Minulla olisi ollu tiistaille 23.3. yliaikakontrolli sairaalaan. Päätin, että lähden Rovaniemelle jo maanantaina iltapäivällä bussilla, kaverille yöksi ja odottelemaan tiistain kontrollia. Maanantaina supistukset alkoivat nipistellä kuitenkin siihen malliin, että houkuttelinkin Miikan kuskiksi ja seuraksi, en luottanu bussikuskien kätilöntaitoihin. Majoituttiin Sannalle & Petrukselle, illalla saunomalla yritettiin houkutella Borista pihalle. Jotain vaikutusta sillä ilmeisesti oli, sillä yöllä supistukset voimistuivat enkä neljään menneessä ollut saanut nukuttua. Siksi halusin lähteä sairaalaan. Kun pääsin pihalle, oksensin kaiken pihalle mitä vatsassa oli. Supistukset loppuivat siihen, mutta migreeni uhkasi tulla tilalle ja niin jatkettiin matkaa sairaalaan. Jäin sinne lääkittynä jatkamaan unia.
Tiistaina lääkäri tuli aamulla käymään ja sanoi, että supistuksille annetaan vauhtia käynnistyspillereillä. Niitä otin sitten klo 10, 14 ja 18. Supistuksia tuli, mutta ei kovin kummoisia. Nukuin, luin lehtiä ja nautin kun ruoka kannettiin eteen :) Miika shoppaili kaupungilla ja odotteli viestiä, koska pitää tulla tositoimiin. Iltapäivällä tuli suklaalähetyksen kanssa vaikka ei tositoimiin päästykään vielä.
Kahdeksalta Miika lähti Velin luo nukkumaan. Käytiin kävelemässä sairaalaan pihalla ja silloin alkoi viimein tuntua lupaavia supistuksia! Annoin Miikan kuitenkin mennä. Siitä se sitten lähti. Supistukset vaan kovenivat. Illalla hoitaja antoi rentouttavaa särkylääkettä ja unilääkkeen että saisin nukuttua. Unilääkettä en suostunut ottamaan kun olin varma että pääsen tositoimiin. En saanu nukuttua ja kävin kävelemässä,suihkussa yms.
Kello 00.20 sanoin hoitajalle että supistukset sattuvat. Täti tutki kohdunsuun tilanteen ja sanoi, että hädintuskin kahdelle sormelle auki ja kanavaa on. Käski ottamaan unilääkkeen ja nukkumaan, muuta kivunlievitystä ei kuulemma voisi vielä antaa. Mie sitten otin sen unilääkkeen ja neljä tuntia siitä Boris oli jo maailmassa, vaikka neljä tuntia aiemmin synnytys ei ollut kätilön mukaan edes käynnistynyt.
Kahden jälkeen pääsin synnystyssaliin ja soitin Miikan paikalle. Olin onnellinen kun sain ilokaasua, se auttoi Otson synnytyksessä tosi paljon. Nyt se ei auttanut ihan yhtä paljon kun nukahtelin supistusten välillä enkä ehtinyt ottamaan sitä ajoissa. Sekoilin lahjakkaasti, sillä kun nukahtelin ja heräsin, kerroin aina ääneen missä vaiheessa uni oli ollut. Niinpä kertoilin synnytyssalissa monitoreista ja lehmistä ym. ja aina lauseen sanottuani tajusin itsekin että "mie sekoilen".
Neljältä kätilä ilmoitti, että nyt kohdunsuu onkin yhtäkkiä auennut kahdeksaan senttiin, voi vaikka alkaa ponnistaa kun siltä tuntuu, puudutuksia ei ehdi laittamaan. Silloin alkoi vähän jännittää... Jännityksissäni olin sitte rimpuillut ja toinen kätilö huusi "ÄLÄ POTKI PIRJOA!" kun olin kai jotenkin potkinut toista kätilöraukkaa. He myös huusivat että "PYSY PAIKALLAAN" kun olin yrittänyt kääntyä kyljelleen. Sain kuitenkin puskettua Boriksen ulos eikä aikaa ponnistusvaiheessa mennyt kuin 7 minuuttia. Otsolla jotain yli 40 minuttia, joten ehkä puuduttamattomuus laittoi hommaan vähän vauhtia.
Kello 4.20 meille syntyi ihan Boris-poika.
Juuri maailmaan tulleena
Onnellinen äiti ja tehty työ!
