maanantai 8. lokakuuta 2012

Syysretkiä ja -hetkiä

Arki on alkanut meillä hienosti. Meillähän aamut menevät aina niin, että mie lähden kahdeksan aikaan töihin ja Miika vie omalla työmatkallaan lapset perhepäivähoitajalle kello 8.30-9.00. Otso polkee omalla pyörällä, Aarnikin potkuttelee joskus osan matkasta ja Miikalla on peräkärry pyörän perässä. Se sitten jätetään hoitolan pihalle ja mie nappaan lapset kello 16 aikaan kotiin. Hoidossa on mennyt pääsääntöisesti ihan hyvin, Otsolla on välillä aamuisin raivareita ettei halua mennä hoitoon, Aarnilla harvemmin, mutta joskus hänelläkin.Otso haluaisi aina jäädä leikkimään pikkulegoilla, jotka ovat nyt suurinta hittiä. "Salama-mäk-kviinit" ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

 Aarni tykkää paloautoista ja koirista

Välillä ollaan myös keijuja :D


Minä tai Aarni herätään aina ensimmäisinä, mutta Otso on unikekojen kuningas. Tänään hänet herätettiin puoli yksitoista, tosin edellisenä iltana oli mennytkin vähän pidempään, kun luimme ihan urakalla iltasatuja ja halusi lukea vielä omassakin sängyssä. Hänet saa aina aamulla kantaa puolihorroksessa sohvalle ja yrittää saada silmät auki lastenohjelmien voimalla. Onneksi raivarit laantuvat siinä vaiheessa, kun päästään hoitoon. Pojat tykkäävät hoitotädistään Arjasta, hänen tekemästään ruuasta ja muista hoitolapsista siellä. Kaikki on siis hyvin ja Arja jaksaa käydä hoidokkiensa kanssa myös kerhossa, satutunnilla, likuntakerhossa ja muissakin tapahtumissa, joita kunta tarjoaa.

Veljekset kuin ilvekset nukkuvatkin samoissa asennoissa.

Blogin päivittäminen on taas jäänyt, nyt ollaan kuitenkin jo syksyssä ja laitan jotakin hetkiä syksyn varrelta.

Elokuussa teimme yhden yön reissun Rovaniemelle, kun Aarni-pikkuisen sydäntä tutkittiin. Hänellähän kuului pieni sivuääni heti syntymän jälkeen ja nyt sitä katsotiin taas uudestaan. Sivuääni on vieläkin kuultavissa, mutta ei kuulemma haittaa ollenkaan elämää.
Yhdistimme sairaalareissuun hauskoja juttuja ja kävimme mm. tapaamassa joulupukkia Napapiirillä ja kyläilimme Veli-sedän luonna serkkuja moikkaamassa sekä Sanna & Petrus -kummin luona viimeistä kertaa heidän vanhassa kodissaan. Vähän myös shoppailimme ja Aarni sai reippauspalkinnoksi valitsemansa "ison piippaa-auton". Oli sen kyllä ansainnutkin, sen verran hienosti ja paikallaan oli kaikki tutkimukset ja teki työtä käskettyä. Eikä hermostunut, vaikka aina kesken leikin piti lähteä seuraavaan tutkimukseen. Otsokin jaksoi odottaa leikkihuoneessa.
Huippuhetki taisi olla Sanna- ja Petrus-kummin luona, kun siellä oli koira :D


Elokuun lopussa mie kävin muutaman yön reissun Helsingissä kouluttautumassa. Hotelliöitä, mukavaa seuraa, ravintolaruokaa ja lentomatka, siinä luksusta äidille arjen keskelle :) Tapasin oman äidinkin <3 nbsp="nbsp" p="p">Pojat olivat tietenkin pärjänneet täällä hyvin, käyneet laavuretkelläkin.

Tuliaiseksi toin löytöjä pilailukaupasta, mm. kakkapökäleen ja karkkirasian, josta hyppää vieteri :D Sekä Batman-naamarin ja ompelin siihen vielä molemmille viitatkin.

Meillä oli myös sadonkorjuujuhlat! Perunoita tuli jonkunlainen laari, vaikka Miika luuli jo eräänä epätoivon hetkenä, ettei satoa tule ollenkaan. Hän oli nimittäin nostanut muutaman perunanvarren ja niiden kaikkien päissä oli ollut vain mädäntynyt itupottu! Perunannostotalkoot toivat kuitenkin iloisia yllätyksiä. Punapallukoiden koko vaihteli pikkurillin päästä lantun kokoon. On niitä jo syötykin ja hyvää oli!

Porkkanasato meni viidessä minuutissa. Kuva kertoo miksi :D


Syyskuussa tietenkin retkeilimme. Ensimmäiselle "retkelle" lähtivät vain äiti ja iskä, mummukko tuli hoitamaan poikia. Päätimme nimittäin lähteä kokeilemaan taitojamme ja parisuhteen lujuutta erävaelluksen SM-kisoihin, kun ne järjestetiin niinkin lähellä kuin Sodankylässä. Miikalla tuli armeija-ajat mieleen, kun lauantaiaamuna klo 6.00 piti tönöttää rinkka selässä keskellä kasarmialuetta. Siitä taivalluksemme alkoi, tosin alkumatka auton kyydissä Osa oli aloittanut urakkansa jo pari päivää aiemmin ja meidät vietiin pelipaikalle.

Kisat olivat...hmm.. mielenkiintoinen kokemus. Hatunnosto niille, jotka koko nelipäiväisen vaelluksen onnistuneesti saavat läpi. Meille (öö...siis MIULLE) teki tiukkaa tuo kaksipäiväinenkin. Työviikon päälle lauantaiaamuna lähtö kello 4.00 Kittilästä, kello 6.00 kasarmilta ja sunnuntaiaamuna kello 3.50 lähtö pikataipaleelle. Reitti oli n. 30 km. Tehtävät ja parisuhde (sitä ei tosin arvosteltu) meillä menivät hyvin, mutta vaellus ei niin hyvin. Loppukommenttina voin sanoa, että tulipahan nähtyä, mutta jatkossa aion pysyä partiotaitokisojen puolella.

 Yörastilla tiimipipoissa.

Erävaelluskisat eivät kuitenkaan aiheuttaneeet pysyviä traumoja, vaan heti seuraavana viikonloppuna pakkasimme taas rinkat. Kävimme oman perheen kanssa yhden yön reissun. Ajoimme ensin meille kaikille uuden tunturin, Äkäskeron, juurelle. Se olikin tosi kaunis tunturi hienolla ruskalla ja hulppaeilla maisemilla. Otsokin jakoi kävellä koko matkan alas, ylöspäin vähän matkaa kannoin.

Aarni matkusti iskän selässä.


Ensimmäinen evästauko pidettiin parin kilometrin jälkeen :)
Otso löysi sienen ja oli sitä mieltä, että tämä pitää lähettää äijälle. Otimme kuitenkin vain kuvan.
Evästauon jälkeen hymyilyttää :D
 







Eikö vain olekin ihania värejä, maisemia ja tyyppejä :)

Äkäskeron valloituksen jälkeen teimme uuden tutkimusmatkan ja kohteena oli Äkässaivon luontopolku. Se ei ollut kyllä kummoinen, olihan se Äkässaivo ihan vaikuttavan kokoinen kivenmurikka, mutta ilmeisesti puolikaimansa Pakassaivo vielä hienompi. Makkarat maistuivat ja pojat miekkeilivat ja leikkivät merirosvoja. Aarnikin halusi itse kävellä ja kantaa miekkansa.


Yöksi ajoimme ja viime syksynä tutuksi tulleelle Punaisen Hiekan tuvalle Pallasjärven rannalle. Ilma oli tosi tuulinen, ei houkutellut mennä pulahtamaan,  vaan enemminkin lämmin tupa veti puoleensa. Istuimme kuitenkin iltaa nuotiolla, paistelimme poron sisäfilettä ja lettuja. Meillä oli mukana telttakin ja mökissä oli muita, mutta siinä tuulessa ei haluttanut mennä telttaan. Se olisi ollut kyllä järkevämpi ratkaisu, sillä mökissä oli yöllä tuskaisen kuuma! Pojat saivat silti nukuttua, mie pakenin keskiyöllä lattialle oven luokse ja aina herätessäni raotin ovea hetkeksi. Aamulla pakkasimme ja jatkoimme matkaa.
 
Kävimme vielä aamulla Pallasjärven luontopolun. Sekään ei vakuuttanut ja tuntui reilusti yli kolmen kilometrin mittaiselta. Vaan olihan sekin täynnä luonnon ihmeitä, nähtävää ja koettavaa.
Kaunein paikka oli aika lopussa kuohunut koski. Retkiviikonlopun päätteeksi menimme vielä kylpylään!
Oli IHANA viikonloppu!
 

 Otso oli erityisen innoissaan löytämästään luolasta.

Retkeily jatkui taas seuraavana viikonloppuna. Viikko oli sateinen, mutta kuin taikaiskusta saimme sunnuntaille hienon ilman. Olemme alkaneet Miikan kanssa pitää Tenavapartiota 4-6 -vuotiaille lapsille. Se onkin ollut menestys, sillä listoilla taitaa olla 35 tenavaa. Ensimmäisen retkemme teimme Ylläkselle Varkaankurun Velhopolulle. Siellä oli tosi ihanat maisemat ja vielä isompi luola kuin minkä edellisenä viikonloppuna näimme. Pitkospuita oli jännä kävellä ja vähän liukkaitakin ne olivat. Hienoja kokemuksia oli mm. se, että sai juoda vettä suoraan purosta. Kavereiden kanssa oli hauska taivaltaa. Minä rakastin maisemia, sillä virtaavaa vettä oli joka puolella! Tässäpä kuvia matkan varrelta.

Aarni nukahti jo menomatkalla bussiin. Otso ei, hän oli vallannut lelulehden ja 
Valtterin kanssa bussin takapenkin :D

Kyllä kelpasi näissä maisemissa taivaltaa!


Taukopaikalla
Rusinatauko
 Hirvellä on muuten hirveen pitkä suoli!

 Retkeilyt jatkuivat vielä seuraavanakin viikonloppuna, kun lähdin partiotaitokilpailuihin Ylläkselle. Miika lähti poitsujen ja yhden ulkomaalaisen reppureissajan kanssa Kätkäsuvantoon talkoilemaan.
Kisat olivat aivana MAH-TA-VAT! Reitti kulki pitkin Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa ja tehtävät menivät aika hyvin. Meillä oli hauska joukkue ja kauhea tsemppihenki päällä. Viikonlopun kruunasi se, että veimme piirinmestaruuden! Piste-eroa ei paljon ollut, joten jokainen ponnistelu tuli tarpeeseen, mm. keskellä yötä virkattu pipo kukkakoristeineen. Olen niin onnellinen meidän taisteluvoitosta!

Pikkuisen punastuttaa Pirunkurun nousun jälkeen!
 Rastipaikat näyttivät mm. tältä.
 Aamulla nousimme Kukastunturiin pilvien yläpuolelle ja näytti kuin tunturit olisivat meren ympäröimiä.



Meillä on käynyt vieraitakin :) Tero ja Niina olivat Lapissa lomailemassa ja piipahtivat iltaseltaan katsastamassa "uuden" talon. Reppureissajiakin on tasaiseen tahtiin virrannut mm. Liettuasta, Kanadasta, Suomestakin, Tanskasta, Puolasta ja mistähän vielä? Otso on jo oppinut sanomaan englanniksi "Welcome", "My name is Otso" ja "Good night". Ja osaa käyttääkin niitä sopivissa kohdissa. Sitten sillä olisi kauhea halu puhua englantia. Kun me puhuimme englantia, Otso mongersi jotakin vieressä ja kun sanoin että ole hiljaa, hän sanoi, että minäkin haluan puhua englantia. Sitten tunnisti puheesta mm. "city"-sanan ja alkoi heti puhua Lego city -sarjasta :D Toivottavasti pystymme välittämään lapsillemme näin vieraiden avulla hieman kansainvälisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja motivaatiota englannin opiskeluun!




Tässä vaiheessa iltaa en enää muista kaikkia huippujutuja, joita poikain suusta on kuulunut, mutta jotain.

Otso sanoi illalla Miikalle: "Mee siivoamaan keittiö, syö iltapala ja tule siekin nukkumaan."
Muutenkin Otso aina huutelee, että tulkaa tekin jo nukkumaan sieltä! Seuraavaksi Miika alkaa huudella minulle samaa...

