Otso on kehittynyt taitavaksi kävelijäksi. Nyt se kyllä kävelee suurimman osan liikkumisestaan. Hauskan näköistä kun sillä on kädet ylhäällä ja meno on hieman vaappuvaa. Mutta Otso on onneksi aika varovainen eikä lainkaan onnettomuusaltis. Pieni kuhmunpoikanen on otsassa, mutta sekin tuli ulkona kun pää kopsahti leikkitelineeseen. Ulkovaatteet päällä ja talvikengät jalassa on vielä vähän hankalaa kävellä.
Eilen Otso oppi söpön tempun. Miulla ei ole siitä vaan kuvaa vielä muuta kuin sellainen, jossa Otso on hieman säädyttömässä asussa (toisin sanoen asua ei ole lainkaan) Otso asettuu kuitenkin konttausasentoon, keskittyy ja nostaa toiselta puolelta käden ja jalan ilmaan. Todella taitavaa :) Hupaisan näköistä.
Otson unien aikaan olen tehnyt valokuvaprojeksteja. Nyt on taas kuvat kesäkuun puoleen väliin asti albumissa ja siitä eteenpäin tilauksessa. Jes! Ja totesin vanhoja kuvia kattoessa että Otson ulkonäkö ei ole kyllä paljon muuttunut siitä kun oli 2,5 kk :)
Tässäpä pari kuvaa perjantailta kun Odessiivi täytti 1v 3kk


Ja tässä vielä yksi viikon vanha, jossa Otso esittelee markkinatuliaisia Lappeenrannasta (varasti rinkelipalan äidiltä ja tepasteli karkuun)

Noppeest se aika kuluu!
VastaaPoistaOtsohan on jo ihan äijä :)
Oi, että on soma poika! Aina sydän aukeaa ja rakkaus ryöpsähtää, kun näitä tekstejä luen. Kiitos, Kaisa-kulta.
VastaaPoista