Mitat
Pieni söpöläinen tunnin ikäisenä
Kun Rovaniemi alkoi heräillä keskiviikkoaamuun, meidät kärrättiin synnyttäneiden osastolle kuutoskerrokseen huoneeseen kuusi. Boris vietiin lastenhuoneeseen ruokittavaksi ja mie nukuin synnytysväsymystä pois, olihan takana jo oikeastaan kaksi unetonta yötä.
Miika tuli iltapäivällä meitä katsomaan ja kuvaamaan. Kolmen aikaan suuntasi takaisin Kittilään, Otso oli ollut kuitenkin maanantaiaamusta ilman meitä. Kittilä on täynnä ihania ihmisiä jotka Otsosta huolehtivat. Mie kännykän avulla organisoin että Otsolla oli aina hakija hoidosta, leikittäjä illaksi ja naapurin Ulla oli meillä yöt. Otso selvisi hienosti! Sai onneksi kuitenkin olla koko ajan kotona tai hoidossa eli tutuissa paikoissa, vaikka hakijat ja leikittäjät vaihtuivat. Ulla kirjoitti hienon runon, jonka nimi on "Pikkuveljeä odotellessa" Soitti minulle sairaalaan ja luki tämän, mie kuivailin kyyneleitä ja sanoin ettei tällaisia saa juuri synnyttäneille lukea :)
Pyykkäsi äiti ja siivosi isä. Mistä tää hirmuinen siivouslisä?
Autolla lähti, ei illaksi tultu. Elinan hoiviin jäi pikkuinen kultu.
Ulla on kyllä naapuri tuttu, mutta on tässä yks outokin juttu:
Ruokaa hän minulle monesti antaa, mutta nyt meille se täkkinsä kantaa.
Laitamme maate, ei hätää tässä. Mä hallitsen muutokset elämässä.
Aamulla parku on lohduton suuri, tästähän tulikin äiditön kuuri.
Kuulinko sanan "Postimies"? Surkea olo on tipoties.
Juorua koskaan mä tietenkään en, itseksein kyllä ihmettelen:
Suttuinen, hikinen Ulla tuo on, minulla olo moitteeton.
Edessä vielä on mukava ilta, ruudussa Pate, auto ja silta.
Aurinko paistaa, on mahtava keli. Otsolle syntynyt pieni on veli!
Minun suosikkikohta on tuo "mä hallitsen muutokset elämässä" :)
Ja postimies viittaa siis otson suosikkiohjelmaan Postimies Pateen. Ulla on nauhoittanut niitä digiboksille ja se on heidän oma juttunsa. Kun Ulla tulee, Otso alkaa heti laulaa "Poppia, poppia" ensin vaativalla äänellä, sitten pyytävällä ja sitten kuuluvalla :D
No mutta keskiviikkona Otso sai isukin kotiin, me jäimme Boriksen kanssa sairaalaan toiveissa kotiutua pe 26.3., minun 30-vuotispäivänä.
Tuore tuplaisä
Pienet varpaat tässä, matkalle on lähtemässä...
Puolen vuorokauden ikäinen pikkuinen
Sairaalassa meni ihan hyvin ja aloin toipua synnytyksestä meko nopeasti. Jälkisupistuksia tuli enemmän kuin Otsosta, mutta särkylääkkeillä ne menivät ohi. Lappeenrannan sairaalan osasto kerää kyllä enemmän kehuja, mutta kyllä täälläkin huolta pidettiin, vaadittiin vain aika paljon enemmän omatoimisuutta ja tietoa. Onneksi olin asialla jo toista kertaa. Ja huonekaverit auttoivat. Mie voisin kirjoittaa niille kyllä uusiksi sen ohjevihkosen jonka osastolle tullessa saa. Se oli ihan outo vihkonen, joka päättyi mm. lauseeseen "Lapsesi ei tarvitse hyppykeinuja eikä kävelytelineitä, ne vaurioittavat lapsesi fyysistä kehitystä" Mitähän tuollainenkin lause kuuluu "Tervetuloa vastasyntyneiden osastolle" -esitteeseen? Tärkeämpää olisi ollut tietää mm. ruokailuajat tai lastenhoitohuoneen käytännöt, joista ei kummastakaan ollut mainintaakaan.
Torstai vietettiin osastolla toisiimme tutustuen. Sanna-ystävä kävi meitä moikkaamassa ja sai minut taas liikuttumaan kun toi kaikenlaisia ihania lahjoja vauvalle, Otsolle ja äidille. Sannasta tuleekin Petruksensa kanssa Boriksen kummeja :)
Sitten koitti 30-vuotissynttärit! En saanu aamulla kakkua, vain rautalääkkeen ja c-vitamiinin. Mutta postia tuli! Äiti oli lähettänyt kortin ja kirjoittanut siihen, että antakaa tämä vasta perjantaiaamuna Kaisalle.
