perjantai 11. toukokuuta 2012

Otson uusi pyörä!

Tänään, kun kotiduimme viikonlopun viettoon, pihaan ajoi rekka. Kyydissään sillä oli odotettu paketti, Otson uusi pyörä, joka tilattiin Englannista. Olin kuullut paljon kehuja Islabikes-merkkisestä pyörästä, ja päätimme ostaa Otsolle sellaisen ensimmäiseksi poljettavaksi menopeliksi. Tähän asti Otso on kaasutellut potkupyörällä. Kolmipyöräistä ei ole ollut ollenkaan. Tämä taisi olla hyvä ratkaisu. Olin kuullut, että jotkut potkupyörällä harjoitelleet lähtevät ajamaan oikealla pyörällä suoraan ilman apupyöriä, sillä potkupyörällä ajaessa tasapaino kehittyy paljon. Otsokin on ajellut potkupyörällä niin, että on ottanut vauhtia ja nostanut sitten jalat ylös, pitänyt pyötän tasapainossa ja antanut vauhdin viedä.

Islabikesiin apupyörät olivat lisävaruste, otin ne kuitenkin. Emme laittanneet niitä ONNEKSI kiinni. Jos olisimme laittaneet, Otso ei varmaankaan antaisi ottaa niitä pois. Ajattelimme kokeilla, jos poika lähtisi ajamaan ilman niitä. Otso oli tietenkin tosi onnellinen upouudesta pyörästään. Sisällä Otso kyllä hoki, että pyörään pitää laittaa apupyörät, mutta yritimme kannustaa kokeilemaan ilman. Otso lähti Miikan kanssa harjoittelemaan, minä puin Aarnin ja menimme perässä. Sillä aikaa Otso oli oppinut ajamaan ilman apupyöriä! Kymmenen minuttin jälkeen hän osasi myös jarruttaa renkaat savuten (tässä pyörässä ei ole ollenkaan jalkajarrua, vain käsijarru taka- ja etupyörään) ja hetken päästä osasi lähteä itse liikkellekin. Aika hienoa!




4 kommenttia:

  1. Hei Otso! Kylläpä hienosti osaat ajaa uudella pyörälläsi! Muistathan olla liikenteessä aina varovainen ja huolellinen! Terveisin
    -ämmi-

    VastaaPoista
  2. Ihana, supertaitava Otso <3

    Terkuin, AA

    VastaaPoista
  3. Hienoa Otso! Meillä Nikolla oli apurattaat ja sitten jostain kuulimme että pois ne ja samoin polkimet, noh näin teimme ja siinä ei menny kuin ilta niin Niko pyysi polkimet takaisin ja näääin osasi ajaa.
    -Teija

    VastaaPoista
  4. Ihana! Meillä koko perhe ihaili Otson suoritusta! Kasper oli samanlainen, mutta Kasimir....ounou, tais olla jo 7-8,ennen kuin uskals...

    VastaaPoista