Hiihtolomailua

Heippa taas!
Toinenkin satsi hiihtolomalaisia on palannut kotikoloihinsa. Oli tosi mukavaa ja piristävää saada rakkaita ihmisiä vieraaksi. Jaksavat ajella ja matkustaa halki Suomen, aivan mahtavaa. Mutta onneksi Lappi näytti heille hyvät puolensakin, oli ihania aurinkoisia päiviä sopivalla pakkasella höystettynä. Jokainen sai lomaltaan mitä halusi Fintelligenssin keikasta hiihtokilometreihin ja huskyajeluita. Me sitten pörrättiin turistin tavoin mukana ja oltiin vähän lomalla itsekin. Kaiken kruunasi mahtavat revontulet. Meillähän Miika intoilee revontulista minunkin puolesta. Joskus Miika on houkutellut ulos katsomaan hienoja "reiskoja", mutta jos olen sohvalla mukavasti peiton alla, en jaksa yleensä kiinnostua niistä niin paljon, että luopuisin viltistä. Nyt Miika on ollut viime viikot ihan pistoksissa, sillä auringossa on tapahtunut joku ultimegalomaanisen suuri räjähdys, jonka johdosta revontuliaktiivisuus on huipussaan.

Miika on muuten perustanut Timon kanssa blogin, jossa on kerrottu ja kuvattu muunmuassa...ylläripylläri REVONTULIA! Täältä voi käydä kurkkimassa.

Niin, mutta jopa minäkin innostuin lähtemään revontulia lähisuolle katselemaan. Ja olihan ne kyllä hienoja!

Tiistaina päätettiin lähteä Ompun kanssa hiihtoretkelle lasten kanssa. Lapset ahkioon ja ladulle! Kävin vuokraamassa meille menopelin ja kävi hyvä tuuri, sillä se olikin viimeinen. Lastenkiskonta näkyy olevan suosittua :)
Kun pakkasin jälkikasvuani yhden hengen ahkioon, turisteja keräästyi puolikaareksi ympärille ja he halusivat ottaa kuvia. Itse en kuitenkaan vielä siinä vaiheessa tajunnut, että hullunhommiahan tässä taidetaan tehdä. Hiihtämisestä ei ainakaan voi oikein puhua tuollaisen lastin kanssa. Sanonta "on kuin kivirekeä vetäisi" oli muutaman kerran mielessä ja kielessä. Mutta urheilusta se kyllä kävi! Ensin vastatuulessa Immeljärven poikki ja sitten ylämäkeä kilometrin verran pitkin Kätkän sivustaa. Lisää tsemppiä ei antanut se, kun koko ajan samaa mäkeä laski alas iloisia ihmisiä sauvat kainaloissa. Välillä otin suksetkin pois, tuntui että sama se on kävellä monoilla välillä kuin suksillakin. MUTTA, aurinko paistoi, lapset olivat tyytyväisiä (Otsokin otti Aarnin kiltisti syliinsä, tuumasi varmaan että paras olla kiukuttelematta tässä asiassa tai joudin kävelemään), seura mahtavaa ja harvinaista ja tuon ylämäen jälkeen alkoi vähän inhimillisemmät latuosuudet.





Pääsimme määränpäähämme Kätkäjärvelle ja pidettiin vähän evästaukoa. Sieltä suunnattiin kohti etelärinnettä, josta matkustimme suksibussilla takaisin Levikeskukseen. Tämä oli Otson mielestä reissun paras osuus :)



Keskiviikon ohjelmassa kävimme sitten Huskytilalla. Siellä oli myös pussaava poro ja Omppu-niminen koira. Otso oli vähän väsähtänyt, mutta jaksoi silti kiinnostua vähän koirista ja varsinkin porosta. Suurin elämys taisi olla kuitenkin Kasimirille, joka pääsi ajelemaankin huskyilla.





Otsolla riitti leikittäjiä ja lukijoita. Ja minullekin lautapeliseuraa.


Tehtiin laskaispullia vähän ennakkoon. Hyvältä maistui ja sen kyllä huomasi :)


Torstai-aamuna Kouvolanvieraat lähtivät, Omppu vielä jäi. Torstaina oli tosi tuulinen päivä, melkien jo mietimme uskallammeko edes lähteä ajamaan autolla. Lähdimme kuitenkin, kun tarjoutui mahtava tilaisuus hiihtoretkeen ilman lapsia. Miika oli menosa yöksi töihin poliisin matkaan juttua tekemään ja pääsi tulemaan puoliltapäivin lapsenvahdiksi. Me hiihdimme tuulta uhmaten Luvattumaahan vai Luvattuunmaahan, nämä taivutukset ovat aina yhtä mutkikkaita. Tuuli ei juurikaan ollut ongelma, enemmänkin se, että puista oli lentänyt laduille tosi plajon roskia. Itsekin lensin pari kertaa nurin aivan suoralla pätkällä, kun suksi tökkäsi kiinni. Hiihtoretken kruunasi kylpylä <3 Pojat olivat täällä käyneet pulkkailemassa ja syöneet jäätelöä :)



Poikien nukkumaanmenot sujuvat nykyisin tosi hyvin kun Otso ei nuku päivällä. Aivan ihana hetki on se, kun on saanut ne molemmat nukkumaan, lelut raivattua ja iltateen kuppiin. Kaiken kruunaa se, kun käy vielä kerran kurkkaamssa kullannuppuja. Se, miten ihana rennoissa ja levollisissa asennoissa he aina nukkuvat, on suloista. Joskus on aina joku huvittavakin asento, kuten tämä Aarnin sammakko :D

Aarni-sammakko nukkuu


Viikonloppua ollaanki sitten vietetty vai oman perheen kesken. Tänään Miika kävi pilkillä, tuli kyllä anomaansa aikaansa aiemmin takaisin. Ol itullu niin pieniä kaloja, ettei olisi kuulemma isompaa määrä jaksanut nylkeä. Me olimme just lähiladulla hiihtelemässä kun Miika tuli ja kävipä hän sitten meitä kuvailemassa. Olemme Otson kanssa vähän treenanneet hiihtoa, pikkumatkoja jaksaa jo mennä, mutta tosi pikkuisia.

Kieli keskellä suuta


Aarni pääsee vielä rinkan kyydissä




Kääntöpaikalla odotti palkinto, pillimehu!




Tähän loppuun vielä lasten juttuja. Aarnin jutut on nopeasti kuitattu:
TÖ! TÖ! TÖ! Mutta se voi tarkoittaa hyvin montaa asiaa :) Ja Aarni osaa jo ilmaista aika hyvin mitä tahtoo. Pitää vain osata tulkita "TÖ" oikein.

Aarni osaa myös vilkuttaa! Varsinkin Miikalla vilkuttelee iloisesti. Kerran mie olin lähdössä jonnekin, niin aarni ei meinannut käydä millään vilkuttamaan. Sitten se kiipesi jalkaa vasten niin, että otin Aarnin vielä syliin. Syliin päästyään se alkoi ihan hulluna vilkuttaa kaikille joita ympärillä näkyi. Kaikki voi nyt lähteä kun minä olen päässyt äidin syliin.

Mutta nykyään Aarni vilkuttaa jo minullekin. Minimaalinen eroahdistus joka sitä vaivasi, alkaa olla nyt taaksejäänyttä elämää.

Imetyskin on nyt loppunut ja Aarni lutkuttaa tuttipullosta päivä- ja yöunimaitonsa.

Aarni osaa myös tanssia ja taputtaa. Suosikkilelut ovat pallo ja soiva puhelin, johon on hyvä huudella...mitäpä muutkaan kuin TÖ! TÖ! TÖ!

Potalla Aarni ei suostu istumaan. Joskus kun on ollut kuiva vaippa, olen yrittänyt istuttaa sitä potalle, mutta aina tulee kauheaa huutoa. Ei, vaikka Aarni näkee miten Otso siinä aina istuskelee. Ehkä ei ole vielä aika.

Niin, ja kaikista suurinta hupia Aarnille on nyt repiä omia sukkia jalastaan. Se naurattaa mahdottomasti.

Ja...TADAA! On yksi uusi taitokin. Aarni on oppinut kävelemään taaperokärryn kanssa!


Otsolla juttuja riittää enemmänkin. Otso on alkanut puhua karjalan murretta!!! Otso ei enää läheskään aina sano enää että Otso sitä ja Otso tätä vaan MIE syön puuloa, MIE ajan mopolla. Ja mikä mahtavibta näin karjalaisen näkökulmasta, Otso on omaksunut itselleen karjalanmurteen. Miulle ja siulle vilahtelevat puheessa tämän tästä. Ne ovqt huvittavan kuuloisia Otson suusta. Miikakin kyseli minulta ihan ihmeissään että "puhutko sie oikeeesti noin oudosti, mistä se on oppinut?" Ja mie tietysti ylpeänä kerron, että kyl se on kuule iha aitokarjalaa!

Sitten Otson suosikkikommentteja

Karkkipaperin tai edes minimaalisen palan karkkipussia löytäessään:

Kuka tään on syöny?
Mitä tässä on ollu eilen? Ostetaan kaupasta uutta!
Otsolle tätä!

Siten kun on paha haju:
Kuka haistaa? (=Mikä täällä haisee?)

Uusi leikki on että sanon Otsolle: Otso on pierumoottori! Otso vastaa: Ei, Otso on Otso
Sitten Otso tykkää kun kysyn:
Arvaa mikä Otso on? Sen jälkeen sanon jotain hassua kuten "Otso on banaaninkuori!" Otso nauraa ja sanoo: En ole panaaninkuoli, Otso on Otso! Äiti sanoo alvaa mikä Otso on!

Pikkuveljestä huolehditaan. Otso tuo tuttia jos Aarni itkee ja yrittää hellsäti aina ohjata. "Aani kato nyt, ei saa Aani." Mutta usein Otso silittää Aarnia kun sanoo tämän. Se on tosi söpöä. Välillä Otso myös yrittää syöttää Aarnia.

Otso osaa jo aika hyvin pukea. Joskus ei vaan itse jaksa antaa hänen pukea vaan menen helpoimman kautta ja puen itse. Mutta nykyisin Otso pukee yleensä aina itse. Vähän tarvitsee ohjausta etteivät jalat mene samaan lahkeeseen ja samalla kun pukeminen alkaa, Otso aloittaa tuskaisen ähinän, vaikka mitään vaikeutta pukemisessa ei olisikaan.

Sellaistapa oli mielessä nyt. Pitääpä taas kirjoitella ja painaa muistiin lapsosten juttuja. Nyt nukkumaan, sillä tämä mamma oli eilen oikein viihteellä. Piti päästä Areenalle katsomaan YÖ:tä, kerran talvessa se on nähtävä!