Aarni-apina osa 2

Kyllä voi lapset olla erilaisia keskenään, vaikka toisaalta samanlaisia. Otso oli lapsena hyvinkin rauhallinen ja harkitsevainen eikä niin innovatiivinen että olisin joutunut hiuksiani repimään. Ihmettelin kun kaverit kertoivat että niiden vauvat kiipeävät pöydille ja availevat keittiön laatikoita (no okei, meidän vanhan asunnon keittiönlaatikot olivat 70-luvun mallia ja niin tiukat että sai itekin kiskoa kunnolla jotta ne aukesi, mutta eipähän tarvinnu lapsilukkoja). Nyt osaan samaistua näihin kertomuksiin. Pöydälle Aarni ei ole vielä kiivennyt. Vasta saunan lauteille, sohvalle, Otson sänkyyn, Otson syöttötuoliin, rappusiin, keittiön tuoleille, jakkaralle (tai kaikkiin tuoleihin joita tästä taloudesta löytyy), kirjaston kirjahyllyyn, kirjaston tietokonepöydän alatasolle, kirjastossa lastenkirjoja sisältäneeseen laatikkoon, kenkätelineelle...hmmm....mihinhän vielä.

TOSIN, aivan hasardiyksilö aarni ei ole, sillä hän osaa tulla alaskin! Ainakin jos saa touhuta rauhassa eikä mitään ulkopuolelta tuleva, odottamattomissa oleva tekijä (=Otso) puutu peliin, sillä pienikin tönäisy saattaa horjuttaa tasapainon. Lisäksi Aarni monesti tajuaa, jos ei tule selviytymään tilanteesta yksin ja alkaa huudella apua (HÖÖ! HÖÖ!) Kerrankin kun yläkerran portti oli jäänyt auki, Aarni oli lähtövalmiina mutta huuteli vain HÖÖ! HÖÖ! Kun tulin näkyviin, valtava virnistys + naurunhörähdys ja sitten lähdettiin kohti yläkertaa. Ja aika hyvin se hoksaa milloin ollaan vaarallisilla vesillä. Kerrankin se oli saanut heilautettua hyllystä jonkun laatikon, joka oli tippumassa mutta piti vielä siitä kädellään tukea. Ja taaws kuului hätääntynyt HÖÖHÖÖ, aika hyvin että tajusi laatikon olevan putoamassa jos otteensa siitä irrottaa.

No, eilen sattui sitten Aarnille ensimmäinen pahempi tapaturma. Lapset olivat lastenhuoneessa ja laitoin oven siksi aikaa kiinni kun imuroin eteisen. Aarni olikin päättänyt tulla huoneesta pois, mutta ei yltänyt kahvaan, joten oli raahannut lasten tuolin oven eteen, kiivennyt sille ja kurotti kahvaa. Ainut vaan että ovi aukeaa siihen suuntaan, suunnitelma ei siis onnistunut. Aarni ei ehtinyt tuolilta alas enkä minä tiennyt suunnitelmista. Menin lastenhuoneeseen ja avasin oven, jonka seurauksena Aarni sekä tuoli lensivät mukkelismakkelis. Aarni makasi lattialla ja suupielet valuivat verta :( :/ Ensiavuksi tutti suuhun ja sitten vaurioita tutkimaan. Ylähuulen alla, yläetuhampaiden yläpuolella oleva jänne oli katkennut, siinä oli vain kaksi riekaletta. Sille ei kuulemma kuitenkaan tehdä mitään eikä se haittaa! Eikä se edes kauaa vuotanut. Mutta Aarnille jäi nyt pysyvä muisto kiipeilystään. Kultaraukkapieni!

Keittiön laatikoita ei ole haluttu lukita. Aarnilla on muutama suosikkilaatikko, aina kielletään ja sitten tietysti itketään. Jos ei itketä kieltämisen vuoksi (äiti ei ole huomannut), sitten itketään kun sormet jäävät laatikon väliin. Onneksi niissä on hidastus, vaikka kyllä se varmasti silti sattuu.

Huomaa myös miten joukossa tyhmyys tiivistyy. Toinen keksii jotain ja toinen on täysillä mukana. Esimerkiksi kun saimme eilen viimein kaivatun uuden ruokapöydän, niin sillä aikaa kun Miikan kanssa availimme tuoleja paketeista, voimakaksikko oli löytänyt ihania styroxlevyjä ja tehneet niistä selvää jälkeä. Ah mikä luminen maisema olohuoneessa vallitsikaan, aivan kuin olisi joutunut hölskytettävän joulupallon sisään. Eikä muuten mennyt kauaa sen maiseman luomiseen näiltä veljeksiltä.

Mutta siksi päivät ovatkin niin ihania. Kaksi erilaista poikaa täynnä luovuutta ja energiaa. Jota voisi joskus olla vähän vähemmän tai sen voisi suunnata toisin!

Vaikka äidin auttamiseen ruokailujen jälkeen...


Vaan kas, siellähän "apulaisen" jalat jo näkyivätkin ja rikkaimuri käynnistyi. aina tarvitaan silti myös oikeaa imuria tai ainakin harjaa.



Aarni ruokailee


Tässäpä sitten muutama kuva meijän ulkoiluista. Eilen oli lumipallokeli ja tehtiin Otson kanssa pari lumiukkoa pihaa vartioimaan. Tänään toinen oli jo luhistunut "Oho, kato äiti! Lumiukko on vähän...vähän väsyny"! Näin sanoi Otso. Mutta näissä kuvissa vielä hyvin terhakoita, toisin kuin lapset, joilla taitoi aurinko paistaa silmiin kun lasit ovat taas kateissa. Tai olivat tuolloin, nyt ovat jo löytyneet.







Viime viikolla käytiin yhtenä päivänä testaamassa Ylläksen lastenmaailma. Siellä oli hauska mattohissi pulkkailijoille (Parempi kuin Levin naruhissi) ja karuselli, josta Otso varsinkin tykkäsi on on sitä monta kertaa myöhemminkin muistellut.


Niin, ja Aarnillakin näyttää hiukset kihartuvan. Kylvyn jälkeen varsinkin meillä on kaksi käkkäräpäätä. Otson hiukset saavat vielä liehua vapaina, ovat ne niin ihanat.






Tässä vielä video Aarnin etenemistyylistä eteisen matolla ilman housuja. Ilmeisesti matto kutittaa sen verran, että konttaus muuttuu aina maton kohdalla karhukävelyksi.
Videolla kommentaattorina ja taustanaurajana Otso :)



Tässä vaiheessa iltaa lyö pää jo niin tyhjää, etten muista enää ollenkaan mitä hauskaa tai mainitsemisen arvoista on tapahtunut. Otso on ainaki alkanut viihtyä paremmin ulkona, ennen sitä sai houkutella olemaan ja nyt saa houkutella sisälle.

Aarnin synttäreihin valmistaudutaan, torstaina juhlitaan ja kohta ei ole enää talossa alle 1-vuotiasta. YHYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYY

Ja sellaisenkin jutun tajusin, että pari viikkoa sitten kun lopetin imettämisen, oli ensimmäinen kerta reiluun KOLMEEN VUOTEEN, etten ole raskaana enkä imetä! Tämä tuli mieleen migreenikohtauksesta, että saisin syödä taas muutakin pastillia kuin buranaa. Kaikki lääkkeet on kyllä tainneet jo vanhentua.