Otson ja Aarnin elämää: Kuulumisia Kittilästä / Syyskuu 2013

Syyskuussa tietenkin nautittiin ruskasta ja retkeiltiin! Kuun lopussa oli partiotaitokisat, tällä kertaa Rovaniemen lähellä ja saimme onneksi joukkueen kasaan! Ihan hyvin meni, mutta kovia olivat vastustajatkin. Kun pääsimme maaliin, olimme kakkaosina ja eroa voittajaan oli jonkun verran. Matkalla autossa mietimme, että ihan hyvä tämä kakkossijakin on ja että emme huonoille todellakaan hävinneet. Kun pääsin kotiin, kilapilunjohtaja soitti ja onnittteli piirinmestareita. en voinut tajuta, että olimmekin voittaneet, koska eroa oli niin paljon. Aivan mhatava fiilis, jo kolmas peräkkäinen voitto kisoista! Kaukana ovat ne ajat, kun yöllä kahdelta raahustimme lukuisten eksymisten ja epäonnistumisten jälkeen yörastille, jossa sielläkään ei kaikki mene aivan putkeen. Harjoitus tekee mestarin, todella!

Miika, joka ei kesästä niin paljon tykkää, oli jättänyt vielä syyskuun alkuun pari viikkoa lomaa. Niinpä pojat saivat vielä parin hoitoviikon jälkeen jatkaa lomailua iskän kanssa. Miika vei poikia tietenkin metsäretkille. Ensin käytiin poimimassa puolukoita ja mustikoita...

...mikä onkin tarkkaa hommaa.

Ja sitten evästauolle! Ruskapuiden loistaessa taustalla.

Retki kuin retki, ei olla kauaa oltu metsässä, kun molemmilla pojilla on jonkunnäköinen keppi kädessään (tai kivi tai muu luonnosta löydetty aarre)

Taisi jokunen marja mennä suuhunkin? Nyt on pakastin täynnä mustikoita, puolukoita ja jopa hillojakin Miika löysi tänä vuonna tosi paljon!

Seuraavan retken pojat tekivät Teuravuoman alueelle. Siellä voi ainakin tarkkailla lintuja ja lintutornille pääsee pitkospuita pitkin, jota sanotaan Telatieksi.

Otso sai Timo-kummilta synttärilahjaksi kiikarit, ja ne ovatkin olleet kovassa käytössä syksyn retkillä.

Sitten minäkin pääsin mukaan retkelle! Lähdimme koko perheen voimin Sompioon! Olen jo 25 vuotta laulanut yhtä partiolaulua, jossa lauletaan: "Tuolla on räiskäle aina yhä tuolla, kaukana korvessa Sompion suolla." Nyt pääsen sitten etsimään sitä räiskälettä!

Lähdimme matkaan jo perjnatina eikä voi valittaa maisemista ajomatkallakaan. Mukaan pakattiin kaikenlaista, mm. dinosauruksen muna. Kyllä! Me nimittäin odotimme iloista perhetapahtumaan tapahtuvaksi hetkenä minä hyvänsä! Olin tuonut pojille Helsingistä tuliaisena dinosauruksen munan, joka piti laittaa veteen lilluman ja sieltä piti kuoriutua dinosaurus. Se oli lillunut jo monta päivää ja juuri lähtöpäivnä aamuna kuori olikin haljennut. Pakkohan se oli pakata kaikenkestävään tuppervaareen ja ottaa mukaan. Sunnuntaina saimme viettää syntymän juhlaa.

Majoitimme Sompiojärven rannalle punaiseen majataloon eli telttaamme. Sompio onkin luonnonpuisto, ei saa missä tahansa kävellä eikä telttailla.

Leiriytymisalueella oli myös kota ja menimme sinne syömään iltapalaa. Pojat olivat hauskan näköiset syödessään mysliä otsalamppujen loisteessa.

Aaamulla heräsimme, tarkistimme dinosauruksen tilanteen ja söimme aamupalaa. Sitten suuntasimme Tankavaaraan UKK:n kansallispuistoon.

Kävelimme n. 6 km pituisen luontopolun, jonka varrella oli kaikenlaisia taistelumuistoja, korsuja, juoksuhautoja ja ansoja. Pojatkin jaksoivta kiivetä Tankavaaran päälle asti, siellä oli lintutorni.

Ruskavärit olivat parhaimmillaan ja sääkin suosi! Tuossa Toiseksi alimmassa kuvassa Aarnilla taas aarteet kädessään :)

Kävimme myös Koilliskairan Luontokeskuksessa, Luonnonkeskuksessa kuten Otso sanoo. Katsoimme siellä elokuvan ja Otso osallistui kilpailuun, jossa piti etsiä eläinten jälkiä. Lokakuussa tulikin sitten kotiin iso kirjekuori, Otso oli voittanut kisasta vaikka mitä kivaa tavaraa.

Palasimme leiriin tekemään ruokaa.

Paistoimme myös lettuja. Siinä ruokaillessa Miikan pahin kauhuskenaario toteutui ja majoittumisalueelle ajoi iso bussi. Mie ehdin jo riemastua, että bussillinen lappeenrantalaisia kun bussifirma oli sieltä, mutta olivatkin Lahden läheltä.
Ihmetyksen aiheita riitti mm. huussissa, jota piti käydä tutkimassa taskulampulla, kaivossa josta vesi haettiin ja jotakin viidakkoleikkejä pojat siellä keksivät, kun oli aika pitkää ruohoa.

Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Pyhä Nattasen tunturin. Miika ei malttanut odottaa, van kipitti sinne jo aamuyöllä katsomaan auringonnousua ja sitten takaksin leiriin meidät herättämään. Reitti on selvä, totesi Miika.

Pyhä Nattanen oli todella kaunis ja erikoinen tunturi. Sen päällä oli erikoisen mallisia kiviä, jotka täytyy itse nähdä. Pojatk alkoivat leikkiä luonnon legopalikoilla.