maanantai 21. joulukuuta 2009

Loma!!!

Nyt on sitten loma alkanut, joululoma ja vieläpä koko perheellä. Iskä oli vielä tänään tekemässä lehteä, mutta me Otson kanssa jo lomailtiin. Otsokin tajusi mitä lomailu on ja heräsi vasta kello 9.30. Minäkään en jaksanut nukkua niin pitkään, nousin joskus 9.15 ja pian makkarista kuuluikin pirteä "TÄÄÄÄÄÄ!" Alkaa houkuttaa ajatus äitiyslomasta, joka alkaakin 6.2. Ihanat rauhalliset aamut ovat taas totta (ehkä?). Tänääkin kello oli varmaan lopulta 11 ennekuin olimme molemmat vatteissa, hampaat pesty ja aamupala syöty. Luettiin aamulla monta kirjaa ja syliteltiin. Ihanaa.

Tähän väliin spesiaalina ämmille tarkoitettu video. Minulla on Otsolle sellainen kuukautiskuvakirja (olen tainnu selittääkin) johon otan Otsosta joka kuun 30. päivä kuvan. Nelikuukautiskuvassa Otso istuu ämmin sylissä ja sen kuvan Otso käy aina etsimässä kansiosta. Se on ihan sen lemppari. Tänään nappasin sen sitten videolle :)



Aamupäivällä käytiin vähän ulkoilemassa ja palauttamassa lainavaatteita, sitten kotiin syömään ja päiväunille. Pottailu ei tänään onnistunut, Otso oli jo liian väsynyt.
Päiväunien jälkeen lähdettiin Sannan, Nuutin ja Nooan luo kun heidän isukki oli töissä sanomassa lentokoneille "saapi tulla" ja "saapi mennä" (2v. Nuutin versio siitä, mitä lennonjohtaja-isä tekee työkseen) Siellä on aina tosi kivaa ja piristävää käydä. Nuutilla ja Nooalla on suunnilleen sama ikäero kuin Otsolle ja Borikselle tulee. Otsosta on aina kivaa kun pääsee uuteen paikkaan uusien lelujen äärelle. Mie olen niin hyvin onnistunut hillitsemään kulutusta, että Otsolle ei montaa lelua ole tullut ostettua. Synttärilahjaksi sai aika läjän uusia ja kyllä omatkin lelut kiinnostaa. Kirjastoreissuista Otso tykkää ja sieltä on hauska lainata aina uutta lukemista. Mietin vaan että joku lentokone tai traktori/rekka voisi olla aika hitti, niillä se tykkää leikkiä. Mutta toisaalta hyvä kun ei ole kaikkia leluja kotona niin on uutuudenviehätys muualla. Mie en ole ostanut Otsolle yhtään joululahjaakaan, aattelen että se kuitenkin saa muilta ja on niin pieni että häkeltyy vaan jos saa kerralla kauheasti. Joskus sitten joulun ja synttäreiden välillä ostaa vaikka jonkun jos tulee mieluinen vastaan.

Lähdettiin sitten vielä Sannan ja poikien kanssa käymään päiväkodin pihalla leikkimässä. Otso laski isosta liukumäestä, Nuutti työnsi Otsoa kelkalla ja veturillakin leikittiin. Kiva lomapäivä!





Huomenna lähdetään illalla Kätkäsuvantoon mummulaan joulua viettämään.

2 kommenttia:

  1. No ylpeä ämmihän se täällä heti kommentoi! :)
    Otsoblogi on aina päivän piristys ja tämä video piti heti katsoa toiseenkin kertaan!! Kiitos taas ja paljon jouluterveisiä mummulle ja ukolle! Terveisin -ämmi-

    VastaaPoista
  2. Hyvä Kaisa, oot sitte ihana!!!
    Otsolle jouluhalit ja koko perheelle :O
    t.Laineen Ryhmä Rämä

    VastaaPoista