Blogi herää henkiin!

No niin! Häät on juhlittu ja ollaan täten koko perhe Sirkiöitä. Oli aivan ihana prinsessapäivä, jolloin Miikani itsellein sain. Ehkä liiankin ihana, sillä olen kärsinyt pahasta häiden jälkeisestä tyhjyys-haikeus-itkuisuus -olotilasta. Päivä meni jotenkin niin kamalan nopeasti ohi. Aivan kuin se olisi ollut vain unta. Aivan kuin olisi kaadettu tuhat kiloa karkkia eteen ja sanottu että syö, aikaa seitsemän tuntia. Ja sitten menee ihan sekaisin kun ei tiedä mitä valitsisi ja mistä aloittaisi. Häissäkin kun yhtäkkiä kaikki läheiset ihmiset ovat paikalla samaan aikaan, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt. Haluaisi viettää ihanista ihanimman päivän vaikka vain Miika-rakasta tuijottaen, mutta sitten haluaisi jokaisen vieraan kanssa jutella ainakin puoli tuntia. Mahdoton yhtälö. Ja pahinta on ehkä se, kun tietää, että tämä on vain kerran elämässä -kokemus. Jos on vaikka ihanalla matkalla, siihen kohteeseen voi aina palata. Mutta ei prinsessamekkoon alttarille. Toissapäivän ja eilisen olenkin sitten itkeskellyt... Kyynel on tirahtanut aina kun olen häitä miettinyt. Tänään on ollut jo vähän parempi päivä.

Tässä muutama kuva.

Otso ja Omppu-kummi


Otso Lappeenrannan torilla


Otso keittiöhommissa


On niin ison pojan näköinen kun on pystyssä :)


Pitänee häistä tehdä vielä joku erillinen kertomus. Jahka saadaan kuvia valittua ja muokattua ja laitettua niitä nettiin niin niiden kautta sitten.

Maanantaina lensimme koko perha takaisin Kittillään. Täällä ollaan siitä asti tosiaan lahjoja tutkittu, haahuiltu ympäriinsä ja herkistelty. Mutta oltu niin onnellisia. NIIN ONNELLISIA :)

Otso lähdössä junamatkalle ma 18.5. kello 6.25


Eilen illalla soittelin Miikan äidin kanssa ja kävi ilmi, että on lähdössä tänään luokkansa kanssa katsomaan Veljeni Leijonamieli -esityksen teatteriin. Minulta jäi se silloin kuukausi sitten näkemättä, kun Otso tuli kuumeeseen (kun olin järjestänyt retken partiolaisille) Nyt tarjoutui uusi mahdollisuus ja toki sen käytin. Otson sain hoitoon Rovaniemelle Pirita-ystävälle.

Esitys oli vaikuttava varsinkin lavastuksen ja pukujen suhteen. Rakastan Astrid Lindgrenin satuja, tosin Leijonamieli on niistä ehkä huonoin. En tykkää niin tuollaisesta fantasiatyyppisestä jutusta, enemmän peppipitkätossu-eemeli-melukylän lapset -akselista. Mutta näinpähän esityksen kuitenkin! Ja Otso oli jälleen viihtynyt hoidossa hyvin sekä hurmannut :)

Kun tulimme reissusta, menimme suoraan Iida-Sofian 1v. synttäreille. Otso pelkäsi siellä puhuvaa ja kävelevää nallea, mutta Iida-Sofia sille vain nauroi. Rassukkapieni.



Sitten pääaiheeseen eli OTSOON!

Otso on nyt alkanut toden teolla harrastaa ylösnousemista. Aina kun löytyy sopivan korkuinen nousutuki, ylös noustaan. Nyt ei ole enää mukana edes niin paljon ähellystä ja puhellusta. Pinnasängyssä nouseminen on helppo nakki. Ja hassua, että melkein samana päivänä kun Otso oppi nousemaan seisomaan tukea vasten, hän alkoi myös kävellä tukea vasten. Nyt se menee pinnasänkyä ympäri kovasti. Muuten ihan kivaa paitsi silloin kun pitäisi mennä nukkumaan.

Otsolle on puhjennut myös ylös hammas! Vähän veikkasinkin että pian näin käy, kun kuolaaminen on ollut jälleen megalomaanista ja Otso on liponut kielellä yläikeniä. Sormetkin ovat kovasti paljon suussa olleet.

Alahampaat ovat tosi sievät. Eivät vielä aivan täysimittaiseksi kasvaneet, mutta selvästi näkyvät.

Otso on ollut viime aikoina tosi aurinkoisella päällä. Ihana. Ja sekin oli kivaa kun hääreissulla näytti ämmille ja äijälle millainen oikeasti on. Toissa reissu meni vähän ikävästi kun Otso sairastui ja oli siksi niin väsynyt ja kärttyinen. Mutta nyt ei!

Otso on muuttunut tosi paljon ihan viimeisen kuukauden aikana. Se aivan eri tavalla tutkii kaikkia lelujakin, liikkuu ja JOKELTELEE. Sitä varsinkin on tullut lisää. Kauhea selitys päällä, välillä vähän laulumaistakin.

Sellasta tällä kertaa. Ja nyt blogi alkaa taas päivittyä entiseen malliin :)