Äiti 30 v. ja Boris 2 päivää
Perjantain lääkärintarkastuksessa sitten selvisi, ettei kotiinlähtölupaa saadakaan. Boriksella kuului sydämestä pieni sivuääni ja bilirubiiniarvoja haluttiin vielä seurata. Harmitti kun Kittilässä Ulla ja Miika olivat suunnilleen jo järjestäneet miulle synttärikemut. Ja tietysti huoletti, mikä pikku-Boriksen sydämessä oli. Lääkärit kyllä vakuuttivat että sivuäänet ovat melko yleisiä ja ylleensä vaarattomia, mutta silti. Sanottiin, että sydän kuunnellaan lauantaina uudestaan ja sitten ehkä pääsee kotiin.
No, ääni kuului lauantainakin.Huonoa tuuria oli se, että oli juuri lauantai, eikä ultra olisi auki eikä sydäntutkimukseen erikoistunut lääkäri töissä vasta kuin maanantaina. Jos olisi ollut arkipäivä, olisimme päässeet tutkimuksiin samana päivänä ja kotiin. Nyt piti vain odottaa maanantaita. Soitinkin sitten Miikalle että tulkaapa Otson kanssa viikonlopuksi Rovaniemelle, äitillä on ikävä ja ikävää. Olimme alunperin ajatelleet ettei Otso tulisi sairaalaan, mutta nyt kun kotiinlähtö venyi niin poikaa alkoi jo olla ikävä.
Otso oli hieman epäluuloinen kun he tulivat sairaalaan. Näki miten sen mielessä pyöri että mitähän tässä nyt on oikein tapahtunut viime päivien aikana. Ei olisi halunnut ollenkaan tulla minun syliin, isi oli tärkeä. Ulla oli onneksi lähettänyt poikien mukana leivonnaisia ja ne saivat Otson ilmeen kirkastumaan. "KAKKUA!" Ja niin jää oli murrettu. Vieläkin kun Otso katsoo tuolta reissulta otettuja kuvia, hän toteaa "kakku".
Boris poseeraa, ikää 4 päivää
Otso suhtautui vauvaan jo ensitapaamisella hyvin esimerkillisesti. Eniten kiinnosti vauvan kärryssä olleet NANNET eli nallet sekä vauvan tutti. Otso myös näytti missä on vauvan nenä, koova ja silitti hiuksia. Otso oli niin ylpeän isoveljen näköinen kun halusi työntää vauvan kärryä pitkin sairaalan käytäviä.
Sunnuntaina lääkäri kuunteli jälleen Boriksen sydämen. Saatiin hyviä uutisia, sillä sivuääni oli vaimentunut, mutta kuului silti vielä. Vaimentuminen viittasi lääkärin mukaan kuitenkin siihen, että kyseessä on harmiton juttu, joka johtuu vain sydämen kehittymättömyydestä mutta korjaantuisi itsekseen. Jäätiin siis kuitenkin nauttimaan hotellimajoituksesta vielä maanantaihin. Sunnuntaiaamuna viereen kärrättiin uusi huonekaveri, jonka kanssa oli mukava rupatella. Pojatkin kävivät vielä moikkaamassa ennen kotimatkalle lähtemistä. Tuo kärryntyöntökuva onkin itse asiassa sunnuntailta.
Sunnuntai-iltana myös ämmi ja äijä saapuivat Rovaniemelle, kun olivat tulossa pääsiäisenviettoon Kittilään. He majoittuivat viihtyisämpään hotelliin ja tulivat maanantaina sitten tuoreinta sukulaistaan ihailemaan. Odottelimme kutsua ultraan ja viimein saatiin tietää, että kahdelta päästään. Se olikin nappiajoitus, Boris oli juuri syönyt itsensä täyteen ja nukahtanut. Niinpä hän nukkui koko tutkimuksen. Voi kuinka pieneltä vauva näyttikään tutkimuspöydällä. Lääkäri tutki monimutkaisen näköisellä laitteella ja kertoi monimutkaisella kielellä mitä siellä näkyy. Sen verran kuitenkin ymmärsin, että hyvältä näyttää. Ja loppudiagnoosi olikin, että kaikki on kunnossa! Ei tarvitse tulla edes uusintatarkatukseen. Ei muuta kuin heippa ja kohti Kittilää! Loppu hyvin, kaikki hyvin :) (Paitsi että Boriksen kotiuttamista varten varatut vaatteet olivat liian pieniä) :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti