perjantai 6. helmikuuta 2009

Ruokailua ja teatteria 3.2.

Aloin syöttää Otsolle kiinteitä tammikuun puolessa välissä eli 5,5 kuukauden iässä. Aluksi perunaa, sitten siihen porkkanaa, bataattia, kukkakaalia ja parsakaalia tässä järjestyksessä. Iltaisin puuroa ja välillä hedelmäsoseita. Perunan suosio ei ollut mainittava. Kun porkkana tuli mukaan, maussa ei varmaan ollut enää moitittavaa mutta Otso ei vaan tajunnu avata suuta. Syötettiin sitten jotekin niin että annoin sille jonkun lelun ja kun vauveliini avasi suunsa viedäkseen lelun suuhunsa niin työnsin sinne lusikalla sosetta. Sitten sose jäi suuhun eikä Otso tajunnu niellä sitä. Puuron kanssa meni vielä huonommin, se valui yleensä pois suupielestä. Sitteri oli syömisen jälkeen aika hurjan näköinen kuin myös koko lapsi. Ruokaluasuna käytettiinkin pelkkää vaippaa ja ruokalappua. Ainiin, ruokalappu on Otson suurta herkkua. Syöttämistä vaikeutti myös se, kun Otso työnsi koko ajan ruokalappua suuhunsa ja yritti ottaa lusikasta kiinni.



Aloin olla jo ihan epätoivoinen, vaikka toisaalta maitoa kyllä riittää ettei Otson tarvinnut nälkää nähdä. Ja joidenkin ohjeiden mukaanhan vasta puolivuotiaana aletaan antaa muuta.
Ja sitte, juuri samoihin aikoihin kun Otso täytti sen maagiset puoli vuotta, se oppi syömään!!! Wuhuu! Otin myös avuksi kirjan jota näytin, ettei Otso muistanu tarttua kiinni lusikasta. Nyt menee ihan kevyesti reilu desi vihannesmössöä ja hedelmäsoseita menisi varmaan enemmänkin, mutta en ole antanut vielä kuin korkeintaan puoli purkillista kerrallaan. Suu aukeaa apposen auki kun edellinen lasti on nielaistu. Mitään ruokaa ei ole tullu vielä vastaan, joka ei olisi kelvannut. Toisaalta makuja on vasta n. 10 mutta silti. Nyt voi syödä jo vaatteet päällä eikä sitteriinkään tarvitse välttämättä suojusta.

Toki vieläkin joskus tapahtuu hasardeja. Esimerkiksi kun suu on täynnä ruokaa ja tulee aivastus. Fiiiiiiuuuuu lentää ruuat kaaressa paikkaan parempaan. Eilen olin just laittamassa lusikkaa suuhun niin Otso keksikin, että haluaa samalla hetkellä hieraista silmiään. Sitten olikin sosetta kulmakarvoissa, nenässä ja lähes kaikkialla kasvojen alueella. Mutta eteenpäin on menty, mahtavaa!

Tämän tiistaina ohjelmassa oli mm. OAJ:n kokous jossa Otso käyttäytyi hyvin asiallisesti (heräsi tosin vaunu-uniltaan vasta kokouksen loppupuolella) Sieltä menimme teatteriryhmän kokoontumiseen, olisi niin kiva alkaa harrastaa teatteria ja tämä ryhmä valmistaa lastenteatteriesityksen Staalon teatterifesteille ensi lokakuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti