Kylpylässä! (ja vuodatusta :D)

Lapsilla on alkanut mennä hoidossa tosi hyvin. Aivan ihanaa kun ovat päässeet perhepäivähoitoon, hoitajalla on aina aikaa vaihtaa päivän jälkeen vähän kuulumisia. Kuinka mieltä ylentävää onkaan kuulla, miten ihania ja kilttejä omat lapset ovat <3 Vaikka kotona voivat olla vähän muutakin. Pojat kuulemma myös syövät siellä tosi hyvin, kotona eivät ehkä enää niin hyvin kuin kesällä, mutta ehkäpä he tankkaavat hoidossa. Mahtavaa kun saavat siellä kotiruokaa. Ei ihme että maistuu! Aarni pisuttelee päivittäin pottaan, hoitokavereina on samanikäisiä poikia kaksi, jotka halataan päivän päätteeksi. Enää ei aamuisin jäädä itkun kanssa vaan isi saa vilkutukset iloisilta lapsilta.

Maanantaina oli eri hoitaja kuin yleensä ja hänkin ylisti maasta taivaaseen, miten tottelevaisia, ihania ja helppoja meidän pojat ovat. Hymy korvissa pyöräilin kotiin maailman ihanimmat pojat miehistönkuljetusvaunussa, mutta kauaakaan ei mennyt siinä illuusiossa (vaikka ihania ne silti ovat)... Pääsimme kotiin, Otso meni leikkimään ja Aarni kaipasi minun seuraa. Olin juuri alkamassa sämpylänleivontaan, jossa molemmat tykkäävät auttaa. Tällä kertaa Aarni pääsi apulaiseksi ja oli aivan polleana ja innoissaan kun sai laittaa aineksia kuppiin. Taikina oli jo melkein valmis, kun Otso tuli keittiöön ja huomasi mitä olemme tehneet. VUOSISADAN RAIVARI #&%&#¤/!?!!!!
Ei Aalni saa tehdä sämpylää, Aalnin pitää mennä pois, ei Aalni ja äiti saa tehdä sämpylää Otso tekee, Otso haluaa tehdä sämpylää, taikina pitää laittaa pois!!! YHYY-BYÄÄHHH-ARGH-NYYH. Ja Otso yritti suistaa Aarnia pois tuolilta, jolla hän seisoi. Aarnilla on kuitenkin ihana luotto siihen, että minä suojelen häntä ja aivan tyynen rauhallisesti jatkoi taikinan sekoittamista. Ymmärrän Otsoa, ottaa varmasti koville kun on tottunut olemaan äidin apulaisena ja nyt Aarni tunkee hänen reviirilleen.

Mutta, kuinka ihanaa on kun pystyy opettamaan lapsillen jakamista, vuoron odottamista ja pettymyksiäkin... Seuraavalla kerralla on Otson vuoro auttaa leipomisessa.
Otso osaa jo jonkun verran käsitellä tunteitaan, ei ehkä raivarin hetkellä, mutta myöhemmin. Ja kyllä me niistä aina puhutaankin, että miksi sinua kävi harmittamaan. Ja nytkin on varmaan joka kerta, kun olemme niitä surullisenkuuluisia sämpylöitä syöneet, muistellut että Otsoa harmitti kun äiti ja Aarni leipoivat sämpylöitä.
Ja kun sämpylänleivontatraumasta selvittiin, uusi odotti oven takana. Olin kattanut pojille muumihaarukat, mutta herra O olisikin halunnut pikkumyy-lusikan. Mutta äitipä ei antanutkaan vaihtaa. Otso sai aivan rauhassa karjua ja huutaa että "Mutta kun minä HALUAN pikkumyylusikan". Lopputolos oli, että Otso söi muumihaarukalla. Tyytyväisenä.

Omassa työssä näkee niin paljon, mitä siitä seuraa, jos: "No hei, leivotaanpa sinun kanssa uudet sämpylät!" "Joo, otan vain pikkumyyylusikka, ihan minkä lusikan haluat, äiti vie haarukan pois". Onnittelen aina itseäni, kun raivarinkin uhalla pidän pääni, enkä päästä lapsia kukkoilemaan. Tottakai Otso saa joskus valita oman lusikkansa, jos en ole vielä kattanut. Mutta jos olen päättänyt, että tänään syödään haarukalla ja ne ovat jo pöydässä, niitä ei tasan tarkkaan lähdetä enää vaihtamaan.

Kävimme tänään koko perheen voimin kylpylässä. Lapsilla oli mennyt taas hoitopäivä hyvin ja päätimme tehdä jotain mukavaa. Piti käydä Levillä MLL:n loma-asunnollakin, joten monta kärpästä samalla iskulla. Kylpylässä oli tosi hiljaista, saimme polskia rauhassa. Otson uintireissu oli pelastettu kun löytyi lauri Kilpa-auto käsikellukkeet. Niillä sitten polski menemään aikuisten altaita myöten. Aarnikin tykkäsi, hänellä alkoi olla vähän liiankin kova luotto omiin taitoihinsa, katsoi Otsosta mallia ja teki hurjia syöksyjä veteen. Koko ajan piti olla kädet valmiina ottamaan Aarni vastaan.

Tässä pari "turistikuvaa" kylpyläreissulta. Hyvää yötä ja syyskuuta kohti!