Jepjep. Vappu meni.
Vapunpäivänä kävin aamulla Otson kanssa leikkipuistossa. Otso nukkui koko ajan, mutta Sanna & Nuutti + vauva olivat siellä ja jutskailin Sannan kanssa.
Puolenpäivän aikaan siirryimme koko perhe Leville. Miikan piti kuvata siellä ja me Otson kanssa nautimme muuten vapputunelmasta. Olikin tosi paljon ihmisiä ja tosi moni oli pukeutunut. Ja oli niin keväistä ja lämmintä. Olisi tehny mieli heittää takki pois, mutta pidin kuitenki päällä ettei ole parin viikon päästä sairas.
Vappupaparazzi
Otso ja iskän arskat
Kotiin kun tulimme, lähdin Ullan kanssa lukiolle kevätlaulajaisiin. Siellä esiintyi pari laulajaa ja pari kuoroa. Myös yleisö pääsi laulamaan. Olimem lattaneet oikein ylioppilaslakit päähän, kukaan muu ei ollut tajunnut. Aika vähän oli ylesiöä siellä, vaikka tilaisuus oli mukava. Illalla katsoimme vielä Suomen pelin.
Lauantaiaamuna Miika yllätettiin polttareilla. Iskä lähti siis merelle viettämään viimeisiä hetkiä villinä naimattomana poikasena. OTson kanssa suuntasimme taas Rovaniemelle kun kyyti tarjoutui. Läysin itelleni kevättakin ja Otsolle kevätpipon.
Otso ei enää syö. Se on rasittavaa. Se vain huutaa kun n'keekin lusikan. ainut mitä se suostuu syömään, on banaani, jos sitä saa itte purasta tai ottaa paloja pöydältä. Ja maissinaksut tietenkin aina kelpaisivat sekä riisikakku. Hedelmäsoseetkaan eivät meinaa mennä, ne nyt jotenkin. Puuro ei ainakaan eikä vihannessoseet. Toivottavasti banaanilla ja maidolla elää. Tai toivottavasti syömälakko päättyy pian.
Tänään illalla iskä tuli polttareista väsyneenä mutta onnellisena. Se oli matkustanut silmät sidottuna Rovaniemeltä Tornioon ja kun silmät avattiin, hän oli seisonut pelkissä boksereissa Tornion torilla. Onneksi oli annettu 10 euroa rahaa vaatteiden hankintaan. Miika oli ollut tyytyväinen löytämiinsä kirppisvaatteisiin. Sitten oli pitänyt osoittaa miehuus mm. hyppäämällä 8 metristä mereen sekä pelastaa mummo savusukeltamalla palavasta talosta. Ja "minut" oli pitäny löytää mettästä gps:n avulla. Tietenkin olivat myös pilkkineet ja saunoneet... Kuulosti mukavalta. Väsynyt mies sammui tänään yöunille jo ennen yhdeksää. Pienempi mies ei.
Samaan aikaan Miikan kanssa tuli myös Annika viettämään tänne lomaa! Kivaa :)
Otso on taas vähän räkänokka. Viime yönä nousi jälleen kuumekin, onneksi se meni ohi panadolilla ja tänään on ollu pirteä. Kaksi hammasta pilkottaa jo alaleuassa!
Huomenna lisää. Ehkä. Tai ylihuomenna. Mie olen vähän laiskistunut kirjoittaja. Oikeasti on nyt vähän muutakin hommaa niin paljon, mutta ei tämä blogi kuollut ole :D
Hehhhh, ihan huippu kuva tuo Otso isänsä arskoissa :D
VastaaPoistaHuuuurjalta kuulosti sulhasen polttarit. Ai kkkauhhee niitä poikia.