Boris on nyt Aarni!

Pari viikkoa viime päivityksestä on taas hupsahtanut :/ Juhliakin on ollut sen jälkeen sekä äidillä että Boriksella. Äiti vietti äitienpäivää ja Boriksesta tuli Aarni Lauri Mikael. Muutakin on tapahtunut. Meidän tontilta on puut kaadettu, pohjatyöt tehty ja sokkelin valmistus aloitettu. Kaikenlaista sitä ehtii parissa viikossa. Ja kesäkin tänne tuli!

Sitä en muista mitä kaikkea me ollaan puuhattu. Pääasiassa ihan tavallista menoa, kotielämää, kerhoilua, kyläilyä jne. Aarni (silloin vielä Boris) oli mukana taas kulttuuritapahtumassakin kun täällä oli tarinankerronnan SM-kilpailujen Lapin osakilpailu. Olisi tehny mieli iteki osallistua... Olisi pitänyt, tarinoissa kyllä löytyy. Mutta meen sitte ens vuonna :D

Keskiviikkona 5.5. seurakunnan lapsityö järjesti retken kultakaivokselle tutustumaan sekä Pokkaan lampaita ja karitsoja katsomaan. Ilmoitin meidät mukaan ja keksin myös kuningasajatuksen, että Miika voisi lähteä tekemään retkestä juttua ja saisin samalla vähän apua lasten kanssa. Niinpä olimme sitten koko perhe päivän kotiseuturetkellä. Kaivoksella lapsia tuntui kiinnostavan rikastuskemikaaleja ja kullan maailmanmarkkinahintaa enemmän kaikki koneet, joita bussin ikkunasta näkyi. Myös bussimatka sinänsä oli elämys.

Kiviauto


Musta lammas


Jaksan vain päivästä toiseen ihmetellä ja ihailla sitä, kuinka hellästi Otso veljeensä suhtautuu. Aivan hyvin heidät voi jättää hetkeksi niin etten näe molempia. Otso ei varmasti tee vauvalle mitään, vaikka yritän kyllä että saisin aina pidettyä vauvaa silmällä. Eihän sitä ikinä tiedä, mitä alle kaksivuotias keksii. Tähän mennessä ei ole kyllä keksinyt mitään ilkeää. Silittää vaan päätä ja sanoo "aaaiii", vie tuttia vauvalle ja kiertää jos vauva on lattialla tai sitterissä. Yhdessä leikkivät yksi päivä "puuhamaalla", Otsoakin kiinnosti kun otin vauvaleluja esille, vaikka nyt tosin tunnistaa ne jo vauvan leluiksi ja vie ne vauvalle.



Ja Aarni jaksaa hymyillä




Tässä kuvassa Aarni näyttää juuri omalta itseltään. Tuollainen pieni pöllönpoikanen se on. Söpö kuin mikä! Sylissä nautiskelija ja kyllä minäki nautin. Illalla ja Otson unien aikaan varsinkin sylitellään. Välillä minulla on kauhea nälkä, mutta ei vaan raaski viedä pientä pois sylistä, mieluummin kärsin vähän aikaa kurnivasta vatsasta :) Ja Aarnin itku on niin hupaisaa. Se on niin heleää ja kirkasta, että melkein naurattaa kun sitä kuulee. Mutta tarvittaessa lähtee kovempikin ääni. Aarni on myös alkanut jokeltaa!





Perjantaina 7.5. oli meidän "4 vuotta ensitreffeistä" -päivä. Ounasjoen rannalla keväisenä sunnuntaina 2006 me toisemme ensi kertaa kohdattiin. Vauhdilla on menty kun tässä nyt ollaan. Onnenpäivä oli se. Illalla kylvetettiin poikaset ja niin suloisilta näyttivät, että muutamat veljeskuvat otettiin.



Otso on alkanut mennä itsekseen nukkuman sekä päiväunille että yöunille. Monesti se on niin väsynytkin että oikein pyytää "nukkuu nukkuu" Sitten sen vaan peittelee sänkyyn ja sinne se jää puuhaileeman, antaa vauvalle tuttipullolla maitoa ja leikki muumipapalla. Jossain vaiheessa sinne nukahtaa ja TOSI monesti on niin, että se on riisunut toisen villasukkansa ja laittanut sen käteen. Niin tuonakin iltana.

