sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Joulukuulumiset!

Tässäpä meidän joulukuulumiset kuvavoittoisena, sillä nukkumaan pitää joutua. Ollaan oltu ihan lomarytmissä, Otsokin on nukkunut monena aamuna kymmeneen! Mutta huomenna asiaan tulee muutos, kun iskän pitää olla jo kello 8 hammaslääkärissä ja meidän kello 9 neuvolassa. Muut perheestä ovatkin jo untenmailla, mutta mie ajattelin pläsäyttää teille vielä muutamat kuvat maanantaiaamun (?) iloksi.

Heti alkuun meidän tämänvuotinen joulukorttikuva. Sata korttia omin kätösin askartelin, jos joku blogin lukijoista ei sellaista kuitenkaan saanut, niin tässäpä teillekin pikkutonttu esittelyssä.


Tiistaina ehdittiinkin paljon. Nyt olemme virallisesti tontin omistajia. Kittilän keskustann kupeessa Hillapolulla sijaitsevalta tontiltamme puuttuu enää talo :) Ehkä jo ensi jouluna tanssitaan kuusen ympärillä sellaisessa...
Otso ei pässyt kaupantakotilaisuuteen mukaan vaan nukkui päiväuniaan ja heräsi Nina-hoitajan ollessa täällä. Pian siitä sitten lähdettiinkin kohti Muoniota. Ja vähän liian vauhdikkaasti, sillä vaikka olin itseäni monta kertaa muistuttanut, että käy Valintatalossa matkalla hakemassa Ämmin & Äijän pakettilähetys, niin sinne se jäi ja Muoniossa muistettiin! Huh. Onneksi Malla-täti oli vielä aatonaattona käymässä Kittilässä ja varasuunnitelmakin oli, kuinka paketti Kätkäsuvantoon saadaan.

Tässä vielä kuvat maanantai-illalta kotoa, kun innostuin leipomaan suklaamuffinsseja ja Otso tuli tietenkin auttamaan, vaikka oli jo yöpuvussa nukkumaan käymässä.




Mummukkolassa olikin tällä kertaa jouluMÄNTY, jonka juurella Otso-tonttu istuskelee. Mukana uusi traktori. Sai sen minun työkaverilta, jonka luona menomatkalla vierailimme.


Äitin joulupojat :)


Otso jouluaterioi.


Tonttuserkut Lumi ja Lenni, joiden kanssa Otsolla sujuivat leikit aika kivasti, ja Lumi & Lennikin ottivat pikku-Otson ihanasti huomioon. Lumi varsinkin halaili Otsoa ja sanoi "Otso on ihana, minä haluan meillekin Otson" ja Lennikin antoi Otson lainailla lelujaan.


Otso pukin sylissä, kauaa ei kyllä viihtynyt, mutta edes kuvanoton verran :)


Pukki yritää ojentaa Otsolle lahjaa, mutta Otsoa pelottaa...


Sisältö kuitenkin kiinnosti: REKKA!


Miika oli onnellinen saamastaan kahvipannusta ja kuvautti itsensä pannun kyljessä.


Äiskän ja Otson lahjasaalista, rekkamies on jo jossain ajelemassa rekallaan.


Otso lohikäärme-yöpuvussaan. Otso on löytänyt myös kielensä, tällaisen ilmeen saa kun kysyy, "Missä Otson kieli on?"


Tänään sitten ennen lähtöä tuhottiin hieno piparkakkutalo. NAM!

maanantai 21. joulukuuta 2009

Loma!!!

Nyt on sitten loma alkanut, joululoma ja vieläpä koko perheellä. Iskä oli vielä tänään tekemässä lehteä, mutta me Otson kanssa jo lomailtiin. Otsokin tajusi mitä lomailu on ja heräsi vasta kello 9.30. Minäkään en jaksanut nukkua niin pitkään, nousin joskus 9.15 ja pian makkarista kuuluikin pirteä "TÄÄÄÄÄÄ!" Alkaa houkuttaa ajatus äitiyslomasta, joka alkaakin 6.2. Ihanat rauhalliset aamut ovat taas totta (ehkä?). Tänääkin kello oli varmaan lopulta 11 ennekuin olimme molemmat vatteissa, hampaat pesty ja aamupala syöty. Luettiin aamulla monta kirjaa ja syliteltiin. Ihanaa.

Tähän väliin spesiaalina ämmille tarkoitettu video. Minulla on Otsolle sellainen kuukautiskuvakirja (olen tainnu selittääkin) johon otan Otsosta joka kuun 30. päivä kuvan. Nelikuukautiskuvassa Otso istuu ämmin sylissä ja sen kuvan Otso käy aina etsimässä kansiosta. Se on ihan sen lemppari. Tänään nappasin sen sitten videolle :)

video

Aamupäivällä käytiin vähän ulkoilemassa ja palauttamassa lainavaatteita, sitten kotiin syömään ja päiväunille. Pottailu ei tänään onnistunut, Otso oli jo liian väsynyt.
Päiväunien jälkeen lähdettiin Sannan, Nuutin ja Nooan luo kun heidän isukki oli töissä sanomassa lentokoneille "saapi tulla" ja "saapi mennä" (2v. Nuutin versio siitä, mitä lennonjohtaja-isä tekee työkseen) Siellä on aina tosi kivaa ja piristävää käydä. Nuutilla ja Nooalla on suunnilleen sama ikäero kuin Otsolle ja Borikselle tulee. Otsosta on aina kivaa kun pääsee uuteen paikkaan uusien lelujen äärelle. Mie olen niin hyvin onnistunut hillitsemään kulutusta, että Otsolle ei montaa lelua ole tullut ostettua. Synttärilahjaksi sai aika läjän uusia ja kyllä omatkin lelut kiinnostaa. Kirjastoreissuista Otso tykkää ja sieltä on hauska lainata aina uutta lukemista. Mietin vaan että joku lentokone tai traktori/rekka voisi olla aika hitti, niillä se tykkää leikkiä. Mutta toisaalta hyvä kun ei ole kaikkia leluja kotona niin on uutuudenviehätys muualla. Mie en ole ostanut Otsolle yhtään joululahjaakaan, aattelen että se kuitenkin saa muilta ja on niin pieni että häkeltyy vaan jos saa kerralla kauheasti. Joskus sitten joulun ja synttäreiden välillä ostaa vaikka jonkun jos tulee mieluinen vastaan.

Lähdettiin sitten vielä Sannan ja poikien kanssa käymään päiväkodin pihalla leikkimässä. Otso laski isosta liukumäestä, Nuutti työnsi Otsoa kelkalla ja veturillakin leikittiin. Kiva lomapäivä!





Huomenna lähdetään illalla Kätkäsuvantoon mummulaan joulua viettämään.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

TADAA, täällä taas!

Täytyypäs taas vähän naputella meidän Otsonin kuulumisia tänne kun isovanhemmat ovat jo kaipailleet. Mihin se äiskän aika lienee mennytkään, ainakin joulukorttiprojektiin. Ja kovin ovat vähäisiä ja myöhäisiä tietokonetunnit, Otson kanssa tähän huoneeseen ei kannata tulla ettei käy niin kuin tänään kun kirjoitin eskareille todistuksia. Insinööri Otso tuli ja sammutti koneen ja pufffff, sinne hävisi äiskän hienot arvioinnit.

Otso on kunnostautunut muillakin osa-alueilla kuin tietokoneen sammuttamisessa. Ja ihan mahtavissakin jutuissa. Pottailua harrstetaan, hoidossa tekee joka päivä pissan pottaan ja viikonloppuisin kotonakin aina ruuan jälkeen ennen päiväunia. Tänäänki pottaa ilmestyi jättikakka ja pissat päälle. Jeeeee, hyvä Otsooooo! Muulloin kun tuona ajankohtana tulokset ovat olleet hieman kehnompia ja pissoja kuivataan milloin mistäkin.

Otso osaa jo paljon sanoja! Monia sanoa ja useita tunnistaa. Otson sanavarastoa tässä:
-äiti
-tä(h)ti
-iikka (=tutti)
-ats (=auts)
-ihaha (=heppa)
-hauvau (=koira)
-ekka (=rekka)

Ja sitten se ossaa näyttää kirjoista tosi paljon kaikkia eläimiä, leluja, sytyttää valot jos pyytää, tuomaan tavaroita, ruokailussa tapana on aina lopuksi sanoa että "syötkö vielä?" Jos Otso pudistaa päätään niin sanon "ota ruokalappu pois" ja Otso ottaa. Senkin tietää kun sanotaan että mennäänkö kylpyyn niin Otso taapertaa ammeen luo ja ja "missä on Otson hammasharja?" niin käsi osoittaa oikeaan paikkaan. Kaikenlaista! Mahtavaa!

