoivon hetkenä, ettei satoa tule ollenkaan. Hän oli nimittäin nostanut muutaman perunanvarren ja niiden kaikkien päissä oli ollut vain mädäntynyt itupottu! Perunannostotalkoot toivat kuitenkin iloisia yllätyksiä. Punapallukoiden koko vaihteli pikkurillin päästä lantun kokoon. On niitä jo syötykin ja hyvää oli!
Porkkanasato meni viidessä minuutissa. Kuva kertoo miksi :D
Syyskuussa tietenkin retkeilimme. Ensimmäiselle "retkelle" lähtivät vain äiti ja iskä, mummukko tuli hoitamaan poikia. Päätimme nimittäin lähteä kokeilemaan taitojamme ja parisuhteen lujuutta erävaelluksen SM-kisoihin, kun ne järjestetiin niinkin lähellä kuin Sodankylässä. Miikalla tuli armeija-ajat mieleen, kun lauantaiaamuna klo 6.00 piti tönöttää rinkka selässä keskellä kasarmialuetta. Siitä taivalluksemme alkoi, tosin alkumatka auton kyydissä Osa oli aloittanut urakkansa jo pari päivää aiemmin ja meidät vietiin pelipaikalle.
Kisat olivat...hmm.. mielenkiintoinen kokemus. Hatunnosto niille, jotka koko nelipäiväisen vaelluksen onnistuneesti saavat läpi. Meille (öö...siis MIULLE) teki tiukkaa tuo kaksipäiväinenkin. Työviikon päälle lauantaiaamuna lähtö kello 4.00 Kittilästä, kello 6.00 kasarmilta ja sunnuntaiaamuna kello 3.50 lähtö pikataipaleelle. Reitti oli n. 30 km. Tehtävät ja parisuhde (sitä ei tosin arvosteltu) meillä menivät hyvin, mutta vaellus ei niin hyvin. Loppukommenttina voin sanoa, että tulipahan nähtyä, mutta jatkossa aion pysyä partiotaitokisojen puolella.
Erävaelluskisat eivät kuitenkaan aiheuttaneeet pysyviä traumoja, vaan heti seuraavana viikonloppuna pakkasimme taas rinkat. Kävimme oman perheen kanssa yhden yön reissun. Ajoimme ensin meille kaikille uuden tunturin, Äkäskeron, juurelle. Se olikin tosi kaunis tunturi hienolla ruskalla ja hulppaeilla maisemilla. Otsokin jakoi kävellä koko matkan alas, ylöspäin vähän matkaa kannoin.
Retkeilyt jatkuivat vielä seuraavanakin viikonloppuna, kun lähdin partiotaitokilpailuihin Ylläkselle. Miika lähti poitsujen ja yhden ulkomaalaisen reppureissajan kanssa Kätkäsuvantoon talkoilemaan.
Kisat olivat aivana MAH-TA-VAT! Reitti kulki pitkin Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa ja tehtävät menivät aika hyvin. Meillä oli hauska joukkue ja kauhea tsemppihenki päällä. Viikonlopun kruunasi se, että veimme piirinmestaruuden! Piste-eroa ei paljon ollut, joten jokainen ponnistelu tuli tarpeeseen, mm. keskellä yötä virkattu pipo kukkakoristeineen. Olen niin onnellinen meidän taisteluvoitosta!
Aamulla nousimme Kukastunturiin pilvien yläpuolelle ja näytti kuin tunturit olisivat meren ympäröimiä.
Meillä on käynyt vieraitakin :) Tero ja Niina olivat Lapissa lomailemassa ja piipahtivat iltaseltaan katsastamassa "uuden" talon. Reppureissajiakin on tasaiseen tahtiin virrannut mm. Liettuasta, Kanadasta, Suomestakin, Tanskasta, Puolasta ja mistähän vielä? Otso on jo oppinut sanomaan englanniksi "Welcome", "My name is Otso" ja "Good night". Ja osaa käyttääkin niitä sopivissa kohdissa. Sitten sillä olisi kauhea halu puhua englantia. Kun me puhuimme englantia, Otso mongersi jotakin vieressä ja kun sanoin että ole hiljaa, hän sanoi, että minäkin haluan puhua englantia. Sitten tunnisti puheesta mm. "city"-sanan ja alkoi heti puhua Lego city -sarjasta :D Toivottavasti pystymme välittämään lapsillemme näin vieraiden avulla hieman kansainvälisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja motivaatiota englannin opiskeluun!
Tässä vaiheessa iltaa en enää muista kaikkia huippujutuja, joita poikain suusta on kuulunut, mutta jotain.
Otso sanoi illalla Miikalle: "Mee siivoamaan keittiö, syö iltapala ja tule siekin nukkumaan."
Muutenkin Otso aina huutelee, että tulkaa tekin jo nukkumaan sieltä! Seuraavaksi Miika alkaa huudella minulle samaa...
Kerran Otso hermostui kun Aarni tuli sotkemaan leikkejä. Hän totesi Aarnille: "Leivo sie vaikka äidin kanssa pullaa!!!"
Aarni harjoittelee kovasti puhumista ja olen huomannut, että hän puhuu enemmän silloin, kun Otso on poissa. Silloin alkaa ihan tauoton höpötys. Aika hyvin monesta jutusta saa jo selvää, mutta onhan se vielä vähän vauvakieltä. Tänä iltana kuvasin ihan pikaisesti vähän iltapuuhia. Niitä voi katsoa täältä: Iltahommia.
Otso alkoi tänään kertoa, että hänellä on kaikenlaisia allergioita. Allergiaa aiheuttaa esimerkiksi maksamakkara, kaali, muut jogurtit kuin makujogurtti ja Ullalle oli kertonut, että "Mie saatan olla allerginen Raketti-spagetille" kun Ulla oli sitä tarjonnut.
Joskus saattaa myös olla, että ei ole ruokanälkä, mutta on keksinälkä tai tikkarinälkä. Tai sekin, että ei väsytä yhtään, muuten vain kello on puoli kymmenen ja kaikkii tkettää ja vähän haukotuttaakin... nämä ovat kyllä kummia juttuja ;)
Otso on alkanut harrastaa Tarzan-kerhoa. Se on lähinnä pojille suunnattu liikuntakerho, jonne pojat jäävät ilman vanhempia. Sitä odotetaan joka viikko. Toinen odotuksen kohde on torstaiset nimpparit, jolloin Otso saa lahjaksi kaksi viikkoa himoitsemasna jojon, jonka näki k-kaupassa :) Ja äitikin odottaa torstaita, sillä silloin saamme vieraaksi Otson Omppu-kummin, äitin Martta-kummitytön ja Arton!
Näillä mietteillä uuteen viikkoon!
Aarni tykkää paloautoista ja koirista
Välillä ollaan myös keijuja :D
Minä tai Aarni herätään aina ensimmäisinä, mutta Otso on unikekojen kuningas. Tänään hänet herätettiin puoli yksitoista, tosin edellisenä iltana oli mennytkin vähän pidempään, kun luimme ihan urakalla iltasatuja ja halusi lukea vielä omassakin sängyssä. Hänet saa aina aamulla kantaa puolihorroksessa sohvalle ja yrittää saada silmät auki lastenohjelmien voimalla. Onneksi raivarit laantuvat siinä vaiheessa, kun päästään hoitoon. Pojat tykkäävät hoitotädistään Arjasta, hänen tekemästään ruuasta ja muista hoitolapsista siellä. Kaikki on siis hyvin ja Arja jaksaa käydä hoidokkiensa kanssa myös kerhossa, satutunnilla, likuntakerhossa ja muissakin tapahtumissa, joita kunta tarjoaa.
Veljekset kuin ilvekset nukkuvatkin samoissa asennoissa.
Blogin päivittäminen on taas jäänyt, nyt ollaan kuitenkin jo syksyssä ja laitan jotakin hetkiä syksyn varrelta.
Elokuussa teimme yhden yön reissun Rovaniemelle, kun Aarni-pikkuisen sydäntä tutkittiin. Hänellähän kuului pieni sivuääni heti syntymän jälkeen ja nyt sitä katsotiin taas uudestaan. Sivuääni on vieläkin kuultavissa, mutta ei kuulemma haittaa ollenkaan elämää.
Yhdistimme sairaalareissuun hauskoja juttuja ja kävimme mm. tapaamassa joulupukkia Napapiirillä ja kyläilimme Veli-sedän luonna serkkuja moikkaamassa sekä Sanna & Petrus -kummin luona viimeistä kertaa heidän vanhassa kodissaan. Vähän myös shoppailimme ja Aarni sai reippauspalkinnoksi valitsemansa "ison piippaa-auton". Oli sen kyllä ansainnutkin, sen verran hienosti ja paikallaan oli kaikki tutkimukset ja teki työtä käskettyä. Eikä hermostunut, vaikka aina kesken leikin piti lähteä seuraavaan tutkimukseen. Otsokin jaksoi odottaa leikkihuoneessa.
Huippuhetki taisi olla Sanna- ja Petrus-kummin luona, kun siellä oli koira :D
Elokuun lopussa mie kävin muutaman yön reissun Helsingissä kouluttautumassa. Hotelliöitä, mukavaa seuraa, ravintolaruokaa ja lentomatka, siinä luksusta äidille arjen keskelle :) Tapasin oman äidinkin <3 nbsp="nbsp" p="p">Pojat olivat tietenkin pärjänneet täällä hyvin, käyneet laavuretkelläkin.
Tuliaiseksi toin löytöjä pilailukaupasta, mm. kakkapökäleen ja karkkirasian, josta hyppää vieteri :D Sekä Batman-naamarin ja ompelin siihen vielä molemmille viitatkin.
Meillä oli myös sadonkorjuujuhlat! Perunoita tuli jonkunlainen laari, vaikka Miika luuli jo eräänä epätoivon hetkenä, ettei satoa tule ollenkaan. Hän oli nimittäin nostanut muutaman perunanvarren ja niiden kaikkien päissä oli ollut vain mädäntynyt itupottu! Perunannostotalkoot toivat kuitenkin iloisia yllätyksiä. Punapallukoiden koko vaihteli pikkurillin päästä lantun kokoon. On niitä jo syötykin ja hyvää oli!
Porkkanasato meni viidessä minuutissa. Kuva kertoo miksi :D
Syyskuussa tietenkin retkeilimme. Ensimmäiselle "retkelle" lähtivät vain äiti ja iskä, mummukko tuli hoitamaan poikia. Päätimme nimittäin lähteä kokeilemaan taitojamme ja parisuhteen lujuutta erävaelluksen SM-kisoihin, kun ne järjestetiin niinkin lähellä kuin Sodankylässä. Miikalla tuli armeija-ajat mieleen, kun lauantaiaamuna klo 6.00 piti tönöttää rinkka selässä keskellä kasarmialuetta. Siitä taivalluksemme alkoi, tosin alkumatka auton kyydissä Osa oli aloittanut urakkansa jo pari päivää aiemmin ja meidät vietiin pelipaikalle.
Kisat olivat...hmm.. mielenkiintoinen kokemus. Hatunnosto niille, jotka koko nelipäiväisen vaelluksen onnistuneesti saavat läpi. Meille (öö...siis MIULLE) teki tiukkaa tuo kaksipäiväinenkin. Työviikon päälle lauantaiaamuna lähtö kello 4.00 Kittilästä, kello 6.00 kasarmilta ja sunnuntaiaamuna kello 3.50 lähtö pikataipaleelle. Reitti oli n. 30 km. Tehtävät ja parisuhde (sitä ei tosin arvosteltu) meillä menivät hyvin, mutta vaellus ei niin hyvin. Loppukommenttina voin sanoa, että tulipahan nähtyä, mutta jatkossa aion pysyä partiotaitokisojen puolella.
Yörastilla tiimipipoissa.
Erävaelluskisat eivät kuitenkaan aiheuttaneeet pysyviä traumoja, vaan heti seuraavana viikonloppuna pakkasimme taas rinkat. Kävimme oman perheen kanssa yhden yön reissun. Ajoimme ensin meille kaikille uuden tunturin, Äkäskeron, juurelle. Se olikin tosi kaunis tunturi hienolla ruskalla ja hulppaeilla maisemilla. Otsokin jakoi kävellä koko matkan alas, ylöspäin vähän matkaa kannoin.
Aarni matkusti iskän selässä.
Ensimmäinen evästauko pidettiin parin kilometrin jälkeen :)
Otso löysi sienen ja oli sitä mieltä, että tämä pitää lähettää äijälle. Otimme kuitenkin vain kuvan.
Evästauon jälkeen hymyilyttää :D
Eikö vain olekin ihania värejä, maisemia ja tyyppejä :)
Äkäskeron valloituksen jälkeen teimme uuden tutkimusmatkan ja kohteena oli Äkässaivon luontopolku. Se ei ollut kyllä kummoinen, olihan se Äkässaivo ihan vaikuttavan kokoinen kivenmurikka, mutta ilmeisesti puolikaimansa Pakassaivo vielä hienompi. Makkarat maistuivat ja pojat miekkeilivat ja leikkivät merirosvoja. Aarnikin halusi itse kävellä ja kantaa miekkansa.
Yöksi ajoimme ja viime syksynä tutuksi tulleelle Punaisen Hiekan tuvalle Pallasjärven rannalle. Ilma oli tosi tuulinen, ei houkutellut mennä pulahtamaan, vaan enemminkin lämmin tupa veti puoleensa. Istuimme kuitenkin iltaa nuotiolla, paistelimme poron sisäfilettä ja lettuja. Meillä oli mukana telttakin ja mökissä oli muita, mutta siinä tuulessa ei haluttanut mennä telttaan. Se olisi ollut kyllä järkevämpi ratkaisu, sillä mökissä oli yöllä tuskaisen kuuma! Pojat saivat silti nukuttua, mie pakenin keskiyöllä lattialle oven luokse ja aina herätessäni raotin ovea hetkeksi. Aamulla pakkasimme ja jatkoimme matkaa.
Kävimme vielä aamulla Pallasjärven luontopolun. Sekään ei vakuuttanut ja tuntui reilusti yli kolmen kilometrin mittaiselta. Vaan olihan sekin täynnä luonnon ihmeitä, nähtävää ja koettavaa.
Kaunein paikka oli aika lopussa kuohunut koski. Retkiviikonlopun päätteeksi menimme vielä kylpylään!
Oli IHANA viikonloppu!
Oli IHANA viikonloppu!
Otso oli erityisen innoissaan löytämästään luolasta.
Retkeily jatkui taas seuraavana viikonloppuna. Viikko oli sateinen, mutta kuin taikaiskusta saimme sunnuntaille hienon ilman. Olemme alkaneet Miikan kanssa pitää Tenavapartiota 4-6 -vuotiaille lapsille. Se onkin ollut menestys, sillä listoilla taitaa olla 35 tenavaa. Ensimmäisen retkemme teimme Ylläkselle Varkaankurun Velhopolulle. Siellä oli tosi ihanat maisemat ja vielä isompi luola kuin minkä edellisenä viikonloppuna näimme. Pitkospuita oli jännä kävellä ja vähän liukkaitakin ne olivat. Hienoja kokemuksia oli mm. se, että sai juoda vettä suoraan purosta. Kavereiden kanssa oli hauska taivaltaa. Minä rakastin maisemia, sillä virtaavaa vettä oli joka puolella! Tässäpä kuvia matkan varrelta.
Aarni nukahti jo menomatkalla bussiin. Otso ei, hän oli vallannut lelulehden ja
Valtterin kanssa bussin takapenkin :D
 |
Kyllä kelpasi näissä maisemissa taivaltaa! |
Taukopaikalla
Rusinatauko
Hirvellä on muuten hirveen pitkä suoli!
Retkeilyt jatkuivat vielä seuraavanakin viikonloppuna, kun lähdin partiotaitokilpailuihin Ylläkselle. Miika lähti poitsujen ja yhden ulkomaalaisen reppureissajan kanssa Kätkäsuvantoon talkoilemaan.
Kisat olivat aivana MAH-TA-VAT! Reitti kulki pitkin Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa ja tehtävät menivät aika hyvin. Meillä oli hauska joukkue ja kauhea tsemppihenki päällä. Viikonlopun kruunasi se, että veimme piirinmestaruuden! Piste-eroa ei paljon ollut, joten jokainen ponnistelu tuli tarpeeseen, mm. keskellä yötä virkattu pipo kukkakoristeineen. Olen niin onnellinen meidän taisteluvoitosta!
Pikkuisen punastuttaa Pirunkurun nousun jälkeen!
Rastipaikat näyttivät mm. tältä.
Meillä on käynyt vieraitakin :) Tero ja Niina olivat Lapissa lomailemassa ja piipahtivat iltaseltaan katsastamassa "uuden" talon. Reppureissajiakin on tasaiseen tahtiin virrannut mm. Liettuasta, Kanadasta, Suomestakin, Tanskasta, Puolasta ja mistähän vielä? Otso on jo oppinut sanomaan englanniksi "Welcome", "My name is Otso" ja "Good night". Ja osaa käyttääkin niitä sopivissa kohdissa. Sitten sillä olisi kauhea halu puhua englantia. Kun me puhuimme englantia, Otso mongersi jotakin vieressä ja kun sanoin että ole hiljaa, hän sanoi, että minäkin haluan puhua englantia. Sitten tunnisti puheesta mm. "city"-sanan ja alkoi heti puhua Lego city -sarjasta :D Toivottavasti pystymme välittämään lapsillemme näin vieraiden avulla hieman kansainvälisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja motivaatiota englannin opiskeluun!
Tässä vaiheessa iltaa en enää muista kaikkia huippujutuja, joita poikain suusta on kuulunut, mutta jotain.
Otso sanoi illalla Miikalle: "Mee siivoamaan keittiö, syö iltapala ja tule siekin nukkumaan."
Muutenkin Otso aina huutelee, että tulkaa tekin jo nukkumaan sieltä! Seuraavaksi Miika alkaa huudella minulle samaa...
Kerran Otso hermostui kun Aarni tuli sotkemaan leikkejä. Hän totesi Aarnille: "Leivo sie vaikka äidin kanssa pullaa!!!"
Aarni harjoittelee kovasti puhumista ja olen huomannut, että hän puhuu enemmän silloin, kun Otso on poissa. Silloin alkaa ihan tauoton höpötys. Aika hyvin monesta jutusta saa jo selvää, mutta onhan se vielä vähän vauvakieltä. Tänä iltana kuvasin ihan pikaisesti vähän iltapuuhia. Niitä voi katsoa täältä: Iltahommia.
Minulla on vapaaviikonloppuja riittänyt, kun vielä syyskuun viimeisenäkin viikonloppuna piti jättää loma-anomuksia. Silloin täällä oli Staalon teatterifestit. Sunnuntai oli suunnattu lapsille, silloin 5-7 -luokkalaisista koottu teatteriryhmä esitti ihanan ystävyydestä ja erilaisuudesta kertovan tarinan. Otsolle ja Aarnille täydet pisteet siitä, kuinka hyvin jaksoivat katsoa ja seurata. Sen jälkeen Katti Matikainen tuli esiintymään ja siitäkö lapsilauma villiintyi. O&A pysyivät siinäkin kiltisti paikoillaan. Lopuksi pääsivät yhteiskuvaan Katin kanssa!
Otso se rakentelisi Legonsa päivät pitkät. Tosi hienoja rakennelmat jo ovatkin ja valmiita tuotoksia ovat olohuoneen kaikki tasot täynnä. Kyllä hän niitä kiltisti välillä suostuu laittamaan "kierrätykseen" eli legolaatikkoon, tuotanto on niin suurta, ettei hyllytila riitä. Hienoimmista otetaan kuvia. Mutta aivan tosi hienosti keksii ja rakentelee symmetrisesti kaikenmaailman laitteita, joissa on liikkuvia osia ja toimintoja.
Joskus saattaa myös olla, että ei ole ruokanälkä, mutta on keksinälkä tai tikkarinälkä. Tai sekin, että ei väsytä yhtään, muuten vain kello on puoli kymmenen ja kaikkii tkettää ja vähän haukotuttaakin... nämä ovat kyllä kummia juttuja ;)
Otso on alkanut harrastaa Tarzan-kerhoa. Se on lähinnä pojille suunnattu liikuntakerho, jonne pojat jäävät ilman vanhempia. Sitä odotetaan joka viikko. Toinen odotuksen kohde on torstaiset nimpparit, jolloin Otso saa lahjaksi kaksi viikkoa himoitsemasna jojon, jonka näki k-kaupassa :) Ja äitikin odottaa torstaita, sillä silloin saamme vieraaksi Otson Omppu-kummin, äitin Martta-kummitytön ja Arton!
Näillä mietteillä uuteen viikkoon!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)