Pääsiäiseksi luvattiin huippuilmoja ja ennusteet olivat oikeassa. Pitkäperjantaina lähdimme nauttimaan aurinkoisista keväthangista Aakenuksen Pyhäjärvelle. Kaikille pakattiin sukset, varmuuden vuoksi myös ahkio sekä tietenkin pilkkikamat. Otso oli aivan innoissaan lähdössä "kalareissuun". Minä ja Aarni saisimme kuulemma tähystää eli katsoa kun hän pilkkii iskän kanssa. Innostus oli valtava. Pakkasimme reppuun makkaraa ja muita eväitä.
Lähtötunnelmissa kotona
Taukopaikka ja pilkkipaikka oli noin 1,5 km:n päässä. Otso lähti innoissaan hiihtämään, Aarni ei suostunut etenemään. Hänet siis istutettiin ahkioon ja matkasikin siinä tyytyväisenä. Otsollakin alkoi jossain vaiheessa innostus hiipua, mutta yritimme kannustaa ja sanoa, että kunnon kalamiesten pitäisi jaksaa hiihtää.
Kun Otsoa alkoi kunnolla kyllästyttää hiihtäminen, hän alkoi kaatuilla tahalleen... Sukset "menivät" koko ajan ristiin... Sitten Otso teki aina sauvoista rastin ja huusi SEIS! jos me menimme vähänkään hänen edelleen. Sitten kyllä sanoimme, että lopeta tuo, emme me sinua jätä.
Viimein saavutimme ensimmäisen taukopaikan ja pilkkiareenan. Ensin menimme kuitenkin kotaan paistamaan makkaraa. Siinä vierähtikin tovi, kun piti tuletkin tehdä. Nuotion savu alkoi houkutella muitakin paikalle ja toimimme hetken jopa latukahvilayrittäjinä, kun meiltä oli jäädä makkaroita yli, niin seuraavat tulijat halusivat ostaa ne valmiiksi paistetut makkarat :) Otso vähän ihmetteli (ja valitettavasti ääneen) kun kotaan tuli muitakin... "Äiti miksi nuo ihmiset tulivat tänne?" Aarni otti tulokkaat paremmin vastaan ja meinasi nukahtaa yhden tätin syliin, siinä oli varmaan hyvä olla :)
Makkaranpaiston jälkeen Otso laski vähän aikaa suksillä mäkeä, se onnistuu jo tosi hyvin! Ja sitten pilkille!
Koska kalaa ei heti alkanut tulla, arvata saattaa, että iski Miikan termein "pilkkimasennus". Pilkkiminen ei enää kiinnostanutkaan, mutta onneksi juokseminen jäällä kiinnosti. Kaikki pääsivät vavan varteen ja poikia kiinnosti kovasti myös sohjokauha :D No, ei pakastimen täyttäminen ollutkaan retkemme pääasiallisin tarkoitus, joten jatkoimme matkaamme seuraavalle latukahvilalle. Otsokin otettiin välillä ahkion kyytiin.
Latukahvila oli Pyhäjärven autiotuvalla, jossa olenkin käynyt monta kertaa aiemminkin. Itse asiassa myös pojat ovat käyneet, Aarni oli siellä yöreissulla kun ikää oli juuri ja juuri 2 kk. Nyt oli vähän lumisemmat maisemat. Laaavulla sydänyhdistyksen tädit paistoivat lettuja ja ostimme kaikille omat. Kun Otson lettu loppui, hän alkoi mankua lisää. Sanoin, että kaikille oli yksi, se riittää. Otso alkoi huutaa ja itkeä, että haluaa vielä lettua, niin eikös sydänyhdistysläiset olleet niin sydämellisiä, että antoivat Otsolle ilmaiseksi vielä yhden extraletun. Sen syötyään Otso totesikin olevansa "maha täynnä".
Viimeiset hiihtometrit
Aamupalalla äijän sylissä
Aarni himoitsee Saksan tuliaista, suklaapupua.
Sillä aikaa kun me nautimme toisistamme, aurinkoisista rinteistä ja ulkoilmasta, kotona ämmi & äijä olivat loihtineet pääsiäisaterian poikien kaitsennan lomassa. Kutsuimme myös Ullan syömään.