Otso muutenkin tykkää kirjoista. Tosi usein hoitopäivän jälkeen ollaan sohvalla sylikkäin ja katsellaan kirjoja ja opetellaan sanoja. Monesti Otso lukea pälpättää kirjoja itsekseenkin ääneen.

Tässä kuva ja video Otson kylpysessiosta lähipäiviltä.


video

Otso ja iskän polttarilasit


Yks päivä käytiin Odessiuivin kanssa kaupassa. Annoin Otsolle ekaa kertaa pikkukärryt ja itse otin korin. Kaikki alkoi mainiosti ja Otso uskoi tosi hyvin aina kun sanoin että ei saa ottaa. Mutta sitten laitoin kärryyn pillimehuja. Otso ei ole saanu sellasita kuin pari kertaa elämässään, mutta tajusi ilmeisesti heti mistä on kyse. Alkoi nimittäin vaatia sitä heti juotavaksi jämäkällä ÄITI ÄITI ÄITI huudolla. En suostunut ja sanoin, että se pitää ensin maksaa. Niinpä Otso alkoi raivota ja minun piti raahata kassalle mahani kanssa Otson kärryt, oma kori ja huutava lapsi. Sain myötmielisiä katseita ja olin ihan hikinen kun olin selviytynyt kassahommista. Otso rauhoittui kun sai mehunsa, mutta ensin se kyllä maksettiin. Ei saanu poika periksi. Illalla käytiin vielä lasten joululauluissa kirkossa. Hikinen reissu oli sekin kun rattaiden kanssa sinne kävelin ja tietenkin myös pois, kirkossa juoksin Otson perässä. Aamu oli vielä alkanut ihanasti kun nukuin pommiin. Lähdetään yleensä 7.30 ja 7.40 heräsin kun työkaveri soitti. No, 7.50 olin jo lähtövalmiudessa, mutta ei niitä ihanimpia aamuja tuollaiset.

Tänään on tasan kolme kuukautta Boriksen arvioituun saapumisaikaan. Viimeinen kolmannes on alkanut!

Boris


Joulutorttuiltapalajälkkäri


Lusikkatemppu oli tämän illan hittikeksintö, sitä oli hauska liikutella suulla ylös-alas

tiistai 1. joulukuuta 2009

Viikonloppukuulumisia

Näin on vietetty mukava viikonloppu ämmin kanssa ja arkeenkin palattu. Otsolle on alkanut kovasti ilmaantua omaa tahtoa. Mutta silti se on aika suloisessa iässä. Kauheesti muistaa kaikkea ja oppii muistamaan jo muutamasta kerrasta. En muista olenki kertonut, mutta yksi huono esimerkki tästä on seuraava: Kun kävimme syyslomalla Lappeenrannassa lentokoneella, mietin että mihin laitan Otson tutin siksi aikaa kun se ei sitä tarttee. Kassiin, joka oli jaloissa, oli hankala kumartua. Taskuun sitä ei saanut kun istui turvavöissä. Istuimen tasku oli likainen. Niinpä keksi mielestäni hyvän idean ja laitoin sen kaula-aukosta paitani sisään.
Hyvä idea muuten, mutta Otso oppi sillä lentomatkalla, että tutti löytyy äidin paidan sisältä kun kaula-aukosta kaivaa. Siitä reissusta on jo yli kuukausi, mutta vieläkin se etdii tuttia usein sieltä. Vieraat ihmettelevät kun Otso alkaa kaivella jotain kaula-aukon sisältä :D

No mutta, nyt taidan jatkaa muita hommia, laitan tähän teille muutamia kuvia ja videoita viikonlopulta.

Ode ja ämmi musisoi


Otso ja Ämmi matkalla puistoon
video

Keinuminen oli kivaa!!!
video

Maanantaina Otso täytti 1v. 4kk! Odessiivi-ablatiivi kävi isukin kanssa kaupassa ja halusi kuulemma ostaa tuollaisen jättimäisen hedelmän jonka nimi oli pomelotti, pomelomeloni tai hunajapomelo. Iskä ei enää muista. Tällaisia ilmeitä meidän sankarilta saatiin.