Tänään Otso halusi kirjan mukaan päiväunille. Sitä se luki kuin koulupoika ja kun menin katsomaan, oli nukahtanut kirja naaman päälle :D :D



Aarni rauhoittuu kun sen naaman päälle laittaa ihanan pehmeän hiiri-unirievun jonka sai lahjaksi ihanalta naapurin Annalta kun syntyi.




Äitienpäiväviikonloppu oli toisaalta mukava, toisaalta ikävä. Minulla on ollu mielialan kanssa vaikeuksia oikeastaan äitiysloman alusta asti. Samoihin aikoihin tehtiin päätös talonrakennuksen aloittamisesta. Lasten myötä on iskenyt valtava kaipuu takaisin kotiseudulle Lappeenrantaan. Olisi kivaa olla lähempänä omia vanhempia ja kaikkia kavereita siellä sekä muualla Etelä-Suomessa asuvia. Kun näen miten vanhemmat nauttivat Otsosta ja Aarnista, tottakai harmittaa että se on heille niin harvinaista herkkua, vaikka onneksi melko usein ollaan nähtykin. Nyt kun talokin alkaa rakentua, tänne jääminen tuntuu niin lopulliselta. Varmaan siihen vaikuttaa sekin, että tunteet on ollu tosi pinnassa loppuraskauden ajan ja nyt synnytyksen jälkeen. Välillä on mennyt vähän paremmin, mutta juuri esimerkiksi äitienpäiväviikonloppu oli tosi itkuinen. Juuri kun sain itseni koottua, alkoi taas uusi itku. Haluaisin niin nauttia tästä ihanasta ajasta kun lapset ovat pieniä, rakenteilla olevasta uudesta kodista ja perheestä, mutta se on välillä liian vaikeaa. Tähän asti olen salannut tunteeni lähes kaikilta, mutta viimeeksi päätin että on pakko tunnustaa neuvolassa. Meille tuleekin nyt huomenna perhetyöntekijä jonka kanssa saan jutella ja päätetään sitten miten jatketaan. Olen myös alkanut kertoa olostani kavereille täällä. Se on helpottanut ja tuntuu hyvältä kun hekin välittävät. Joten sama se on kai täälläkin kertoa. Elämäähän ne itkutkin on ja siitähän tämä blogi kertoo. Ehkäpä tästä lähdetään taas uuteen nousuun :) Onneksi on maailman ihanin aviomies ja kaksi suloista lasta, joiden ihanuus sekin saa tämän itkupillin kyyneliin. Elämässä täällä on niin paljon hyvääkin, että toivoisin kaipuun Karjalaan sen verran helpottavan, että miulle riittää kun saan viettää kesät siellä. Mutta katsotaan... Eihän sitä ikinä tiedä minne elämä vie. Kunhan vie meitä aina koko perhettä yhdessä.

Äitin mussukat




Käytiin äitienpäivänä hotellilla syömässä. Otso oli hauska kun se söi kalaa niin se kauhean kovaan ääneen sanoi NAM NAM NAM NAM! HYÄÄÄ! NAM! Muita nauratti ja meitä myös. Sitten se hyvin ennakkoluulottomasti maistoi kaikkea mitä lautasella oli, mutta sitten jos joku ei maistunut, totesi vain että EI. EN. Ja se jäi syömättä. Niinhän sitä pitää mielipiteensä ilmaista :)

Helatorstai olikin sitte onnenpäivä kun ämmi ja äijä tulivat meille ristiäisreissulle. Otsolle tuli joulu kun heidän kasseistaan löytyi muutama lelu, joita olin Otsolle pyytänyt ja arvelin mieluisia olevan. Yksi niistä oli pieni MOPO, joka onkin ollut ihan suosikki. Sitten pyysin traktorin ja peräkärryn, koska peräkärryihin Otsolla on suuri kiintymys. Niitä se tykkää irrottaa ja laittaa paikalleen kerhoissa, meillä ei ole sellaista lelua ollut. Paketista paljastui myös Plaston rekka ulkoleikkeihin. Ja vaatteita molemmille pojille kesäksi vaikka kuinka paljon :) Äitikin sai kaikkea kivaa, kun äitisyndoomahan on se, ettei lasten syntymän jälkeen osaa ostaa enää oikein mitään itselleen.

