Heippa!
Me lähdetään huomenna aamulla Rovaniemelle. Siis mie lasten kanssa. Mennään muutamaksi yöksi Aarnin kummitätin ja -setän luokse. Viikonlopun kohokohtana on TITINALLE-KONSERTTI lauantaina! Ollaan Rovaniemellä kuitenkin varmaan nyt perjantaista maanantaihin niin ehtii tehdä vähän muutakin kuin käydä konsertissa. Otso on kyllä varmaan ihan fiiliksissä!!!
Tänään Otso aloitti hiihtoharrastuksen :D Alku ei ollut kovin lupaava, eivät tosin edellytyksetkän. Varusteissa ei ollut mitään vikaa. Tänne avattiin uusi kirpputori, sellainen johon ihmiset saavat viedä loossihin tavaroitaan myytäväksi. On odotettukin!!! Sellaista ei ole ollut ja itekin varasin sieltä heti kopperoisen itelleni joulukuussa viikoksi. No, kävin kuitenkin tiistaina kerhoreissulla siellä katselemassa ja läysin Otsolle suksipaketin! Maksoi 30 euroa, seitsemällä eurolla olisi saanut remmisukset, mutta halusin että sukset kestää jalassa ja sattui osumaan silmiin ihan oikeankokoiset monot suksineen ja siteineen. Sauvoja ei ollut, mutta kun sitä ääneen manailin, tuntui että koko kirpputorin asiakaskunta otti tehtäväkseen löytää meille sauvat ja yhdestä toisesta kopperosta löytyikin sellaiset kolmella eurolla. Ne olivat tosin kolmasosan liian pitkät, mutta lyhensin :) Niinpä päästiin tänään ladulle.
Syy, miksi alku ei ollut lupaava, oli se, että lähdettiin ulos kolmen aikaan, jolloin Otso nukkuu päiväunia. Muta tänään herra heräsi taas niin myöhään, että päätin jotta päiväunet jäävät tänään välistä. Olipa sitten fiksua juuri tuohon aikaan lähteä hiihtoa treenaamaan, mutta Otso oikeastaan itse halusi kun näki sukset ja ulos piti päästä ettei ala liikaa nukuttaa.
Eka virhe oli se, että ajattelin että "Otsohan voi vähän kokeilla niitä tässä pihalla". Eihän siitä mitään tullut kun jalat levisivät kuin bambilla liukkaalla jäällä. Onneksi Otso suostui yrittämään vielä uudestaan läheisellä ladulla, jossa sitten päästiinkin hiihtämisen makuun. Hitaasti mutta varmasti :)
Niin, sunnuntaina oli isäinpäivä. Lauantaina Miika oli koko päivän töissä maailmancupissa Levillä ja illalla innostuttiin vielä pelaamaan ulkkarin kanssa lautapelejä, jopa Miikakin. Aamulla sankari oli vähän väsynyt, me muut emme. Miika sai nukkua pitkään ja me ehdittiin valmistella aamupalaa. Otso hoiti kakun koristelemisen. Se oli mieluista ja makoisaa puuhaa :D
lopputulos:
Väsynyt isä ja pirteä tuorein isin jälkeläinen
Tässä vielä pri loppuillasta otettua kuvaa, ei meinannut tällä kertaa oikein onnistua, mutta tilannekuvia mitä tilannekuvia...
Ollaan taas viritetty mummulta ja ukolta saatu keinu keittiöön. Nyt Aarni ottaa siinä vauhteja, Otso niin mielellään antaisi kyytiä mutta on ollut pakko rajoittaa.
Nykyään alkaa olla entistä enemmän tilanteita että täytyy puuttua Otson ja Aarnin touhuiluun. Aarni nyt ei tee muuta kuin tukistaa Otsoa eikä varmasti tahallaan. Mutta Otso on koko ajan ottamassa Aarnilta leluja. Aarni ei saisi leikkiä oikein millään. Tiukkaa tekee Otsolle hyväksyä, että pitää leikkiä yhdessä ja Aarnikin saa leikkiä. "Ei Aani saa tulla!" "Ei Aani saa ottaa!" "Ei Aani koskee siihen!" "Ei Aani tutkia sitä!" Näitä kommentteja kuuluupi...
Eilen illalla kun pojat olivat menneet sänkyihin, alkoi yhtäkkiä kuulua kauheaa itkua (Aarnin). Sännättiin sinne ja kysyttiin Otsolta mitä tapahtui. Otso sanoi "Otso teki rumasti." Mitä Otso teki? "Aanin silmään." Ja Aarnilla oli tosiaan vasen silmä melko punainen. En tiedä oliko Otso työntänyt sormeaan siihen vai mitä, mutta nyt noita sankareita ei näköjään voi kovin enää keskenään jättää esim. nukuttelemaan. Olin kyllä tosi tosi vihainen ja ainakin Otsolle tuli selväksi rttei niin saa thdä. Otso vielä aamullakin kertasi aamupalapöydässä että "Otso teki lumasti. Aanin silmään. Otso itki. Äiti suuttu. Otso meni vaatehuoneeseen."
Nyt nukkumaan ja huomenna kohti Rovaniemeä!!!
Hienoa hiihtoa Otsolta, mie saan lempparista vielä hiihtokaverin :) Tosi hyvä idis ostaa kunnon sukset, on varmasti helpompaa harjoitella, kun sukset pysyy oikein jalassa. Iksu teitä, mut jouluun ei oo enää ku reilu kuukausi :)
VastaaPoistaA