Hammasesittely

torstai 26. marraskuuta 2009

Minä ITTE!

Tässäpä taas videontynkää siitä, miten ruokailut parhaiten sujuvat. Minä ITTE haluaa syödä.

video

Otso jatkaa vauhdikkaita kiipeilyharjoituksiaan ja välillä meno meinaa olla turhankin uhkarohkeaa. Luotto on kova, että joku ottaa kiinni kun sohvalta heittäytyy maata kohti. Hui.

Yöt ovat menneet välillä vähän kehnosti. Viime yö oli parempi, ei tarvinnut antaa maitoa kesken yön eikä ottaa poitsua viereen. Yleensä näistä pitää tehdä ainakin jompikumpi. Joskus menee kaksikin pulloa maitoa ja sitten tietää, mikä kolmas herätys on: poika on ihan pissasta märkä ja pitää vaihtaa keskellä yötä vaippa, yöpuku ja lakanat :/ Jospa ne yöt tästä taas pian kohenisivat.

Pikku Boris uida polskuttelee mahassa. Hauskan tuntuisia potkuja. Maha on jo aika iso, vaikkei siltä tunnukaan. Peilin edessä kyllä näyttää.

Huomista on odotettu: Ämmi tulee tänne kylään viikonlopuksi! Onpa vain kivaa!!!

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Taaperoikä saavutettu

Jesjes, taas on taapereettu edellisestä pikapäivityksestä melkein kaksi viikkoa, hui! Kaikkea en edes yritän raportoida, mutta jotain kohokohtia :D

Otsosta on tosiaankin tullut TAAPERO kaikessa suhteessa. Neliveto on vaihtunut tyystiin kaksivetoiseen tyyliin ja aika kovaakin jo mennään. Ihme kyllä, mitään suurempia vahinkoja ei ole sattunut, välillä tietysti tömps pyllylleen ja hups käsien varaan eteen nurin. Otso on myös ihan mahdoton kiipelijä, keittiön tuolit pitää muistaa aina laittaa pöydän alle, muuten marakatti keikkuu niiden päälle ja päällä.

Otsolla on selkeästi päristelyn lisäksi myös naisellisia taipumuksia. Ainakin hänen suosikkilelunsa on äitin soittorasia, joka on täynnä koruja. Niitä se sitten aina sovittelee kaulaansa :) Ja leikkikeittö, jos sellainen jostain kyläpaikasta sattuu löytymään, on varma hitti.

Otso on oppinut paljon sanoja. Osaa näyttää kirjasta jo esim. eläimiä. Ja joitain sanoakin, kana on kottakottakotta ja hevonen ihahaa.

Otso on tahnyt jo ekan kakan pottaan ja pari pissaakin :) Potta kuuluu nykyisin meidän olohuoneen kalustukseen. Jos vaippa on kuiva monen tunnin jälkeen, sitten pidetään pottasessio. Se menee suunnilleen niin, että Otso istuu potalle kun sille sanoo että istupa potalle, mutta istuupi siinä ehkä 15 s. ja nousee ylös. Sitten pitää vain sanoa, että ei tullut mitään, istu uudestaan ja sitten se istuu. Leleuilla ja kirjoilla Odessiivin saa vähän pitempään pysymään aloillaan ja joskus pisu sitten lirahtaa pottaan. Tietysti kauheat taputukset ja tuuletukset perään :D

Otsosta on tullut oikea äidin pikku apuri. Kun käymme kaupassa, kaikki ostokset pitää antaa ensin Otsolle, joka tarkastaa ne ja siirtää sitten kärryyn. Ja kassalla Otso latoo ostoksia apuna hihnalle. Kirjastossakin käymme yhdessä ja sielläkin Ode on tomerana. Osaa viedä kirjat palautustiskille ja myös lainata. Söpön näköistä kun se taapertaa kohti lainaustiskiä kirja toisessa ja kortti toisessa kädessä.

Torstaina ja perjantaina kävimme lasten oikeuksien päivään liittyneessä konsertissa, Pentti Rasinkangas & Ohilyönti. Perjantaina Otso oli siellä koululaisten kanssa kun hoitajan lapsi oli sairastunut, enkä viitsinyt viedä Otsoa 3 tunnin takia sijaishoitoon. Otso meinasi varastaa shown, mutta osasi olla ihan ihmisiksi ja jopa taputtaa oikeissa kohdissa.

Perjantaina maalasimme ekaa kertaa vesiväreillä. Eniten Otsoa kiinnosti pensselin uittaminen vesikupissa ja myös likaveden juominen. Yritin saada maalailua videolle, mutta se kuten kaiken muunkin kuvaaminen on nykyisin aika haastavaa...





video

Perjantai-iltana käytiin moikkaamassa äitin pikkuserkkua Piiaa Levillä ja onko se sitten Otson pikkupikkuserkku Rasmus. Käytiin pulkkailemassa ja stigailemassa Levin lastenmaassa, joulutorilla ja istuttiin iltaa mökissäkin. Otso ei kyllä istunut vaan kiipeili lehtikoriin ja sohvalle. Yksikään yhteiskuva vauhtikaksikosta ei onnistunut, niin vauhdikasta meno oli. Stigailusta sentään muutama (mukana myös Rasmuksen isukki)

YLÖS


ja ALAS


Lauantaiaamuna suunnattiin mummu-ukkolaan juhlimaan 60v. ukkoa. Siellä olikin vilinää, vilskettä, helinää ja helskettä kun serkusparven lisäksi paikalla oli liuta muitakin juhlijoita. Tässä muutama kuva viikonlopulta ja sitten tämä mamma painelee nukkumaan!

Väsynyt Otso väsyneen tädin sylissä, päiväunille menossa.


Äiti ja Boris


Iskä ja Otso


Mummu-ukkola, pihalla ukon ja Veli-sedän tekemä jääkirkko


Otson serkkukaksoset Tuomas ja Matias "nuorisovankilassa", jossa Otso ei pysynyt vaan lähti kiipeämään kaltereita pitkin kohti vapautta ja turvallisuussyistä piti vapauttaa sieltä vartijoiden toimesta.

tiistai 10. marraskuuta 2009

Ilme

Tällä kertaa ei tule muuta kuin pieni videonpätkä, jossa Otso esittelee hauskaa silmiensiristysilmettä. Täällä kaikki hyvin, Otsokin sai maanantaina sikapiikin eikä tullu onneksi mitään oireita.


video

Pikku-Boriksellakin näyttäisi olevan kaikki hyvin. Viikko sitten maanantaina vilkutteli meille ultrassa Rovaniemellä ja eilen käytiin neuvolassa Kittilässä kuuntelemassa wumbawumba-sydänääniä.

Otso on oppinut taas paljon uusia sanoja, ei niinkään sanomaan mutta näyttämään. Aika mukavassa iässsä meidän taapertava papupata nyt on. Ämmi tulee meitä 1,5 viikon päästä moikkaamaan tänne pohjoiseen :)

---

JA KORJATAAN... Ämmi tule siis 2,5 viikon päästä! Mutta kyllä me jaksetaan odottaa :) Puolentoista viikon päästä juhlitaan ukkoa!

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

isäinpäivän meininkiä

Isänpäivä alkoi rauhallisissa merkeissä. Otso heräsi pinnasängyssään ensimmäisenä. Yritimmme vihjailla pojalle, että olisi jatkanut unia isän ja äidin vieressä, mutta niin vain Otso haki tyypilliseen tapaansa ikkunalaudalta meille silmälasit. Otson vaipassa kärysi lisäksi tuoreet aamuschaisset. Isänpäivän kunniaksi äiti nousi (vaihteeksi) tekemään aamutoimenpiteitä. Otso kantoi sänkyyn hienon kortin ja lahjan :)
Olimme päättäneet, että isänpäiväkakkua ei ruveta suotta tekemään. Sen sijaan leivoimme yhdessä pullaa. Otsokin kaulitsi ja taputteli oman näkemyksensä pullasta, ihan komia tuli. Pullaa ei kuitenkaan ehditty jäädä maistelemaan, sillä päätimme osallistua perhejumalanpalvelukseen, joka järjestettiin seurakuntakodilla. Ulkona odotti mitä parhain keli - lumisade!! Kaikki kyläläiset eivät ilmeisesti olleet samaa mieltä, koska Narikalla ei autojen lisäksi näkynyt kuin yksi jalankulkijaporukka - nekin perhetuttuja Kivitieltä.
Otso käyttäytyi uskomattoman hienosti koko jumalanpalveluksen ajan. Yli puoleen väliin Otso vain olla möllötti sylissä. Lopussa poika isketti takana istuneita tyttöjä ja kävi konttailemassa salissa. Konttailu oli kuitenkin erittäin hillittyä, ja Otso palasi pian vanhempiensa tykö. Otso osoitti mielenkiintoa myös virsikirjaa kohtaan. Hetken selailtuaan, Otso alkoi nuolla sormiaan, että sivut aukeaisivat paremmin - mistä lie oppinut!!
Tilaisuuden toimitti nohevasti Kittilän kesäteologi. Kanttoriakaan ei tarvittu, sillä hän hoiti mallikkaasti sekä puhumisen että soittamisen.
Lopuksi juotiin kahvit ja saatiinhan me sitä isänpäiväkakkuakin...
Illalla otettiin vielä muutamat kuvat Otson iltatouhuista.
Otsoa on pikkuhiljaa totutettu pottaan, mutta ei siitä vielä ole kovin isoa numeroa tehty. Kaisa huutelee itse asiassa juuri tällä hetkellä olkkarissa, että "se oli niin lähellä!!" Pottaan osui istumisharjoituksen tuloksena ehkä puoli desiä pissaa, joten siitä se pikku hiljaa lähtee.