Kerran Otso hermostui kun Aarni tuli sotkemaan leikkejä. Hän totesi Aarnille: "Leivo sie vaikka äidin kanssa pullaa!!!"

Aarni harjoittelee kovasti puhumista ja olen huomannut, että hän puhuu enemmän silloin, kun Otso on poissa. Silloin alkaa ihan tauoton höpötys. Aika hyvin monesta jutusta saa jo selvää, mutta onhan se vielä vähän vauvakieltä. Tänä iltana kuvasin ihan pikaisesti vähän iltapuuhia. Niitä voi katsoa täältä: Iltahommia.


Minulla on vapaaviikonloppuja riittänyt, kun vielä syyskuun viimeisenäkin viikonloppuna piti jättää loma-anomuksia. Silloin täällä oli Staalon teatterifestit. Sunnuntai oli suunnattu lapsille, silloin 5-7 -luokkalaisista koottu teatteriryhmä esitti ihanan ystävyydestä ja erilaisuudesta kertovan tarinan. Otsolle ja Aarnille täydet pisteet siitä, kuinka hyvin jaksoivat katsoa ja seurata. Sen jälkeen Katti Matikainen tuli esiintymään ja siitäkö lapsilauma villiintyi. O&A pysyivät siinäkin kiltisti paikoillaan. Lopuksi pääsivät yhteiskuvaan Katin kanssa!


Otso se rakentelisi Legonsa päivät pitkät. Tosi hienoja rakennelmat jo ovatkin ja valmiita tuotoksia ovat olohuoneen kaikki tasot täynnä. Kyllä hän niitä kiltisti välillä suostuu laittamaan "kierrätykseen" eli legolaatikkoon, tuotanto on niin suurta, ettei hyllytila riitä. Hienoimmista otetaan kuvia. Mutta aivan tosi hienosti keksii ja rakentelee symmetrisesti kaikenmaailman laitteita, joissa on liikkuvia osia ja toimintoja.

Otso alkoi tänään kertoa, että hänellä on kaikenlaisia allergioita. Allergiaa aiheuttaa esimerkiksi maksamakkara, kaali, muut jogurtit kuin makujogurtti ja Ullalle oli kertonut, että "Mie saatan olla allerginen Raketti-spagetille" kun Ulla oli sitä tarjonnut.

Joskus saattaa myös olla, että ei ole ruokanälkä, mutta on keksinälkä tai tikkarinälkä. Tai sekin, että ei väsytä yhtään, muuten vain kello on puoli kymmenen ja kaikkii tkettää ja vähän haukotuttaakin... nämä ovat kyllä kummia juttuja ;)

Otso on alkanut harrastaa Tarzan-kerhoa. Se on lähinnä pojille suunnattu liikuntakerho, jonne pojat jäävät ilman vanhempia. Sitä odotetaan joka viikko. Toinen odotuksen kohde on torstaiset nimpparit, jolloin Otso saa lahjaksi kaksi viikkoa himoitsemasna jojon, jonka näki k-kaupassa :) Ja äitikin odottaa torstaita, sillä silloin saamme vieraaksi Otson Omppu-kummin, äitin Martta-kummitytön ja Arton!

Näillä mietteillä uuteen viikkoon!

2 kommenttia:

  1. Voi Kaisa miten kiva päivitys taas! Tämä on kyllä minun lemppariblogi (yllätys!!:))Yhteen kohtaan oli jäänyt (tullut?) ihmeellistä kiinankieltä... Kyllä nuo teidän poikaset tuottaa hauskoja hetkiä, ihanaa että kirjoitat niitä muistiin ja muidenkin nautittaviksi. Ja videopätkä iltahommista oli hellyttävä! Kiitos taas, vaikka kyllä Miika jo varmaan monta kertaa sinua taas huhuili nukkumaan, mutta kun tä yökyöpeliys on sukuvika... samoin kuin aamu-unisuus..

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollut taas mukavaa!Ihana lukea, aivan kuin saisi itse olla mukana. Kuvista näkee, että joka hetkestä on nautittu!
    Kyllä luonto on loistava seikkailupaikka ja elämys!

    VastaaPoista