keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Ylläksellä

Taas vähän kuulumisia. Mie Otsomamma olin jo viikon oksentamatta, mutta sunnuntaina alkoi taas putki. Toivottavasti se pian loppuisi. Muuten olen ollu ihan hyvässä kunnossa. Otsonkin silmä alkaa parantua, vaikka aika sitkeä tulehdus siinä mielessä oli, että tosi monta aamua oli silmä muurautunut umpeen. Vieläkin joudutaan laittamaan tippoja (Otson harmiksi), mutta nyt ei näy enää rähmiä. Eilen tiistaina oli nukkunut hoidossa huonosti ja oli muutenkin kipeän oloinen, mutta se meni onneksi iltaa kohti ohi.

Lähdimmekin eilen käymään Miikan töiden jälkeen Ylläksellä, kun Tero ja Niina olivat siellä lomalla. Käytiin ensin pihvipaikassa syömässä hienosti. Oli sopivasti Miikan nimipäivätkin ja saatiin niitä samalla juhlistettua. Otso sai väritystehtäviä ja värikynät, ei se niistä ensin välittänyt kunnes tajusi, että värikyniä voi laittaa vesikannuun, vesilaseihin tai heitellä lattialle.

Ravintolasta jatkettiin matkaa Niinan ja Teron mökille (tai Teron veljen) ja siellä sitten saunottiin, kahvisteltiin ja vaihdettiin kuulumisia. Oli kyllä mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Otsokin viihtyi hyvin, löytyipä sieltä jopa muutamia pikkuautoja ja kuola lensi kun ne autot päristelivät kulkeissaan.



Tässä kuva tasan vuoden takaa, kun Otso täytti 2 kk


Boris pömpöttää jo, Kaisa ja Niina kuvassa, molemmat synt. 26.3.1980 :)


Toivon etten vienyt nuorelta parilta vauvakuumetta oksentamalla illan päätteksi. Ei ollut kuitenkaan apha olo, totesin vaan kahvipöydässä että "jaaha, pitääpä käydä oksentamassa" :D

Tässä vielä video iskän ja Otson leikeistä ja yksi kuva meidän isosta pojasta :)

video

torstai 24. syyskuuta 2009

Voihan rähmä!

Keskiviikkona hoitotäti soitti, että Otsolla oli ollu silmä tulehtunut kun oli herännyt päiväunilta. Kun menin sitä hakemaan, se olikin ihan rähmässä! Voi raasu! Otsoa se ei tosin tuntunut haittaavan, ei sitten tippaakaan. Piti olla varovainen ettei tauti tartu itseenkin. Soitin Miikalle ja Miika pystyi onneksi järjestämään torstain itselleen vapaaksi 14.30 asti ja sitten mie tulisin töistä.

Tänään pojat olivat käyneet lääkärissä ja silmä oli kyllä jo parempikin. Sidekalvon tulehdus siinä on ja saatiin tippoja, jotka myös estävät tarttumisen toisiin ja nopeuttavat paranemista. Eletään toivossa, että Otso pääsisi jo huomenna hoitoon, heillä on tiedossa retkipäivä Totovaaran maisemiin. Aamu sen näyttää. Toivottavasti ei ole ainakaan levinnyt tulehdus toiseen silmään.

Tässä kuva meidän yöunilta juuri heränneestä rähmäsilmästä.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Otso on ollut vuoden Otso

Tämä teksti olisi oikeastaan pitänyt julkaista eilen. Oli Otson ensimmäinen kastepäivä. Vuosi sitten tänä päivänä Otsosta tuli virallisesti Otso ja seurakunnan jäsen. Ei kuitenkaan juhlittu sitä kummemmin, mie olin tosin päivän oksentamatta, juhlaa sekin.

Tässä kuva vuoden takaa


Viikonloppu la-su oltiin Otson kanssa kahdestaan kun oli iskän vuoro käydä ruskaretkellä. Meillä olikin kaikenlaista kivaa ohjelmaa, minua vaan vaivasi ikävä öllötysolo.

Perjantaina laitettiin koti kuntoon, koska se alkoi muistuttaa jo kaatopaikkaa. Oli päässyt vähän repsahtamaan. Mutta illalla olikin sitten soma tunnelma, kynttilöitä paloi ja pizza paistui uunissa. Ja siisteys on jopa pysynyt ainakin kohtuullisella tasolla.

