tiistai 10. helmikuuta 2009

Vesipeto vauhdissa

Eilen illalla jäi puuro syömättä ja sen kyllä yöllä huomasi. Maito maistui aika monta kertaa, mutta onneksi unikin tuli aina tankkauksen jälkeen.
Tänään iskä ilmestyikin kotiin jo puolenpäivän aikaan kun oli ollu juttukeikalla koululla. Teimme sitten yhessä spagettia ja jauhelihakastiketta. Ruuan jälkeen lähdin Otson kanssa ulos kun oli niin ihanan aurinkoinen pakkaspäivä. Lopulta suuntasimme Sannalle ja Nuutille. Sanna oli täyttänyt odotusajastaan vähän vauvakirjan tapaista kirjaa. Sitä oli ihanaa lukea, oli merkintöjä ensimmäisista potkuista ja hikoista. Sanna on nytkin raskaana ja muutama päivä sitten kaivoin hänelle Otson vanhoja vauvavaatteita ja nyt katseltiin pikkuisia vaippoja. Melkein ikävä sitä että on raskaana. Vaan jos niistä ajatuksista haluaa eroon, ei tarvitse kuin kaivaa oma odotuspäiväkirja esille.
"Tänään oksensin kaaressa koulun käytävälle."
"Tänään oksensin suihkuun. Uusi kokemus. Appelsiinit eivät mene viemäristä alas. Täytyy mennä kohta kaivamaan ne altaan pohjalta"
"Tänään oksensin, vaikka vatsassa ei ollut mitään. Tuli vain mahanestettä ja kakka housuun" :D
No, Otso on kyllä kaiken tuon arvoinen. Rakas pikkuinen.

Vierailun jälkeen tultiin kotiin ja Otso söi kirjoja. Otso myös punki itseään sitteristä pois kun näki lattialla kirjansa. Siitä onki pikku video että näätte mitä tarkoitan.


Illalla puuro maistui hyvin (kuin myös aamulla) ja sitten kylvettiin. Pikku vesipeto oli taas vauhdissa ja kylvettäjä oli melkein yhtä märkä kuin kylpijäkin. Nyt on pieni karhunpentu yöunilla, kylvynraikkaana, maha täynnä puuroa ja maitoa. Huomenna taas kerhoillaan!






2 kommenttia:

  1. Täällähän oli jo vaikka mitä juttua, vaikka niin mie arvelinki, olet sie sen verran touhukas... =D Roni ja Jere lähettivät teveisiä Otso-vauvalle. :)

    VastaaPoista
  2. terveisiä siis, ärrävika...

    VastaaPoista