Aamu alkoi Otsolla päiväunilla ja äitillä pyykkisirkuksella. Sitten lähdettiin kerhoilemaan, tällä kertaa oikein autolla. Syynä ei ollut vesisade (vaikka vettäkin kyllä satoi), vaan se että käytiin hakemassa vauvamahainen kaveri ja kaksivuotias Severi kyytiin. Vauvamahakaveri kävi sitten kerhosta käsin neuvolassa ja mie olin poikien kanssa. Jäimme kerhopaikkaan vielä vähäksi aikaa kerhon loputtuakin ja Severi & Otso olivat innoissan kun saivat lisää leikkiaikaa. Molempien suosikki taisi olla kassakone.
Sieltä kotiin ja Otso ruuan jälkeen jälleen nukkumaan. Jätin itkuhälyttimen Ullalle ja lähdin asioille. Serkulle ylioppilaskortti postiin, kaupassakäynti, keskustelutuokio sivistystoimen johtajan kanssa ensi vuoden työkuvioista ja videotykin lainausyritys.
Sivistystoimenjohtajan kanssa keskustelut menivät oikein hyvin. Töitä tuntuu riittävän :)
Kun tulin kotiin, ovikello soi puolen tunnin aikana kolmesti! Ensin työkaveri toi englannin kirjoja ensi syksyä varten. sitten tuli naapuri, joka ilmoitti että oli löytänyt minun ulkovaraston avaimet kun ne olivat jääneet roikkumaan lukkoon. Ja sitten tuli toinen naapuri vedenkettimen kanssa, olin voittanut sellaisen arpajaisissa! Jes! Meillä vaan on jo ihan samanlainen vedenkeitin ja hyvä onkin. Jos jollakin on puute vedenkeittimestä niin vihjatkaa :)
Otson herättyä lähdimme seurapiiritapahtumaan, eli me&i lastenvaatekutsuille. On niillä tullu käytyäkin, mutta aina on kiva mennä hypistelemään ja tuttuja tapaamaan. Otso sai pilvipaidan.
Kävelimme sinne, vaikka vettä satoi kaatamalla ja matkaa oli yli 3,5 km. Siellä olikin sitten ihania herkkuja, joten ihan hyvä että tuli vähän käveltyä. Otso alkoi kutienkin väsyä jo sen verran, että soitimme iskän hakemaan meidät pois. Ja minun takki, huivi ja kengät olivat ihan litsilätsimärät.
Huomenna meillä on neuvola. Siksi poika piti pestä puhtaaksi ja kylpylä avautui. Otso läiskytti niin, että kylpyammeeseen jäi varmaan vain muutama litra vettä.
Tässä vähän kylpyilmeitä.
Kylläpä Otso on jo taitava kassankäyttäjä! Taisi saada Olli-enolta jotain business-vainua ja oppia siitä että kassavirtaa pitää olla. Ja kylpyvideo on mainio; Oden hiukset on somasti kiharalla ja läiskytystä tuli tasapuolisesti joka suuntaan. Minun täytyy muistaa etsiä ämmilän kylpyammeeseen uusi tulppa ennekuin tulette ensi viikolla..
VastaaPoistaFinanssimiehen elkeet on hanskassa jo pienestä pitäen :)
VastaaPoistaToi kylpypyöritys oli varsin hauska !!
Ihan tosimahtavan tärkeän näköisenä Otso käsittelee rahaa:) Ja muutenkin on kyllä aikamoinen hurmuripoika noissa kylpykuvissa! Hienoa että äidille on töitä tiedossa, se kun ei nykyään kaikille olekaan niin itsestään selvää. Mukavia kesäpäiviä teille sinne! Hymyssäsuin sai taas juttuja lukea:)
VastaaPoista