Lauantaina sitten ilkesikin kutsua jo vieraita kun koti oli siistitty, Sanna tuli Nuutin ja Nooan kanssa kylään, Siiri-koira myös. Olin miettinyt että illalla olisi ollut ihanaa lähteä Petri Laaksosen konsetttiin, mutta ajattelin että se kaatuu lapsenhoito-ongelmaan kun Otso olisi pitänyt laittaa nukkumaankin. Lauantaina olisi ollut myös Tromssaan MLL:n järjestämä retki, mutta sinne en pitkän pähkäilyn jälkeen kuitenka lähtenyt, sillä olo on ollut vielä vähän heikko. Mummu olisi luvannut ottaa Otson. Petri Laaksonen houkutteli ja kun mainitsin konsertista Sannalle, Sanna oli myös heti lähdössä mukaan. Siispä ajattelin kysyä jos Ulla haluaisi olla illan Odessiivin kanssa, nukutuskin kun on nykyisin oikeasti tosi helppoa. Ulla oli koko ajan ajatellutkin, että olen lähdössä konserttiin ja hän katsoo Otsoa :)

Konsertti oli ihana. Itketti ja kylmät väreet menivät, laulut olivat ihania. Ostettiin Sannan kanssa molemmat Petrin uusi levy :) Otso oli käynyt kiltisti nukkumaan ja ilta oli täälläkin sujunut mallikkaasti.

Sunnuntaina mentiin Sannalle synttäreitä juhlimaan. Sieltä sitten päiväunien jälkeen Ullalle syömään ja illalla kävin hakemassa kaverin lentokentältä ja vein sen Sirkkaan. Kaikenlaista hommaa, mutta ehdittiin kyllä Otson kanssakin paljon leikkiä ja olla ulkona. Tässä vielä muutamia videoita.

Otson urkusoittoharrastus on edennyt jo nuoteista lukemiseen:
video

Otso taputtaa, mutta ei kauaa kun uudet hommat jo kutsuvat...
video

Taaperokärry saa kyytiä, itsenäisiä askelia vielä odotellessa (tänään on ottanut ihan joitakin, ennätys taitaa olla 3, mutta aika harvinaista herkkua ovat. Läps läps läps se konttaa menemään)
video

Eilen varasin lennot syyslomalle. Tullaan Otson kanssa Lappeenrantaan tosi myöhään illalla perjantaina 16.10. (päivämäärä on nyt korjattu, kiitos tarkkaavaisten lukijoiden :)) ja lennetään pois seuraavana perjantaina 23.10. iltapäivällä. Jee!

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Kiipeilijä-Otso

Helou taas.

Meidän pieni vauva on alkanut kiipeillä. On tätä jatkunut jo jonkun aikaa, mutta nyt taidot ovat kehittyneet vaarallisen hyviksi. Otso pääsee sängyltä ja tuolilta ikkunalaudalle. Sohvalle ei vielä yllä, mutta ikkunalautakaan ei ole hyvä paikka äiskän mielestä. Suosikki kipuamispaikoista on tuoli, jonne Otso pääsee ketterästi kuin orava ja tuolista avautuu mahtava näkymä parkkipaikalle: autoja, brr brr!
Ja hauskaa on!

video

Otso oppi eilen TAPUTTAMAAN! Ihan yks kaks, sanoin vain että "Otso, taputa!" ja sitten se alkoi taputtaa. Ja nyt se taputtaa aina kun pyytää!

Tänään Otso alkoi nousta kerta toisensa jälkeen pystyyn ilman tukea. Hauskimman näköistä se on silloin kun Otso nousee keskellä lattiaa seisomaan ja alkaa taputtaa. Olen yrittänyt metsästää tätä videolle, mutta vielä en ole onnistunut. Luvassa on.

Yöt ovat menneet melko hyvin ja rauhallisesti, Odessiivi ei paljon heräile ja menee aika kivuttomasti nukkumaankin. Aamulla kun se herää ja jos sitä yrittää ottaa viereen, Otson viesti on selvä: Se kipuaa kojti ikkunalautaa, laittaa kelloradion päälle ja ojentaa iskälle silmälasit. Siitä se aamu lähtee.

Otso on ollut tämän viikon päiväkodissa kun perhepäivähoitaja opiskelee. Hyvin se on sielläki viihtynyt. Yksi päivä oli kuulemma leikknyt kotia kolmevuotiaiden tyttöjen kanssa. "Otso tiskasi", kertoivat hoitajat. Seurakunnan uskontohetkeen Otso oli nukahtanut hoitajan syliin. Yksi päivä oli kiskaissut kolmen tunnin päiväunet niin että oli jo pitänyt mennä herättelemään. Ja kauhean hyvä on kuulemma syömään.