Kukko tietenkin kävi munimassa milloin minnekin. Miikan perinteen mukaan kukko oli muninut erilaisiin piilopaikkoihin, mm. kukkaruukkuun ja voi sitä löytämisen riemua! Parina seuraavanakin päivänä Otso ja aarni kävivät tarkastamssa ruukun, ihan vain varmuuden varalta. Lappeenrannassa kukko taas on muninut perinteisesti ikivanhoihin Länsisavo-lehden pipoihin sängyn alle. Otso ei meinannut ensin löytää, vaikka sanoin monta kertaa, että käypä katsomassa sängyn alle. Ei varmaan kiinnittänyt huomiota sängyn alla lojuvaan pipoon, vaatteita kun lojuu milloin missäkin. Mutta ehkäpä ensi vuonna tietää, että Länsisavo-pipo ei olekaan mikä tahansa pipo :) Äitin pojat
Maanantaikin oli vielä vapaapäivä ja aurinko jaksoi yhä paistaa. Suuntasimme Luvattumaahan Leville. Otsolle otettiin sukset mukaan, Aarnille ahkio, johon Otsokin mahtuisi. Otso jaksoi hiihtää taas tosi hienosti. Sen huomasin hyväksi taktiikaksi, että höpöttelin sen kanssa kaikkia juttuja, keksimme mm. yhteistä tarinaa madoista, jotka olivat merirosvoja. Kyselin, miten tarina jatkuu ja Otso keskittyi keksimään tarinalle jatkoa ja hiihto sujui kuin itsestään. Välillä istua napottivat molemmat ahkiossa ja mussuttivat omenapaloja, joita oli eväänä. Söpön näköisiä. Välillä, kun Otso hiihti itse, hinasin esim. ylämäissä. Yhdelä perheellä näin myös valjassysteemin, jonka olivat ostaneet Stadiumista parillakympillä. Sellaiset pitää meillekin saada. Niitä voi käyttää myös alamäessä vauhtia hillitsemään.
Levijärven jäällä hinauksessa
Luvattumaassa
Keskiviikkona kävimme tunturimessussa, jossa olin laulamassa. Otso oli ämmin ja äijän mukana. Kun messu loppui, Otso huudahti penkistä: Tosi hyvin laulettu! Äiti, te lauloitte tosi hyvin! Mikäpä voi olla sitä parempi palaute :)
Varoitin ämmiä ja äijää, että Otso saattaa sitten jossain vaiheessa viikkoa käskeä teitä menemään omaan kotiin. Niin on nimittäin käynyt tänä talvena jo pari kertaa, kun meillä on ollut vieraita. Vähän noloa, kun Otso alkaa jossain vaiheessa lomaviikkoa töksäytellä vieraille, että "siun pitäs mennä omaan kotiin, tää on meijän koti." Esimerkiksi Annalle ja Annikalle näin on sanottu, Annikalle Otso vielä lisäsi, että uuden Salama McQueen -kirjan voisi kuitenkin jättää tänne. Ämmi ja äijä eivät kuitenkaan saaneet lähtökäskyä. Ehkäpä lähtökäskyjen levittely liittyy siihen, että Otso on mustasukkainen vieraille minun ajastani. Kun haluan olla myös tänne tulevien kavereiden kanssa, Otsoa alkaa ärsyttää kun en ole niin paljon hänen kanssaan. Välilä kun juttelen jonkun muun kanssa ja Otso alkaa huudella päälle, en ole kuulevinaankaan, mutta sitten kuuluu kipakka "Äitiiiiii ASIAAAAAA!" Olen yrittäny opettaa, että ei saa keskeyttää, kun äiti puhuu jonkun toisen kanssa.
Mummu ja ukkokin jaksoivat ajella yhtenä iltana meitä tänne moikkaamaan.
Pääsiäisen jälkeen lauantaina seurakunta järjesti yhteiset synttärit kaikille tänä vuonna 4v. täyttäville. Kirkossa oli ensin hartaushetki, jossa lapsoset myös siunattiin. Otso käyttäytyi hyvin, osa lapsista vajosi lattialle, kun pappi tuli kohdalle ja joku laittoi kätensä päänsä päälle estääkseen siunauksen...
Rukousranteet
Laitetaanpa tämän päivityksen loppuun vielä meidän perheen perinteiset rairuohokuvat. Aina ennenkuin rairuoho heitetään pois, kaikki perheenjäsenet kuvataan uudessa hiuslookissa. Aarni oli mainio kun katsoi vähän ihmeissään meininkiä, mutta tuli sitten omalla vuorollaan kuvattavaksi, vaikka ilme oli vähän sellainen että: en kyllä taaskaan tajua mitään, mitä täällä tapahtuu, mutta tehdään kuten muutkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti