maanantai 20. kesäkuuta 2011

Lomailua!

Heippa Lappeenrannasta!

Olemme nyt täällä reilun viikon lomailleet ja monta edessä. Miika lähti eilen takaisin Kittilään ja menee maanantaina töihin. Heinäkuussa on vielä kahden viikon pätkä lomaa. Ja jee, minäkin olen nyt vihdoin ja viimein virallinen opettaja. Seitsemän vuotta ehdinkin olla kunnassa ennenkuin sain viran. Vaan minua se ei ole kauheasti haitannut, sillä työsuhde on ollut kuitenkin katkeamaton ja olen saanut aina kesältäkin palkan, mutta nyt on virka. Suurin muutos töihin liittyen on se, että ensi syksynä aloitan Lukkarin koululla joka sijaitsee keskustassa (meiltä matkaa 500 m) ja on aika paljon isompi kuin Alakylän koulu. Ehkä miun sydän sykkii ainakin vielä jonkun aikaa Alakylälle, ehdinhän olla siellä tavallaan seitsemän vuotta, mutta oikeastaan vain 4,5 vuotta äitiyslomien takia. Ikävä tulee oppilaita, mutta ei päivittäistä 70 km:n ajomatkaa. Syksyllä tulee monta muutosta kun aloitan työt uudessa koulussa ja lapsilla alkaa hoito. Otsokaan ei varmaan enää edes muista aikaa jolloin oli hoidossa.

Mutta sitten kuulumisiin, joista kesäkuun alun aika on pyyhkiytynyt pois mielestä, koska en löytänyt mitään kuviakaan :( Ehkä niitä olisi ollut Miikan kamerassa, joka on nyt Kittilässä.

Mutta ainaki me kävimme Alakylässä kevätkirkossa, jossakinhan se suvivirsi on käytävä veisaamassa. Veisattiin se tosin jo edellisenä sunnuntaina kun oli kerhon päättäjäiset ja ruokailu seurakuntatalolla. Mutta oikeesti se pitää veisata just koulujen päättäjäispäivänä. Vielä tuohon virkakeskusteluun liittyen, on vissiin ollu aihe vähän puheissa kun sanoin Otsolle kirkon jälkeen, että mennään käymään vielä koululla. Otso sanoi "ai mennäänkö me luppalikouluu?" (=Lukkarin kouluun) Minua nauratti se kovasti niin Otso innostu laulelemaan "luppalikouluu, luppalikouluu" :)

Pihallamme on tapahtunut paljon kun kaikki maakasat on tasoitettu ja multaa levitetty. Vielä kun saataisiin nurmikko vihertämään. Uskoimme liikaa säätiedotuksiin ja istutimme nurmikon vähän huonoon aikaan. Juuri kun saimme siemenet iskettyä maahan sateisen jakson toivossa, tulikin kauhea tuulimyräkkä ja sateet vaihtuivat ennusteissa hellejaksoksi. Ja mehän olimme juuri lähdössä tänne. Onneksi on naapureita <3 Mutta saa nähdä saiko siemenet tarpeeksi vettä ja veikö tuuli liikaa siemeniä mennessään.

Tiistaina 7.6. lähdimme sitten ajamaan tänne pitkän kaavan kautta. Kun olimme ajaneet puoli kilometriä, Otso totesi "Kohta ollaan ämmin ja äijän luona". En tienny mitä olisi sanonut, ettei isku ole liian kova... "joo niin ollaan, enää 934,5 km ja pari päivää". Ja aikamoisessa helteessäkin jouduimme matkaan lähtemään, ilman ilmastointia... Ensimmäinen etappi oli Kittilä-Rovaniemi, jonka jälkeen eka tauko Aarnin kummivanhemmilla. Siellä myös söimme ja saimme pannaria! Niin kuuma oli, että kermavaahtokin meinasi pilaantua heti kun sen toi ulos. Tosi urhoollisesti pojat matkustivat kuumuudesta huolimatta, mutta leikki- ja lepotauot tekivät meille kaikille hyvää.

Isi ajaa




Rovaniemeltä ei ollutkaan pitkä matka seuraavaan kohteeseen, Aarnin toisille kummeille Tervolaan. Sarilla ja Jyrkillä oli siellä idyllinen pihapiiri jossa oli hevosia, kissa, koira ja traktoreita :) Syötiin jäätelöä ja kääretorttua, päivän herkkukiintiö alkoi olla aika täynnä sen jälkeen.



Pojat matkustaa hevoskärryillä kun rattaitakaan ei ollut mukana


Vielä viimeinen erikoiskoe Tervola-Haukipudas ja olimme ekassa yöpaikassa Miikan veljellä ja poikasten serkkupoikasten luona. Tulimme vasta aika illasta joten kaikki ainekset iltavillityksiin olivat kohdallaan... Aarni oli innoissaan koirasta ja Otso Andren moposta, joka kulki itsekseen kaasupoljinta painamalla.

Aamulla jatkettiin jo aamupäivästä kohti Jyväskylää. Eka tauko Kärsämäellä ja siitä eteenpäin ei oikein meinannut luistaa. Tuli riitaa leluista ja varsinkin Aarnia oli vaikea viihdyttäöä kun istui minun takana selkä minun selkää vasten. Käsikopelolla piti yrittää saada tutti oikeaan paikkaan ja Aarni heitti tutin suuttuessaan menemään. Nytkin se tekee sitä koko ajan, aina kun alkaa ärsyttää niin tutti lähtee suusta kja lentää kauas.

Pysähdyimme vielä n. 60 km ennen Jyväskylää, operaatio vaipanvaihto, juottaminen ja päästiin jatkamaan iloisemmissa tunnelmissa.


Yöpaikkana oli Lillin perhe, Lilli syntyi päivää ennen Otsoa ja Lillin äidin kanssa köllöteltiin samassa huoneessa sairaalassa. Nyt he eivät siis enää asu Lpr:sa, mutta ollaan silti pidetty yhteyttä yllä. Samalla tapasin myös Hanna-ystävän, joten olen ehdottomasti sitä mieltä ettei tuota matkaa kannatakaan ajaa päivässä, vaan hiljaa nautiskellen ja ystäviä tapaillen. Kerrankin kun pääsee liikkeelle ja vielä etelään asti.

Nuori pari matkalla puistosta kotiin.





Aarni pysyy jo jonkun aikaa pystyssä, mutta askelia odotellaan. Kohta on herralla ikää jo 1v. 3kk, siinä iässä Otso oppi. Mie odotin vielä kuukauden vanhemmaksi.


Jyväskylästä oli sitten seuraavana päivänä enää 250 km rykäys kohteeseen. Tehtiin
sekin pitkän kaavan mukaan ja pidettiin Mikkelissä varmaan reilun kahden tunnin tauko. Sielläkin täydennettiin jäätelömahoja ja tavattiin tuttu.

Ekat lomapäivät menivätkin aikalailla hääjärjestelyissä. Ei omissa, mutta melkein yhtä paljon oli järjesteltävää :) Vastasin ohjelmasta ja kaikenlaista muistettavaa oli nukkevauvojen hankkimisesta powerpointtien tekemiseen. Mutta kyllä kannatti, häät olivat ihanat <3 Tietenkin kuumat, sehän on ollut viimeisimpien kesähäiden trendi ainakin meillä. Ja ah, saatiin juhlia niitä Miikan kanssa kahdestaan ilman lapsia. Siinä vasta olisikin hikeä pukannut kun nekin olisivat olleet mukana. Lapset olivat ämmin ja äijän kanssa mökillä helteistä ja vesileikeistä nauttimassa.

Mekin siirryimme sunnuntaina mökille leppoisan aamun jälkeen. Hellevaatteissa, lapsilla sama varustus mukana. Olimme ehtineet olla siellä puoli tuntia ja kutsua vieraat kylään, kun alkoikin kauhea tuulenpuuska ja mustat pilvet kerääntyivät taivaalle. Siitä kehittyikin aikamoinen ukkosmyrsky, salamatkin välkkyivät. Vieraat odottivat autossa parkkipaikalla että uskaltavat saareen. Hellevaatteissa. Pian onneksi rauhoittui sen verran että saatiin haettua Miika Jassi-serkku tyttöjen kanssa saareen. Onneksi tulivat eivätkä kääntyneet takaisin, oli mukava vierailu!

Pikkuserkusten lukupiiiri


Sorsien ruokinta taisikin vaihtua pikkuväen ruokintaan....


Sara-Maria himoitsee Otson pillimehua :)


Meidän perhe jäi vielä mökkeilemään maanantaihin. Aika sateista ja kylmää oli, mutta äijä toi onneksi vähän lämpimämpiä vaatteita kun kävi mökillä. Illalla olikin kohokohta, Hippokisat! Otso osallistui ekaa kertaa ja sai numeroksi 333. Lähdimme sinnekin koko porukalla ja ämmikin tuli kannustamaan. Tässäpä kuvakavalkaadia sieltä.




Juoksumatkalle lähdössä. Matka 40 metriä.



Näin sitä mennään, kieli keskellä suuta.




Melkein maalissa! Aika tasan 20 sekuntia!






Toinen laji oli pallonheitto. Oli kolme heittoa ja Otson pisin heitto kaarsi 1,45 m.

Katso Otso, tuonne heitä!







Viimeinen laji oli pituushyppy. Otson tulos oli 67 cm :)


Otso ihailee pokaaleja, joihin tulos ei vielä tällä kertaa riittänyt ;)


Mutta mitali tuli!


Kato Aalni minun mitalia!!!


Ota tutti pois ja kato!


Äitin onnitteluhali rakkaimmalle


Tiistaina lähdettiin sitten "lomaleissuun", suuntana Kouvola. Ja tietenkin monta kärpästä samalla iskulla, ystävien & sukulaisten tapaamista sekä Tykkimäki! Vahdattiin sääennustuksia ja uskottiin taas, tällä kertaa se kannatti. Kaiken jahkaamisen jälkeen päätimme Tykkimäkipäiväksi tiistain. Täältä lähtiessä satoi, mutta aivan kuin Foreca lupasi, kouvolassa ei. Olimme jo melkein heti avaamisaikaan Tykkimäessä ja päivä oli huvipuistoiluun mitä parhain. Ei kuuma, ei sadetta, ei ihmisiä. Kaikki laitteet auki. Otso sai kököttää laitteessa aina niin kauan halusi ja ajaa monta kierrosta. Siellä oli paljon just Otsolle sopivia laitteita ja jos pituutta olisi ollut pari senttiä enemmän, vieläkin enemmän. Vaikka ilmeisesti yksikin olisi riittänyt; karuselli jossa oli erilaisia autoja ja eläimiä. Siinä olisimme voineet viettää 5 tuntia, mutta saimme lapset houkuteltua onneksi muuallekin. Ja siihen suosikkikaruselliin meidän vauvakin pääsi. Siis meidän vauva se jo vain hurvittelee karuselleissa!





Traktoriajelukin oli arvatenkin aika suosiossa! Toinenkin tämäntapainen laite oli, jossa sai ajaa rekkoja ja paloautoja, mutta siitä tuli otettua vain videoita.


Heppakarusellissa


Käytiin myös kummitusjunassa, väärinpäintalossa, satujunassa, tornissa jossa sai hilata itsensä ylös, safarilla, valasveneissä, leppäkerttujunassa, Kusti-sammakon polkupyöräradalla, vesiliukumäessä... Kaikenlaista :)

Yöksi menimme Miikan serkulle Kuusankoskelle. Paluumatkalla pidimme vielä paussin Kouvolassa Kinin perheen luona. Miikan Hannes-serkun kehotuksesta kävimme myös maistelemassa Kouvolan jäätelöbaarin antimia.

Kouvolasta palattuamme suuntasimme mökille.
Tällä kertaa ei saatu ukkosmyrskyä niskaan, mutta nytkin alkoi sikäli kehnosti, että heti mökille päästyämme ampiainen puri Aarnia sormesta. Aarni yritti varmaan ottaa sitä lattialta käteen. Onneksi turvotus laski nopeasti.
Nyt oli kivat mökki-ilmatkin, ei kuitenkaan ihan hellelukemissa. Mökillä syötimme tietenkin sorsia...





...jotka meinasivat astella mökkiinkin sisälle jos ruokkijoita ei ollut ulkona.

Sauna lämmitettiin monesti jo iltapäivällä niin saatiin sieltä lämmintä vettä pojille altaaseen. Perjantaina saunottiinkin jo koko porukka alkuillasta. Aarni taisi olla ekaa kertaa saunassa. kotona kun saunomme monesti vasta kun lapset ovat menneet nukkumaan.







