sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Minä lähden Pohjois-Karjalaan...

Onpa ollut mukavia ja tapahtumarikkaita päiviä. Alkuun pari kuvaa sataman leikkipuistosta, kun olimme siellä viime perjantaina Essi & Lillin kanssa. pariskunnasta ei ole tällä kertaa yhteiskuvaa, kun Lilli kävi niin usein vaipanvaihdossa :)





Lauantaina ämmi ja äijä tulivat siis takaisin. Otso sai tuliaiseksi Puuhapetesukat :D Ä + Ä lähtivät melkein saman tien mökille ja me Otson kanssa minigolfailemaan Maijun & Nessin kanssa. Nessi vei voiton, ei ole minulle vielä tänä kesänä kierrosvoittoa tullut :/ Harjoitukset jatkukoon siis. Tälläkin kertaa tappio oli kirvelevä 3 pistettä. Golfin jälkeen käytiin moikkaamassa Maijun ja Nessin poikia, jotka ovat kyllä koiria. Otso konttaili asunnossa ympäriinsä ja koirat seurasivat. Kaikki liikkuivat samalla tasolla ja välillä annettiin pusuja.





Illalla katsottiin tangofinaalia. Tai katsoin mitä insinööri Sirkiä antoi, joka siis karkasi koko ajan televisiota räpläämään ja laulut muuttuivat välillä lumisateeksi.

Sunnuntaina käytiin aamulla torikirppiksellä ja sitten lähdettiin sadetta uhmaten mökille. Siellä onkin paljon sakkia kun on ämmi, äijä, Kaisan kaksi serkkua vanhempineen ja tulomme jälkeen myös Otso, Otson äiti ja Annika-ystävä. Siellä kuitenkin tunnetusti sopu sijaa antaa. Mökillä perusmeininkejä: letunpaistoa, saunomista, pelaamista ja rentoutumista. Otso valvotti yön :/ En muista milloin olisin niin valvonut, mutta vasta neljältä se rauhoittui ja silloinkin kun olin laittanut panadolin pyllyyn. En yhtään tiedä mitä se itki. Ite sain nukuttua kaksi tuntia, kun Otson sammuttua kärpäset alkoivat kiusata ja ärsyttää. Ämmi oli onneksi Otson kanssa aamulla muutaman tunnin, niin saatiin annikan kanssa jatkaa keskenjääneitä unia. Aamulla ei onneksi enää itkenyt niin paljon, vaikka vähän helposti ärtyvä oli vielä silloinkin :(





Maanantaina kaupungistuttiin. Käytiin yhdellä kaverilla penkomassa vanhoja vaatteita ja tarttui sieltä muutama mukaankin. Oli vähän sateinen ja hyvin hiostava ilma. Viime yö meni onneksi paremmin kuin edellinen. Kyllä meidän Otso pian 1 vee lutkuttaa tissiä vieläkin monta monta kertaa yössä. Heti kun päästään Kittilään, tapahtuu itkua ja kyyneliä vaativa vieroitus. Mie aion mennä toiseen huoneeseen korvatulpat korvissa nukkumaan ja Miika saa yrittää rauhoitella Otsoa ja yrittää saada sen uskomaan, että maito on nyt loppu! Kertakaikkisen loppu. Luulen että mie en pysty sitä uskottavasti sanomaankun samalla rinnat tihkuu tuota ihanaa makeaa nestettä. Kyllä miulle on vakuuteltu, että muutamassa yössä se sen oppii. Toivotaan!

Tänään oli ihan huippukiva päivä. Aamulla lähdettiin ekaan kyläpaikkaan, ns. vaunu-Hannan luo. Miulla on kaveripiirissä ennätysmonta Hannaa ja joillekin pitää olla selventävä lisämääre. Tähän Hannaan olen tutustunut niin, että ostin heiltä vaunut Otsolle viime kesänä. He myivät ne, koska oli tulossa kaksoset. Nämä kaksoset syntyivät päivä Otson jälkeen, joten kovin samanikäistä jälkikasvua meillä on. Oli hauskaa höpötellä vauvajuttuja ja muutakin :)

Otso, Perttu ja Sanni


Käytiin kotona syömässä ja nukkumassa ja sitten mentiin Miikan serkulle Jassille, jolla on Ossinsa kanssa ihana Wilma, pian 2 v. Samaisessa paikassa kävimme joskus kesäkuun lopussa, siinä merkinnässä on myös kuvia. Nyt ei tullut otettua :) Otson syöminen on edelleen kehnoa. Tämän päivän saldo: puolikas pilttipurkki, 3 paahtoleipää (sitä kyllä menisi), puolikas banaani ja kolmasosa nektariinista. En käsitä miten se elää. Ehkä maito on niin tujua. Kauheaa huutoa, päristystä, päänkääntöä ja käsien huitomista oli kun iltapuuroa tai edes hedelmäsosetta yritin syöttää illalla. Leipää kyllä meni, ja siitä tulikin sellainen energiapläjäys ettei ole tosikaan. Tässä siis vähän konttausesityksiä.





Tässä vielä iltavillivieteriukko


Huomenna aamulla suunnataan kohti Joensuuta. Siellä on minun opiskeluaikaisen opeopiskelijaryhmän kesätapaaminen! Nyt suihkun kautta nukkumaan!

2 kommenttia:

  1. Ihania pätkiä :) Otso on kyllä ihanan touhukas!!!

    VastaaPoista
  2. Jätän miekin merkin tänne. Käyn aina välillä katselemassa, kun niin mukava blogi. Aina paljon uusia tarinoita ja kuvia :) Mukavaa kesän jatkoa ja Otsolle terveisiä!

    VastaaPoista