sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Höpinää

Tervehdys taas rakkaat lukijani! Viikko se on taasen vierähtänyt mukavasti. Otso on ollut hyvällä ja huonolla päällä :) Äiti on voinut hyvin ja huonosti. Iskä on käyttäytynyt hyvin.

Tässäpä alkuun yksi video meidän päivänsäteestä. Torstaina tuli meidän perheeseen Känkkäränkkä kylään. Se taisi alkaa siitä, kun Ulla palautti minun kitaran, Otso olisi halunnut soittaa mutta ei saanut ja kitara laitettiin sellaiseen paikkaan ettei Otso sitä saanut. Sitä ennen ei ollut saanut ruokaa äidin lautaselta kun se ei ollut omaltakaan maistunut eikä päässyt äitin syliin kun äiti söi. Ja siihen kiukkuun ei sitten annettu tuttia. Eikä saanut myöskään kiivetä pöydälle äidin näkkileipää varastamaan. Kyllä kiukutti!

No mie sitten keksin, että lähdetäänpä kirjastoon ja kauppaan käymään. Pakattiin palautettavat kirjat reppuun. Mutta koska Känkkäränkkä oli kylässä ja täysillä, se se vasta ärsyttikin!!! Että kaikki parhaat kirjat pakattiin reppuun ja viedään pois. Siis voihan raivarin raivari. Sen kunniaksi piti oikein paiskautua eteisen matolle mahalleen ja alkaa hakata päätä mattoon. Tässä teillekin osuus Känkkäränkän vierailusta. kuka haluaa Otson seuraavaksi hoitoon :D



Kirjastossa mieli onneksi parani (vaikka poislähteminen ja pukeminen ei tietenkään ollut kivaa, kaikki sen kuuli) ja kaupassakin oli kiva käydä. Mietin taas, että asuapa hissillisessä talossa tai ainaki vähän alempana kuin kuudennessa kerroksessa kun raahasin kauppareppua, kauppakassia ja Otsoa tänne korkeuksiin.

Liekö tuo vai mikä seuraavana yönä kostautunut, sillä minulla alkoi seuraavana yönä kauheat vatsakrampit/supistelut. Nukuin pieniä pätkiä ja loput yöstä kävelin ympäri taloa ja hengittelin, että sain jotenkin oltua. Boris saisi vielä ainakin kuukauden kasvaa, mieluiten lähemmäs kaksi. Aamulla en pystynyt lähtemään töihin. Yö oli ollut niin katkonainen ja vatsa oli vieläkin kipeä. Kävin neuvolassa ja sain ohjeeksi, että jos seuraavana yönä tai päivänä tulee samanlaisia tuntemuksia, suoraa päätä Rovaniemelle.

Olimme jo aiemmin päättäneet, että Miika lähtee Otson kanssa Kätkäsuvantoon mummukkolaan viikonlopuksi ja niin lähtivätkin. Mie jäin kotiin lepäämään. Ja olen muuten levännytkin. Vähän valokuvia liimaillut, lukenut, levännyt ja rentoutunut. Boris on tästä tykännyt eikä ole enää yrittänyt tunkea ulos. Mutta aika rauhallisesti on pitänyt ottaa, jos liikaa on jalkeilla, mahassa alkaa tuntua. Olen nyt vielä alkuviikon sairaslomalla, koulussa ohjelmassa mm. uinti-ostos-radiovierailuretki Rovaniemelle tiistaina ja keskiviikkona mm. 5 tuntia luistelua opetettavana. Parempi levätä ja lähteä rauhallisesti liikkeelle nämä kolme päivää, josko sitä sitten vielä loppuviikoksi pääsisi töihin kullannuppuja moikkaamaan ja valmistelemaan luokkaa sijaista varten. Kun ei nyt ihan vuodelepoon joutuisi ja pysyisi ainakin Boris vielä yksiössään.

Tässä kuvia poikien viikonlopusta

Ukko antaa kakkua. Sen sanan Otso jo osaa. Kakku kakku kakku.


Iskän kanssa keinumassa


Mummun sylissä työrukkaset kädessä


Otso oli ollut hauska kun olivat päässet Kätkäsuvantoon, Otso oli kävellyt ympäri taloa ja todennut: Äiti ei, ei äiti, e-ei, äiti ei.
Seuraavaksi oli alkanut sanoa: Keekka ei, ei keekka, e-ei.
Otson pieni rakas moottorikelkka oli tosiaan jäänyt kotiin. Se on sitäpaitsi jo siinä kunnossa ettei menisi enää katsastuksesta läpi. Molemmat sivupeilit ovat poissa, ohjaustangon vasen puoli kuin myös vasemman puolen jalas. Mutta silti se on rakas. Jalaksen tippuminen vähän harmitti, yritti tuoda sitä meille molemmille hokien KIKKI KIKKI, mutta eipä sitä voitu enää pelastaa.

Tähän vielä loppuun toinen video, Känkkäränkkä on jo lähtenyt seuraavaan perheeseen. Onnea heille, me kiitämme...

Otso rakentaa tornia iskän kanssa

5 kommenttia:

  1. Kiitos taas! Videot eivät jostain syystä latautuneet, mutta yritän myöhemmin uudelleen. Tällä työkoneella ne on joskus ennenkin temppuilleet. En siis nähnyt känkkäränkkää.. Käväisin myös mummukkolan blogisivuilla ja ilahduin. Olipa kivoja tarinoita, vaikka en ehtinyt just nyt lukea kuin pari viimeisintä. Yritin kommentoidakin Anjalle, mutta en osannut.:) Tarviiko sinne jonkun oikeuden tai tunnuksen (vähänkö tunnen taas itseni tyhmäksi..) Terveisiä joka tapuksessa sinne mummukkolaan Anjalle ja Jaakolle täälät ämmilästä!

    VastaaPoista
  2. Nyt aukisi jo videotkin. Kyllä se oli ihan oikea känkkäränkkä....jos oikein kuulin niin Otso huuteli jo äijää apuun. Ps Torni oli hieno! :)

    VastaaPoista
  3. Tämä oli hauska! :)

    VastaaPoista
  4. HÖ! Miks mulla ei aukea nuo videot?!
    -Teija-

    VastaaPoista
  5. En tiedä miksi nuo videot ei nyt toimi :( Täytyy ladata ne uudestaan jos ei vielä kohtakaan pelitä. Tää on ollu muuten hyvä blogipalvelin, nyt joku mättää :/

    VastaaPoista