Lauantaiaamuna siirryimme takaisin kaupunkiin. Aarni vähän treenasi soutamista.


Aarni tajuaa jo tosi paljon kaikesta, ymmärtää kun sille puhuu vaikkei itse puhukaan. Rakkaalle tutille on kehittynyt joku sana, joku "Khuu" tai sen tapainen sana. Ja ihana kun sille voi sanoa vaikka että "Aarni, anna tutti äitille" ja se antaa. Tai kysyy että "mikä kuva sinulla on tutissa?" niin se ottaa tutin pois, katsoo sitä ja selittää tohkeissaan mikä siinä on. Ja vaipasta tykkää myös katsoa kuvaa ja selittää. Ja on aina mukana jos puhutaan vaikka syömisestä, alkaa maiskutella suutaan ja jos kuulee lentokoneen äänen, näyttää sormella miten lentokone lentää. Ja vesiämpärin nähdessään kommentoi "Ahhhh" niinkuin on opetettu että juomakulauksen jälkeen voi sanoa :)

Otso nyt höpöttelee jo vaikka mitä. "Käytiin huvipuistossa. Siellä oli kaikenlaisia pyölimislaitteita!" Nyt se osaa jo kertoa että se oli Tykkimäkija se oli Kouvolassa. Otso aina välillä kyselee että milloin mennään uudelle talolle, mutta selityksesksi kelpaa että ollaan nyt vielä lomareissulla. Voihan sillä olla välillä ikävä omia leluja kun olemme katsoneet jotain kuvia ja videoita sieltä, niin sen jälkeen alkaa aina kyselyt.

Käytiin lauantaina Miikan kanssa pelaamassa minigolfia ja pyöräilemässä. Liekö sieltä vai mistä tarttunut minuun punkki, jonka eilen löysin ja poistettiin. Toivottavasti siitä ei mitään seurauksia tule. Inhottavia kesäriesoja.

Sunnuntaiaamu alkoi aikaisin ja piti laittaa oikein kello soimaan. Päätimme mennä torikirppikselle myymään. Sunnuntaikirppikset ovat täällä hyvin vireitä, jos haluaa saada katoksellisen paikan, pitää tulla jo neljän-viiden aikaan aamulla. Me menimme vasta vähän kuuden jälkeen, joten ei auttanut muu kuin levittää pressu asfaltille. Alkuun kauppa kävi nihkeästi, mutta kun muutkin kuin myyjät alkoivat herätä, saatiin tavara- ja vaatekasaa pienemmäksi. Pääsin myös kokeilemaan tyylikonsulenttina olemista, sillä totesin että kauppa ei käy jos vain istuu paikallaan ja aloin ehdotella ohikulkeville ihmisille, mikä kenellekin sopisi. Se tuotti tulosta!
Pojatkin tulivat ämmin ja äijän kanssa haistelemaan toritunnelmaa ja saivat iotselleen aarteita.



Illalla Venlojen Viesteistä palannut Maiju kävi meitä moikkaamassa.


Minulle tuli kauhea migreeni ja ilta meni lepäillessä, mutta Otso pyöräili äijän kanssa. Oli hyvä idea ottaa Otson pyörä mukaan, siitä on olut paljon iloa. Potkupyörä on kerännyt täällä paljon ihmetystä, vaikka Kittilässä niitä on useammallakin. Täällä ihmettelevät, että miten 2-vuotias ajaa ilman apupyöriä :)



Maanantaina, ennekuin miika lähti, kävimme vielä tutustumassa tämän vuoden hiekkalinna-alueeseen. Katujunan kyyti jäi vielä kokematta vaikka Otso sinne kovasti himoitsi. "Tuolla menee katujuna, ei Otso ehtinyt siihen kyytiin". Toiseen junaan kuitenkin pääsi ja iskä kävi horjuttamassa tasapainoaistiaan karusellissa pienen painostuksen tuloksena :)


Heippa seuraavaan kertaan, pitää mennä!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa tarinaa ja ihania kuvia. Kiitos taas aamun piristyksestä:) Tää on niin mun suosikkiblogi.

    Hyvää loman jatkoa teille kaikille!

    T: Lokimummo

    VastaaPoista
  2. Kiitos lokimummo :) Kuka sitten ikinä oletkaan ;)

    VastaaPoista