Mie olin viikonlopun partiokisoissa Savukoskella. Otso oli iskän kanssa kahdestaan. Pojatkin olivat käyneet tunturiretkellä Aakenuksella ja tässä lopuksi pari kuvaa sieltä.



keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Kuulumisia taasen :)

No heippa taas.
Meille kuuluu nyt sellaista, että mie olen koko tämän viikon sairaslomalla. Maanantain olin vielä töissä, mutta se oli jo sellainen päivä että oksensin aamulla ekana ja illalla viimeisenä. Töiden jälkeen alkoi migreeni, joka jatkui yön ja vielä aamulla. Ajattelin että nyt pitää saada levätä kunnolla ja sain koko viikon sairaslomaa. On tosi ihanaa kun ei tarvitse joka ilta stressata, jaksaako lähteä aamulla töihin. Ja pikkuisen on olokin ollut parempi. Kovin suuria ei kyllä jaksa. Päivät makaan vain sohvalla ja ehkä ruuan laitan. Olen yrittänyt hakea Otson sitten kolmen aikaan ettei tule liian pitkiä hoitopäiviä heti alkuun. Otso on kyllä viihtynyt siellä tosi hyvin ja ollaan saatu unirytmikin niin, että nukkuu enää yhdet päiväunet puolen päivän aikaan kuten hoidossa muutkin.

Tänään hoitolapset olivat olleet hoitajan kanssa kerhossa. Otso oli askarrellut siellä hienon sienen. Tai oli ainaki kuulemma liimannut noita täpliä :)


Kovin on vielä äiskällä heikko olo, vaikka päivän lepää. Onneksi vähän enemmän jaksan olla Otson kanssa ja se näkyy kyllä Otson ilmeissä :) Mutta joka päivä laatta lentää, siihen riittää tosi pienikin ärsyke kuten pahalta haiseva astianpesukone tai Otson ruokapurkki. Sitten juostaan vessaan... Sain lainaksi sellaiset pahoinvointia ainakin muka hillitsevät rannekkeet. Olen niitäki pitäny, en sitten tiedä kuinka paljon auttavat. Kaikkea voi kokeilla.

Tähän loppuun fielä pari videota. Saatiin Otsolle minun kaverilta potta ja ollaan nyt pottaharjoittelussa siinä vaiheessa, että pidetään sitä näkyvillä olohuoneessa ja Otso ottaa siihen tuntumaa...omalla tavallaan. Välillä Otso on istunut siinä ihan oikeinkin, mutta ei niin kauheasti nappaa vielä.

video

video

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Otsosta tulee isoveli!

Paljastetaanpa asia sitten täälläkin: Otsosta tulee isoveli! Mie saanen hienon 30-vuotislahjan, kun Boriksen laskettu aika on 13.3. ja itellä tärähtää ikävuodet uusille kymmenille 26.3. Ehkäpä saatan jo päästä kotiinki käärön kanssa kolmikymppisiä juhlimaan.

Boris on siis ollut syy siihenkin, ettei blogi ole oikein päivittynyt entiseen malliin. Olen voinut taas ihan järkyttävän pahoin. Ensinnäkin olen ollu töiden jälkeen niin väsynyt, ettei minusta ole ollut muuhun kuin sohvalla makaamaan ja oksennukset ovat myös ajoittuneet iltaan. Tänään oksensin tosin aamullakin juuri ennen töihin lähtöä. Äkkiä pikapesu, kaikki vaatteet vaihtoon ja menoksi. Illalla sitten taas oksenneltiin ja muu aika onkin menny levätessä. Niinpä päätin huomisen pitää sairaslomaa ja levätä. Meillä on nimittäin vielä illalla vanhempainilta ja yritän sitten sinne kyetä kun on päivän levänny. Minut on luotu tulemaan raskaaksi, mutta miksi nämä alkuodotukset ovat aina niin tuskaisia :( :( :(

Eilen käytiin Rovaniemellä ja nähtiin pikku-Boris ultrassa. Ei ollut yhtä liikkuvainen kuin Otso aikanaan, mutta kovasti heilutteli käsiään ja jalkojaan näyttäen että kaikki osat on tallella.


Nyt pitää mennä taas lepäilemään. Tänään tapahtui se, mitä olen koko isäkuuakuden odottanut kun iskä on valinnut Otsolle vaatteet. Kun tulin töistä, Otso leikki tyytyväisenä pyjaman paita päällä. Iskän mielestä se oli ollu hieno muumipaita, eikä suostunut vaihtamaan sitä koko illan aikana pois. Mikäpä se siinä, onhan pyjaman paita paita muiden joukossa :)

Iskä oli ollu tänään ahkera ja pessy pyykkejä, tehny ruokaa ja vaikka mitä. Ja oli vielä koko illanki Otson kanssa kun mie voin pahoin ja lepäsin. Ihana isi.

Otsohan oli maanantaina ekaa kertaa tutustumassa hoitopaikkaan. Oli menny hyvin kun oli siellä pari tuntia. Mutta sitten hoitotäti sairastui angiinaan ja nyt ei olekaan sitten päästy harjoittelemaan hoitoa. Perjantaina Otso taas pääsee sinne ja maanantaina alkaakin jo hoito.

Tähän vielä loppuun Otsosta ja Miljasta otettuja 1-vuotiskuvia.