T. Miikaisä









sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kävelyharjoituksia, vierailuja ja jumppaa!

Ollaan oltu Otson kanssa viikonloppu kahdestaan kun iskä lähti Veli-sedän kanssa pilkille Norjaan. Tai ei meidän onneksi ihan kahdestaan ole tarvinnut koko viikonloppua olla. Perjantaina käytiin hoitopäivän jälkeen Kaapon ja Miskan luona leikkimässä. Lauantaina aamupäivästä ulkoilimme Sannan, Nuutin ja Nooan kanssa ja menimme vielä heillekin hetkeksi. Päiväunien jälkeen kävimme moikkaamassa Ullaa ja vielä iltakävelylle Elina-kummin luo, joka oli palannut parin viikon Floridan reissulta. Tänään Sanna k'vi sitten poikien kanssa täällä. Aamu oli ihanan rento. Vaikka Otso heräsikin tuttuun aikaan puoli kahdeksan aikaan niin viihtyi hyvin leikkien lattialla ja sain vielä hetken makoilla ja lukea lehteä. Ei sitten ehditty ollenkaan ulos aamupäivällä ennen vieraita ja äsken tajusin ettei ollakaan oltu koko päivään ulkona! Pitäsköhän sitä käydä joku kävelylenkki heittämässä vielä.

Otso on kehittynyt taitavaksi kävelijäksi. Nyt se kyllä kävelee suurimman osan liikkumisestaan. Hauskan näköistä kun sillä on kädet ylhäällä ja meno on hieman vaappuvaa. Mutta Otso on onneksi aika varovainen eikä lainkaan onnettomuusaltis. Pieni kuhmunpoikanen on otsassa, mutta sekin tuli ulkona kun pää kopsahti leikkitelineeseen. Ulkovaatteet päällä ja talvikengät jalassa on vielä vähän hankalaa kävellä.

Eilen Otso oppi söpön tempun. Miulla ei ole siitä vaan kuvaa vielä muuta kuin sellainen, jossa Otso on hieman säädyttömässä asussa (toisin sanoen asua ei ole lainkaan) Otso asettuu kuitenkin konttausasentoon, keskittyy ja nostaa toiselta puolelta käden ja jalan ilmaan. Todella taitavaa :) Hupaisan näköistä.

Otson unien aikaan olen tehnyt valokuvaprojeksteja. Nyt on taas kuvat kesäkuun puoleen väliin asti albumissa ja siitä eteenpäin tilauksessa. Jes! Ja totesin vanhoja kuvia kattoessa että Otson ulkonäkö ei ole kyllä paljon muuttunut siitä kun oli 2,5 kk :)

Tässäpä pari kuvaa perjantailta kun Odessiivi täytti 1v 3kk




Ja tässä vielä yksi viikon vanha, jossa Otso esittelee markkinatuliaisia Lappeenrannasta (varasti rinkelipalan äidiltä ja tepasteli karkuun)

maanantai 26. lokakuuta 2009

Lomakuulumisia

No niin, syysloma on takana ja mukava loma olikin. Lensimme Otson kanssa viikko sitten perjantaina Helsinkiin, josta sitten ämmi nappasi meidät auton kyytiin. Perjantai oli minulla ihan kauhea pahoinvointipäivä, 4 oksennusta ja kauhea päänsärky, onneksi se iltaa kohden sen verran helpotti että sain rinkan pikapakattua ja päästiin matkaan.

Matkat menivät Otson kanssa melko hyvin. Haasteita tarjosi lentokoneessa saada pysymään Otso edes melkein paikoillaan. Kovin kauaa se ei jaksa vielä yhdestä asiasta innostua. Ikkunan aukeava ja sulkeava luukku kinnosti aina vajaat 10 minuuttia, välillä piilotin tuttia paperiseen (oksennus)pussiin ja Otso etsi sen aina sieltä, välillä luettiin, laulettiin, tietysti myös joka lennolla kakattiin ja käytiin minivessassa pyllypesulla. Onneksi vasta paluulennolla Otso keksi alkaa repiä istuinten paperia päänsuojuksia... Niin ja rusinoilla ainakin sai pojan hetkeksi rauhoitettua. Mutta reissu oli kyllä tämän arvoinen.

Lappeenrannassa Otso otti kävelyhgarjoituksissaan ison askeleen eteenpäin. Nyt on vähän sillä ja rajalla että käveleekö Otso enemmän vai konttaako... ehkä kuitenkin konttaa. Ainakin aina kun on kiire. Mutta on alkanut jo itse vapaaehtoisestikin liikkua kävelemällä eikä aina houkuttelemalla. Ja jos pyllähtää, nousee usein takaisin pystyyn ja jatkaa vaappumista :)

Tässä vähän tyylinäytettä. Laatu on vähän huono kun oli sen verran hämärää, mutta tyylin näkee :)

video

Mitäs muuta... No sitten me nähtiin kavereita. Käytiin moikkailemassa mm. tyttökaveri Lilliä ja Elsa-vauvaa. Meilläkin kävi vieraita.

Otso ja Lilli vauhdissa, ei niistä meinannu saada kuvaa ollenkaan...


Käväistiin yhtenä sadepäivänä paikallisessa avoimessa päiväkodissa leikkimässä.
Otso läysi sieltäkin leikkikeittiön. Se on ihan hurmiossa siihen, niin oli ollu päiväkodissakin kun oli siellä sijaishoidossa. Meidän pieni keittiömestari.


Lappeenrannan puistoissakin leikittiin. Ilmat olivat välillä vähän räntäsateiset, mutta eipä se Otsoa haitannut. Niin ja sattuipa Lappeenrannassa olemaan syysmarkkinatkin vierailumme aikaan, niillä tietenkin poikettiin ja kotiin palattiin markkinarinkelit, Jussi-paita ja hyrrä mukana :)



video

Ämmi ja äijä saivat nauttia Otson seurasta. Ja oli varmaan mukavaa kaikista!
Tässä kävelyharjoituksia...

Äijän luota...


...ämmin luokse


Ja sitten vähän ämmin kanssa shoppailtiin. Otso sai onneksi jäädä kotin äijän kanssa, Otso ei oikein moisia hommia ymmärrä. Ämmi osti Otsolle ihanan talvihaalarin ja siihen sopivan pipon, rukkaset, fleecekerraston ja toisenkin pipon. Lindexiltäkin käytiin vähän hakemassa 92 koon vaatteita, varsinkin housuja kun kaikki miun suosikkihousut ovat jääneet pieneksi ja niitä sai Lindexiltä. Nyt on taas ihania pehmoisia plyysihousuja muutamissa väreissä. Talvipuku oli kyllä huippujuttu, sille tulee täällä käyttöä. Loppusuoralle pääsi oranssi-harmaa puku ja tämä sinininen, mutta mie tykkään jotenkin pukea äitin pikku Otso-vauvan siniseen, sopii hyvin sen sinisilmiinkin. Otsosta on nykyään yhä hankalampi sada kuvia kun se on niin liikkuva... nytkin tärähti kun yritin. Tai sitten Otso hyökkää ja nappaa kameran käteensä. Tässä nyt kuitenkin vähän Otson talvilookia :D



video

Kävin myös shoppailemassa kirpparilla... marimekon t-paitoja ensi kesäksi 1-2 euroa kappale, tonttupuku 2,5 euroa ja pari lakkia. Kivoja löytöjä. Kirppari täällä Kittilässäkin saisi olla!

Viikonloppuna ja tänäänkin ollaan kyläilty ja herkuteltu ahkerasti Kittilässä. On ollu nimppareita, synttäreitä ja muuten vain kyläilyjä. Kivaa kun tuntuu että on taas paremmassa kunnossa nioin jaksaa ajatella sosiaalista elämääkin.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Vieraita ja juhlaa!

Viime viikon loppuosa meni kaikenlaisissa hommissa. Torstaina oli heti töiden jälkeen koulutus, joten iskä haki Otson hoidosta. Perjantai-iltana lähetin isukin kauppaan ja sen reissun jälkeen tein meille pizzaa ja pakastimeen Otsolle reilun satsin kahdesorttista ruokaa, joita on sieltä sitten kätevä ottaa ja lämmittää. Onneksi se syö nykyään kaikkea, mielellään ja paljon. Ja kakkupohjan tein sunnuntain kemuihin. Suosikkiohje johon tulee kuumaa vettä, onnistuu aina paitsi kerran kesällä, mutta siitä syytän vuokaa.

Lauantaina mie lähdin käymään ostosreissulla Haaparannan Ikeassa ja muissa kaupoissa. Kovin ihmeellistä ostettavaa ei ollut, mutta aika kului hyvin nopeasti ja oli piristävää! Hieman menoa haittasi se, että oksensin taas aamulla aamupalat kotona lähtiessä ja Ikean ihanat köttbullarit sitten sinne vessaan. Tyhjällä vatsalla kauppoja valloittamaan... Örgh. Milloin tämä loppuu. Onkohan siellä masussa taas poika oksettamassa?

Ostin Odessiiville nimpparilahjaksi pienen sinisen tuolin. Poitsu sai myös uuden lelulaatikon ja talvirukkaset. Ostin meille myös rikkaimurin, jospa sillä tulisi aina otettua keittiössä Otson jätökset lattialta kun tuntuu ettei jaksa aina isoa imuria kaivaa joka aterian jälkeen esille. Iskä oli päivän Otson kanssa, olivat mm. syöneet ja leikkineet pahvilaatikolla. Näin kuului ainakin iltaraportti.



Isukki lähti iltasella pilkkireissulle ja Otso siirtyi Ullan huomaan. Nukkumaanmenon aikoihin Omppu-kummi saapui Artonsa kanssa tänne syysloman viettoon ja mie tulin kymmenen aikaan kotiin. Pääsin iltapalapöytään, jossa oli ihanaa piirakkaa ja teetä. Ei hassumpi päivä.

Sunnuntai oli iskän ja Otson juhlapäivä. Kumpikaan ei ehkä tiennyt sitä vielä aamulla. Iskälle juhlat koittivat hieman ennen puoltapäivää, kun pilkkiin tarttui ennätyssiika. Yli kahen kilon siika!!! Tässä siitä kuva :) Aikamoinen jötikkä.



Ja juttua reissusta on täällä!

Otsolla juhlapäivä (nimipäivä) alkoi heti aamusta, mutta eipä se sitä tajunnut. Käytiin ulkoilemassa ja kun saatiin Otso unille, alettiin Ompun kanssa leipoa ja valmistella lastenjuhlia. Puoli viiden aikaan alkoi tupa täyttyä äideistä ja lapsista. Otso kiljui posket punaisena ja tykkäsi menosta (sekä herkuista)







Nyt on sitten taas alkanu uusi viikko ja hyvin on alkanu. Päästiin nyt illalla Miikan kanssa kahestaan saunan ja sillä aikaa lapsenhoitopalvelu Omppu & Arto syöttivät Otsolle iltapalan, kylvettivät ja nukuttivat. Oujee :) Nyt odotellaan että ne tulevat saunasta, jos sitä sitten vaikka iltateen lomassa jonkun lautapelin pelaisi.

Tänään tuli ämmiltäkin paketti postissa. Söpö nallehattu. Sovitettiin sitä, Otsokin piti lakista ja yritti laittaa sitä itsekin päähän, mutta enemmän kiinnosti suosikkikaappi, kattilat. Sille kaapille Otsolla on lupa mennä :)

video