Tänne tuli myös KESÄ! Tuli niin lämpimät ilmat, ettei edes hanskoja enää tarvita. Onpa kivaa ulkoleikkien kannalta. Otsokin osaa jo keinua isojen keinussa. Torstai ja perjantai oltiinki tässä kylällä, käytiin katsomassa tonttia ja naapureita, puuhailtiin kotona ja käytiin kylällä. Tässäpä muutamia kuvia :)













Odessiivi viihtyy tosi hyvin ulkona. Tänäänki heti herättyään päiväunilta alkoi kiskoa takkia naulakosta ja hoki OSU OSU ja se tarkoittaa ulos. Aluksi luulin että se tarkoittaa housut ja sitä kautta ulos, mutta nyt ulkohousujakaan ei enää tarvita.

Otsolla tulee koko ajan sanoja ja puhetta. Sitä on vaan hankala saada videolle kun se samalla juoksee ympäriinsä. Tänään se luki kirjaa ja siitä ois tullu kiva video, mutt en ehtiny löytää kameraa. Sitten sillä on joitaki ihmeellisiä sanoja kuten se, että keksi on SSS SSS SSS vaikka ihan varmasti se osaisi sanoa paremminkin. Ja mehu on ihmellinen korahdus johon ei suomen kielessä ole kirjaimia esittää.

Lauantaina 15.5. oli sitten Boriksen SUURI PÄIVÄ. Aamupäivällä lähdimme ajamaan mummukkolaan Kätkäsuvantoon, jossa ristiäiset pidettiin. Vielä viime metreille asti nimeä yritettiin arvuutella, mutta tällä kertaa olimme keksineet niin hyvän nimen, ettei sitä osattu arvata. Tilaisuuden jälkeen monet tosian totesivat että "miten me ei tuota arvattu!"

Boris on nyt Aarni <3


Tässäpä ristiäiskuvia. Minun on nyt pakko mennä nukkumaan, pitääpä laittaa sitten ristiäisistä myöhemmin lisää ja kuviakin on tulossa vielä Timo-kummilta.

Ukko ja tuorein lapsenlapsi


Aarni Lauri Mikael otetaan seurakunnan jäseneksi




Kummit


Äijän sylissä


Mummun uusin mussukka


Malla ja Janne näyttävät ihan aidoilta vanhemmilta :)




Seuraavana päivänä


Kävimme tulomatkalla Muoniossa moikkaamassa Aarnia kuukautta vanhempaa Peppiä. Pepin äiti on myös Lappeenrannasta, myös Kaisa ja myös muoniolaisen miehe löytänyt :) Kaisalla on myös Otsoa vuotta vanhempi Severi ja Severin huone olikin Otsolle aarreaitta!


Otson suosikkileikkejä on vieläkin "KAATUU". Aina kaatuu milloin mikäkin, ei onneksi vesilasit. Mutt aOtson oma tuoli, autot ja Otso itse. Otso on myös oppinut hyppimään. Yksi ilta se ihan hulluna pomppi niin, että otti pöydän reunasta kiinni. Sitten se taputti pöytää ja sanoi ÄITI! ÄITI! HYPPII! Ja äitinki piti tulla siihen hyppimään. Ja hyppimisen jälkeen kaatua lattialle, tottakai.

En muista olenko jo aiemmin kirjoittanu että Miika keksi mahtavan tavan jolla Otson hampaat saa pestyä ilman kiukkua. Täytyy vain leikkiä että hammasharja on kelkka. Nykyisin Otso tosin ehtii ehdottaa yhden pesukerra aikana aika monta juttua joka harja on, milloin mönkijä, bussi, traktori, kauhakuormaaja, rekka ja tänään kunkuuntelin poikien hampaiden pesua niin sen piti olla myös kone, puu ja imuri :)